Kommuuniin!

Tämän päivän (to 21.4.2016) Kauppalehdessä oli mielenkiintoinen juttu yhteisöllisestä asumisesta: "Nyt tulevat uuden ajan kommuunit".

Piilaaksossa yksinäiset taiteilijat ja insinöörit asuvat saman katon alla jakaen keittiön, olohuoneen, ilot, surut ja osan makuuhuoneistakin. Heillä on yhteinen infrapunasauna, bänditila ja puutyöverstas. Halvimmillaan kommuunielämä maksaa 890 euroa kuukaudessa sisältäen luomuruuat! Vaikka asuminen on edullista, on asujien mukaan kommuuniasumisessa tärkeintä ja arvokkainta kulttuurinen sekä sosiaalinen hyöty; aina on joku, jota kiinnostaa mitä sinulle kuuluu.

Lehtijutun mukaan markkinavoimat keksi lähiössä yksinään asuvan ydinperheen mallin 50-luvulla vauhdittaakseen kuluttamista: kun jokaisella perheellä on oma talo, tarvitsevat he yleensä myös oman auton, oman pesukoneen ja oman ruohonleikkurin.

Viimeaikoina on laajemmin alettu ymmärtää, että maailma ei kestä näin raskasta kulutusta. On myös itsestäänselvää, että yksin oleminen ja omistaminen vähentää vuorovaikutusta, lisää yksinäisyyttä ja vahvistaa haitallista itsepärjäämisen kulttuuria. Maailmalla ja Suomessakin aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, että jakaminen ja kokeminen ovat tämän vuosituhannen sanat, ei ostaminen ja omistaminen.

kuva:Kauppalehti/Senja Larsen

Kommuunielämä säästää luontoa, rahaa ja yksinäistä ihmismieltä.

Minusta täydelliseen jakamistalouteen ei kuitenkaan olisi. Olen välillä sen verran antisosiaalinen, että en olisi peruskommuunissa kovin hyvää seuraa, mutta olen kehitellyt omaa versiotani jakamistaloudesta. Perustettaisiinko yhteisöllisyyttä korostava kerrostalo? Joku kukkaiskoti?! Kaikilla olisi oma, maalämmöllä lämpiävä, sopivan kokoinen asunto. Yhteistä olisi saunat, pesutupa, kuntosali, bändihuone, piha ja kasvihuone. Alakerrassa olisi kerrostalon oma päiväkoti ja iltapäiväkerho. Lasten/koiran/kodinhoitoapua saisi naapureilta vastavuoroisuuden perusteella. Maidot, munat ja leivät toimitettaisiin yhteistilauksena kaksi kertaa viikossa alaovelle klo 7. Taloyhtiöllä olisi oma, helposti varattavissa oleva auto. Toimisikohan tällainen? 

Lehtijutun kommentissa Senja Larsen pohtii mielenkiintoista asiaa: "oliko ydinperhe lähiössä vain yhden ajan kokeilu?" Onkohan omakotitaloasuminen vain ohimenevä muoti-ilmö? Ovatko kommuunit ja eriasteiset jakamistaloudet tulevaisuutta? Toivottavasti.

Neliöitä kolmiossa

Ostimme kolmion, kun olin toisen lapsen kohdalla ihan alkumetreillä raskaana. Kun kerroimme ystäville ja tutuille että nyt on beibi matkalla maailmaan niin joidenkin kommentti oli heti onnittelujen jälkeen, että "mites nyt se asunto, tehän muutitte juuri, miten te mahdutte sinne?"

Sekä vauva, että asunto olivat ihan harkittuja toiveita ja päätöksiä. Oulun mittakaavassa meidän 75 neliöinen asunto on kuitenkin pieni asunto nelihenkiselle perheelle. Helsingissä 75 neliötä on varmaan aika normaali? Minusta melkein 20 neliötä per henkilö on ihan tarpeeksi. Lapset viihtyvät samassa huoneessa varmasti vielä ainakin 8 vuotta! Täällä mahtuu oikein hyvin nukkumaan, syömään, heilumaan, tappelemaan, halailemaan ja katsomaan muumeja. Itse muistan, että vasta teini-iässä omaa huonetta osasi arvostaa.

Olemme  minimalisteja eikä tavaraa siis ole liikaa. Ostamme laadukasta, kaunista, kestävää ja ajatonta. En (enää) hamstraa hullareilta kassikaupalla shampoota, vaan ostan tarvittavan putelin kun litku oikeasti loppuu. Inhoan kaikkea krääsää ja useimpia koriste-esineitä. Tavaroilla on oltava monta käyttötarkoitusta tai niiden tulee tuottaa valtavasti iloa tai muistoja. Kaikki vaatteeni ovat kauniita ja käyttökelpoisia lähes missä vain. Sisällä asunnossa on vain tarvittava ja häkkivarastossa sesonkivaatteet, jouluvalot ja matkalaukut. Minimalismista huolimatta kotonamme ei kuitenkaan ole kliinisen kokovalkoista ilman tavaran tavaraa vaan mukavan kotoista ja siistiä. Asuntomme on ihmisiä, ei tavaroita varten. 

Kun tarvitsemme jotain, yleensä vuokraamme tai lainaamme sen. Käytämme myös aktiivisesti tori.fi sivustoa; ostamme sopivan kokoiset kengät ja myymme pieneksi jääneet. Rahan varastointi on huomattavasti vähemmän tilaa vievää kuin tavaran varastointi. Muistoille olemme pyhittäneet yhden ison säilytyslaatikon, jossa on muunmuassa äitini vanha nukke, miehen armeijalätsä ja häämatkalta ostettu vauvan pipo. Rakastan kauniita esineitä, mutta minulla ei ole tarvetta omistaa kaikkea kaunista. 

Rivitalosta kerrostaloon muuttaessamme luovuimme yhdestä makuuhuoneesta ja pikkuvessasta. Tilalle saimme onnellisemman ja sosiaalisemman elämän. Isompia juhlia olemme nyt järjestäneet saunatiloissa ja kirkon juhlasaleissa. Koen asuvani erittäin leveästi, vaikka meillä nelihenkisenä perheenä on "vain" 75 neliöinen kolmio: niin kuin keittiö laajenee ravintoloihin ja olohuone kaupunginkirjastoon laajenee parveke puistoihin! 

Miten te muut pärjäätte kun teillä on vain kolmio?

MINUN!!

Oma talo, oma piha, oma auto, oma mökki. Miksi kaiken pitää olla omaa? Oman miehen ymmärrän mutta muuta en niinkään! Moni omistaa tai on ainakin lainalla sidottu juurikin taloon, pihaan, autoon ja mökkiin. Miltä se tuntuu? Miksi halutaan vieläkin mielummin omistaa kuin vuokrata?

Haaveenani olisi asua suuren kaupungin keskustassa, jossa julkinen liikenne virtaisi kuin vesi ja pyörällä pääsisi turvallisesti joka paikkaan. Tarvittaessa voisi ottaa taksin juhliin tai vuokrata auton viikonlopuksi. Joulun, uudenvuoden ja juhannuksen viettäisin mieluusti vuokramökissä Levillä, Suomussalmella tai Hangossa. Joskus voisi vuokrata vaikka veneen tai asuntoauton!


Sanotaan, että asunto on hyvä sijoitus. Yhtä ympäripyöreästi voisi sanoa, että pörssiosake on hyvä sijoitus. Tai että korkokengät on hyvä sijoitus! Tietenkin jokainen määrittelee itse mitä hyvä sijoitus tarkoittaa mutta jos rahallisesti ajatellaan niin suuren omakotitalon ostaminen pienestä kuolevasta kylästä ei ole kannattava sijoitus. Myöskään konkurssikypsän yrityksen osakkeiden ostaminen ei ole taloudellisesti parhain sijoitus. Tärkeintä pennosiensa sijoittamisessa on kuitenkin se minkälaiseen asuntoon/yritykseen/kenkiin sijoittaa ja miksi.

Toisin kuin osakkeissa, asunnoissa voidaan laskea muutakin kuin rahallista arvoa ja juuri tunnearvon/viihtyvyyden/ikkunalautojen merkitystä on asuntoa ostaessa hyvä pohtia rahallisen sijoituksen lisäksi. Onko asunto väliaikainen? Vai asunko täällä loppuelämäni? Viihdynkö alueella? Olenko vasta muuttanut kaupunkiin? On täysin eri asia asua asunnossa kaksi vuotta kuin loppuelämänsä, ensimmäisessä vaihtoehdossa jälleenmyyntiarvolla on väliä kun toisessa vaihtoehdossa periaatteessa ei. Mistä olet valmis maksamaan ja kuinka paljon? Asunto on sijoitus, mutta se onko se hyvä vai huono sijoitus, siihen voi itse vaikuttaa.

Meidän ensimmäinen oma asunto oli 90 neliöinen rivari peruslähiöstä ja sijoituksena nyt jälkeenpäin ajateltuna surkea. Asuimme asunnossa 10 kk, kyllästyimme alueeseen ja muutimme pois. Hyvän tuurin ansiosta saimme asunnosta juuri ja juuri tyydyttävän hinnan, jotta pois lähteminen oli edes mahdollista. Rahallisena sijoituksena asunto oli siis huono. Sijoitus viihtyvyyteen oli myös huono, olisi pitänyt tutustua alueeseen paremmin ennen ostopäätöstä. Ainut mitä kaupoista jäi käteen oli kokemus ja sen rikkaus. Rivari opetti meidät näkemään sen mistä itse pidämme, missä viihdymme ja mihin seuraavan kerran rahamme laitamme. En kadu rivarisyrjähyppyä, mutta olen kiitollinen rohkeudestamme lähteä pois asunnosta ja alueelta jossa emme viihtyneet.

Miksi sitten ostimme uuden asunnon emmekä muuttaneet vuokralle?

Nykyinen asuntomme on siis Oulun keskustassa, neliöitä seiskyt. Asunto on rauhallisella ja halutulla alueella, hoitovastike on kohtuullinen ja arvo todennäköisesti pysyy (pysyyhän?!?!) Tykkään siitä että omassa asunnossa saan keneltäkään lupaa kysymättä naulata taulun tuohon ja maalata seinän punaiseksi. Tykkään siitä, että maksamme asuntoa koko ajan itselle, joka on laskettavissa jonkinlaiseksi säästämiseksi olettaen, että asunnon arvo ei kauheasti tipu. Tässä elämäntilanteessa, kun emme halua vielä mihinkään asettua, ahdistaisi minua ihan järkyttävän paljon olla sidottuna uuteen omakotitaloon, jonka arvo todennäköisesti joka päivä vain tippuu.

Omistamme oman asunnon lisäksi auton.

Oulussa auto on melko pakollinen huonon julkisen liikenteen takia; moneen paikkaan jättäisin menemättä jos pitäisi bussilla lähteä. Auto on tietenkin rahallisena sijoituksena äärimmäisen huono ellet nyt satu omistamaan batmanin keräilyferraria. Auton lainanlyhennys ja korot, bensa, vakuutukset, huollot ja pesut.... Näistä tulee meillä kuukautta kohden semmoiset summat että huoletta ajelisi taksilla kerran viikossa kauppaan ja kauemmaksi kylään.

Koen, että auto on luksustuote ja sijoitus omaan arkielämään. Onhan omaan autoon kiva hypätä, lähteä samantien matkaan ja kurvailla vähän kauemmaksi isompaan ruokakauppaan ihan vaan siksi koska haluaa niin tehdä. Tosin nyt 30 asteen pakkasilla on pitänyt odotella moottorin lämmitystä pari tuntia, jona aikana olisi jo soittanut pihaan lämpimän taksin ja käynyt siellä kaupassa.

Mitä järkeä on siis omistaa kiinteistöjä tai tavaraa? Miksi haluan omistaa jotain joka kuuluu vain minulle ja perheelleni vaikka se olisi rahallisesti suoraan sanoen typerää? Onko meillä jokin alkukantainen tarve hamuta tavaraa vain itselle ja merkata että tämä on nyt minun, älä koske!!

Ymmärrän että oman omistamisessa saa päättää mitä ostaa, milloin sitä käyttää, mihin sitä käyttää ja kuka käyttää.

                                      Omistaminen on valtaa. 

Useimmiten vuokraaminen kuitenkin riittäisi, se olisi järkevää, edullisempaa ja ekologistakin. Vuokraamalla tavaran saa  käyttöönsä silloin kun sitä tarvitsee, se ei loju nurkissa odottamassa jos sitä tarvittaisiin. Vuokratavaraa ei tarvitse säilöä eikä huoltaa, jolloin rahaa ja vaivaa säästyy muuhun. Vaikka sitten siihen omaan mökkiin.