Kommuuni omakotitontille

Kuten kellastuneesta ja ryppyyntyneestä lehdestä näkee, on tämä postaus odottanut vuoroaan parvekkeella leikkien, kaatuneen kastelukannun ja auringonpaahteen armoilla. Kerrankin on nyt aikaa kertoa teille jo iäkkäästä, mutta niin innovatiivisesta ja aikaansa edellä olevasta arkkitehti Olli Lehtovuoresta.

  

Hesarissa oli sunnuntaina 22.5.2016 toimittaja Marja Salmelan kirjoittama juttu, jossa esiteltiin kuinka 1000 neliön tontille on rakennettu kolme omakotitaloa ja yksi mökki! Tontilla asuu itse arkkitehti Lehtovuori ja kaksi nuorta pariskuntaa vuokralla pienemmissä taloissa. Kuinka järkevää! Ja ekologista! Ja yhteisöllistä!

Lehtovuoren ja yleisen järjenkin mukaan aina on porukka, joka haluaa asua maantasolla. Helsingin keskustan tuntumassa kohtuuhintaiset omakotitalot ovat kuitenkin vain harvojen unelmaa. Vai voisiko Lehtovuoren suunnittelemalla rakennustavalla unelma omasta kodista ja pihasta keskellä Helsinkiä toteutua?

Arkkitehti Lehtovuori puhuu tiivistävästä täydennysrakentamisesta, jossa vanhoille omakotitaloalueille rakennettaisiin omakotitalojen suurille pihoille yhdestä kahteen pientä pihataloa jo olemassa olevan suuremman talon viereen. Näin mahdollistettaisiin omakotitaloasuminen lähes kaikille iästä, varallisuudesta tai perheen koosta riippumatta ja edistettäisiin urbaania pientaloasumista. 

Käsittääkseni Länsi-Pakila on ihan järkevän junamatkan päästä Helsingin keskustasta ja jos omakotitaloasuminen alkaisikin meitä yhtäkkiä kiinnostaa voisi Lehtovuoren malli sopia meille. Perinteiseen kommuuniin en muuttaisi, mutta tälläiseen pihayhteisökommuuniin voisin kyllä muuttaa!

Ostaisin omakotitalon, rakennuttaisin pihalleni pikkuisen pihatalon ja vuokraisin sen jollekin kivalle tyypille. Myöhemmin tytöt voisivat isompana asua siinä ehkä keskenään? Ja vanhoilla päivillä myisimme omakotitalon, muuttaisimme miehen kanssa pihataloon ja matkustelisimme maailmaan ääriin ylijääneille rahoilla! 

Lehtovuori on koko pitkän uransa kehitellyt erilaisia yhteisöllisyyttä ja kohtuuhintaisuutta korostavia asumisratkaisuja. Hän on vastikään julkaissut kirjan Asukkaan ehdoilla (Rakennustieto), jossa hän pohtii
voisiko jokainen ihminen löytää itselleen, elämäntilaanteeseen ja varallisuustasoon katsomatta sopivalta tuntuvan kodin ja asuinalueen. Tämä kirja taitaa olla seuraavaksi minun lukulistallani!

Olisko teistä asumaan omakotitalokaksiossa? Voisitteko kuvitella jakavanne oman pihan jonkun muun kanssa? Muutaisitko sinä kommuuniin omakotitontille?

Lue myös: Kommuuniin!

Kommuuniin!

Tämän päivän (to 21.4.2016) Kauppalehdessä oli mielenkiintoinen juttu yhteisöllisestä asumisesta: "Nyt tulevat uuden ajan kommuunit".

Piilaaksossa yksinäiset taiteilijat ja insinöörit asuvat saman katon alla jakaen keittiön, olohuoneen, ilot, surut ja osan makuuhuoneistakin. Heillä on yhteinen infrapunasauna, bänditila ja puutyöverstas. Halvimmillaan kommuunielämä maksaa 890 euroa kuukaudessa sisältäen luomuruuat! Vaikka asuminen on edullista, on asujien mukaan kommuuniasumisessa tärkeintä ja arvokkainta kulttuurinen sekä sosiaalinen hyöty; aina on joku, jota kiinnostaa mitä sinulle kuuluu.

Lehtijutun mukaan markkinavoimat keksi lähiössä yksinään asuvan ydinperheen mallin 50-luvulla vauhdittaakseen kuluttamista: kun jokaisella perheellä on oma talo, tarvitsevat he yleensä myös oman auton, oman pesukoneen ja oman ruohonleikkurin.

Viimeaikoina on laajemmin alettu ymmärtää, että maailma ei kestä näin raskasta kulutusta. On myös itsestäänselvää, että yksin oleminen ja omistaminen vähentää vuorovaikutusta, lisää yksinäisyyttä ja vahvistaa haitallista itsepärjäämisen kulttuuria. Maailmalla ja Suomessakin aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, että jakaminen ja kokeminen ovat tämän vuosituhannen sanat, ei ostaminen ja omistaminen.

kuva:Kauppalehti/Senja Larsen

Kommuunielämä säästää luontoa, rahaa ja yksinäistä ihmismieltä.

Minusta täydelliseen jakamistalouteen ei kuitenkaan olisi. Olen välillä sen verran antisosiaalinen, että en olisi peruskommuunissa kovin hyvää seuraa, mutta olen kehitellyt omaa versiotani jakamistaloudesta. Perustettaisiinko yhteisöllisyyttä korostava kerrostalo? Joku kukkaiskoti?! Kaikilla olisi oma, maalämmöllä lämpiävä, sopivan kokoinen asunto. Yhteistä olisi saunat, pesutupa, kuntosali, bändihuone, piha ja kasvihuone. Alakerrassa olisi kerrostalon oma päiväkoti ja iltapäiväkerho. Lasten/koiran/kodinhoitoapua saisi naapureilta vastavuoroisuuden perusteella. Maidot, munat ja leivät toimitettaisiin yhteistilauksena kaksi kertaa viikossa alaovelle klo 7. Taloyhtiöllä olisi oma, helposti varattavissa oleva auto. Toimisikohan tällainen? 

Lehtijutun kommentissa Senja Larsen pohtii mielenkiintoista asiaa: "oliko ydinperhe lähiössä vain yhden ajan kokeilu?" Onkohan omakotitaloasuminen vain ohimenevä muoti-ilmö? Ovatko kommuunit ja eriasteiset jakamistaloudet tulevaisuutta? Toivottavasti.