Lukiessani tuota tammikuun tekstiä huomaan kuinka paljon olen ihmisenä muuttunut. Bloggaaminen on auttanut ajatusten jäsentämisessä niin etten ajattele omakotitaloasumisesta enää samalla tavalla kuin ennen.
Ennen ajattelin, että meistä ei ole omakotitaloon. Ajattelin, että en jaksa hoitaa taloa ja pihaa lasten, koiran ja koulun lisäksi. Koulu on pian ohi, lapset kasvavat ja kun mielialakin on nousukiidossa on oma piha ja omakotitalo alkaneet yllättäen kiinnostaa.
Ennen ajattelin, että pihan pitää olla priimakunnossa, nurmikon vastaleikattu ja aidan kiiltävän valkoinen. Nyt ajattelen että pihaniitty on kaunis ja kukan siemeniä voi summassa heittää johonkin ja katsoa mitä kasvaa.
Ennen ajattelin, että avaimetkäteen-rakentaminen ja -remontoiminen olisi minulle se ainoa oikea ratkaisu. Ajattelin, että en sietäisi kodissani mitään keskeneräistä, repsottavaa tai sotkuista. Nyt tuntuu että nimenomaan rakastan kaikkea vähän repsottavaa ja remppakuntoista! Keittiöpsykologini arvion mukaan tämä rakastuminen johtuu siitä, että olen kuluneen vuoden aikana oppinut rakastamaan repsottavaa ja remppakuntoista itseäni.
Ennen ajattelin, että avaimetkäteen-rakentaminen ja -remontoiminen olisi minulle se ainoa oikea ratkaisu. Ajattelin, että en sietäisi kodissani mitään keskeneräistä, repsottavaa tai sotkuista. Nyt tuntuu että nimenomaan rakastan kaikkea vähän repsottavaa ja remppakuntoista! Keittiöpsykologini arvion mukaan tämä rakastuminen johtuu siitä, että olen kuluneen vuoden aikana oppinut rakastamaan repsottavaa ja remppakuntoista itseäni.
Kuka tai mikä minuun on asettanut niin suuret vaatimukset elämistä ja olemista varten? Tottakai sitä omakotitalossa väsyy jos kaiken pitää olla koko ajan tiptop! Olenko uudestisyntynyt hipiksi kun kaikki saakin nyt olla miten sattuu, kunhan nyt perustus on luja ja katto ei vuoda?
Viimeviikot olen haaveillut omakotitalosta ja omasta pihasta. Ajatus lähti siitä kun meille meinasi erinäisten sattumusten kautta tulla toinen koira; olisipa helppo päästää koiranpentu tuosta noin vaan ovesta ulos pissille ja lapset perässä. Itse voisin istua terassilla tekemättä yhtikäs mitään...
Ennen ajattelin, että kerrostalo on laiskalle ja saamattomalle äidille se paras ratkaisu, mutta ehkä se onkin omakotitalo? Käykö tässä niin että suurielkeisesti Helsingin Meilahteen muuttava minä haluaakin Oulusta rintamamiestalon?!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti