Kierroksellani kiinnitin huomiota asuntojen pohjaratkaisuihin, katto- ja seinämateriaaleihin, eristyksiin ja lämmitysratkaisuihin. Sisustuksesta en tällä kertaa suuremmin välittänyt.
Suurin osa taloista oli perus Kastellia ja Jukkaa: minun makuuni tylsiä, persoonattomia ja mitäänsanomattomia koteja, jotka on rakennettu vain käytännöllisyys edellä. Ratkaisut olivat mallia iso autokatos, iso roskakatos, kuraeteinen, valtavat pesutilat ja pikkiriikkiset olohuoneet. Mikäs siinä jos sellaiset tuntuvat omalta. Olisi mielenkiintoista keskustella ihmisen kanssa, joka ehdottomasti haluaa tälläisen peruskastellin; mikä siinä tavallisuudessa viehättää?
Muutama poikkeus käytännöllisyysajattelussa kuitenkin löytyi: monissa taloissa ruokailutila oli sijoitettu keittiöstä erittäin epäkäytännöllisesti todella kauas. Kuka jaksaa kantaa voi- ja maitopurkkeja jatkusvasti toiselle puolelle taloa?! Monissa kohteissa oli myös panostettu turhiin neliöihin rakentamalla sekä edustuseteinen ja -olohuone että arkieteinen ja -olohuone. Kuka näitä edustustiloja tarvitsee ja mihin?
Messualueen perältä perustylsien talojen jälkeen löytyi pieni piiri kauniita perinnetaloja. Varsinkin Passiivikivitalon kosteusturvatalo (nro 26) oli upea ja ilmakiertoinen lattialämmitysratkaisu mielenkiintoinen. Ihana oli myös Tupien Tupa (nro 29), jossa ruokailutila oli sijoitettu valoisaan erkkeriin. Kyllä ne ruotsalaiset ossaa. Kimaran Katariinan (nro 31) hirsiseinät olivat lumoavat.
Perinnetalojen suloiset ruutuikkunat, leveät ikkunalaudat, polveilevat katot ja erkkerit näyttävät niin kauniilta ja kiehtovilta. Näissä uusissa vanhaa tyyliä mukaillen rakennetuissa taloissa tulee kuitenkin jotenkin hassun valheellinen olo kun taloparat yrittävät olla vanhoja vaikka ovat kyllä ihan vastarakennettuja.
Yksi parhaista pohjaratkaisuista löytyi Lumimustikasta (nro 41). Asunto oli ulkoa yksikerroksisten talojen tapaan vähän tylsän näköinen mutta sisältä koti oli toimiva, kaunis ja ihanan hippi kuviollisine kaakeleineen! Vaikka en avokeittiöiden suuri fani olekaan, hurmasi koti minut avaruudellaan, kauneudellaan ja käytännöllisyydellään. Leveä eteinen, vanhempien oma kylpy- ja vaatehuone ja saunasta erillinen kodinhoitohuone iskivät minuun. En ymmärrä miksi kodinhoitohuone sijoitetaan aina saunan yhteyteen? Onko rentouttavaa astua lempeistä löylyistä pyykkejä, työkaluja ja kaikenmaailman kasoja notkuvaan kodinhoitohuoneeseen? No ei ole!!! Mustikassa sauna- ja suihkutilat olivat ihanan perinteisesti piharakennuksessa kaukana kodin sotkuista ja melusta.
Seuraavat kaksi kuvaa ovat hyviä esimerkkejä huonosta pohjasta. Ovatko nämä ihan oikeasti Dekolehden toimittajan mielestä toimivia ratkaisuja? Mitä järkeä on kokoontaitettavassa saunassa? Yksiön ylimääräiset seinät tekevät asunnosta neliöitä tuhlaavan ja pimeän, ei toimivan ja valoisan.
Seuraavana kauhujeni talo: valkoinen laatikko täynnä valkoista lattiasta kattoon. Meitä on moneksi.
Jos rakentaisin itse uuden omakotitalon rakentaisin jotain perinteikkään ja modernin väliltä. Ultramodernit valkoiset talot ovat kuin taidegallerioita; kauniita, valoisia ja avaria, mutta eivät kodikkaita. Toisaalta taas vain antiikilla sisustetut vanhat talot tuntuvat museoilta. Hyvä esimerkki mieleisestäni talosta oli Villa Roihu (nro 18).
Mutta minkälaista olisi rakentaa omakotitalo? Asuntomessuilla minuun iski eristysähky ja lämmitysdilemma kun on tarjolla oli kaikenmaailman ekovillaa, mineraalivillaa, maalämpöä ja kiertävää takkasysteemiä . Sen lisäksi pitäisi miettiä vielä kattomateriaali, seinät, lattiat, hanat, tapetit, keittiön kaapinrivat ja mitä vielä. Huh. Kuulostaa rankalta puuhalta. Vai voisiko se olla kivaakin?
Suuri kiitos asuntomessujen järjestäjille ja etenkin perheille, jotka päästivät meidät tuhannet uteliaat tutustumaan koteihinsa.














