Kyljessä roikkuu hintalappu

Olen laskeutunut pikkuhiljaa Ullanlinnan pilvilinnoista alas ja...rakastan sitä edelleen! 

Olen selannut Etuoven ja Oikotein sivustoja eestaas ja huokaillut upeiden ikkunalautojen, sisäpihojen ja lankkulattioiden perään taas jälleen kerran. Olen myös kauhistellut liian moderniksi kiiltolakatuilla kaapinovilla ja punaisilla (!) kaakeleilla sileäksi vedettyjä keittiöitä!! Sellainen pahoinpitely pitäisi olla lailla kiellettyä. Vanhoja taloleidejä saa kohdella vain heidän arvoisellaan tavalla: nätisti ja vanhaa kunnioittaen. 

Asuntojen selailu lopahtaa aina jossain vaiheessa siihen hintalappuun. Periaatteessa jossain vaiheessa elämää olisi mahdollista saada Ullanlinnan verran lainaa, mutta onko mitään järkeä ottaa niin isoa asuntolainaa? Onko siinä mitään järkeä, että vähintään toisen palkka menee kokonaisuudessaan asuntoon? Että päivät istutaan töissä jotta voidaan illat istua kotona? 

Tästä päästään taas siihen mitkä ovat niitä järkeviä ratkaisuja. Olisiko järkevämpää asua halvemmalla vaikka Vantaalla? Vai kuluttaa kaikki rahansa ihanaan asuntoon, jota rakastaisi kuin kolmatta lastaan? Vantaalla tarvitsimme todennäköisesti kaksi autoa, joka sotii tätä omaa "ilmastonmuutos pysähtyy huomenna" tavoitettani vastaan. Kahden auton hinnalla saisi sitäpaitsi pienen makuuhuoneen Ullanlinnasta. Tosin Helsingin keskustan tuntumassa asuessa ravintoloihin ja kahviloihin uppoaa sitten se makuuhuone. 

Niinkuin aiemmassa postauksessa päivittelin on Ullanlinnan keskimääräinen neliöhinta noin 7000€. Mittailin kuopuksen leikkimattoa, että siinä on 7000 euroa lattialla. Metri kertaa metri on seittemän tonnia. Sanoopa sen miten päin vaan niin onhan se ihan järkyttävän paljon rahaa. Oulussa samantyylisellä sijainnilla neliöhinta on korkeintaan neljätonnia. 

Vaihdetaan käytetty mutta hyväkuntoinen leikkimatto 7000 euroon!

Etuoven halvin, meidän perheelle sopivan kokoinen asunto löytyy Lapuan Männiköstä Pohjanmaalta. Hintalappuna 19 000 €, neliöitä 130. Se on noin 150€ per neliö! Ei paha! Ja ihan muuttokuntoinen oli! 

Nämä on näitä elämän suuria valintoja, että missä sitä päättää elämänsä viettää. Välillä olen kateellinen ihmisille, jotka oikein hinkuvat jonnekin perämettään. Miksi meidän täytyy haluta Helsinkiin ja vielä sen yhdelle kalleimmista alueista??

Järkeviä ratkaisuja

kuva:egmontikustannus

Nyt on miehen kolmikymppiset juhlittu!! Ikää alkaa siis olla (ainakin miehellä!). On myös avioliitto, pari lasta, koira ja farkku. Vakituinen työpaikka. Vuosikortti kuntosalille. Yhteinen perhetili.

Järkevintä olisi nyt asettua Ouluun, ostaa omakotitalo ja omenapuu. Mitä järkeä on lähteä yhtään mihinkään nyt kun kaikki on hyvin? Vai onko siinä juuri järkeä, että lähtee? Mikä ylipäätänsä on järkevää?

Olisiko meidän järkevintä jäädä Ouluun, jossa elämä on ihan mallillaan? Vai olisiko järkevää lähteä miehen kotiseudulle Kainuuseen, jossa olisi töitä, halvat asunnot ja innokkaat isovanhemmat? Vai mennäänkö Helsinkiin, jossa on tärkeitä ihmisiä, elämän vilinää ja tuhottoman kallista?

Mielestäni järkevää on tehdä perusteltuja valintoja tunteella.

Yleensä ajattelen ensin, että haluan kuun taivaalta. Sitten mietin, miten sen voisin saada, miksi sen haluan ja olisinko onnellisempi sen saatuani. Jos kuvittelen oman tai perheeni onnellisuuden lisääntyvän pyrin saamaan vaikka sitten sen kuun. Tai edes tähden siitä vierestä. Olen utelias ja kokeilunhalunen ja jos pyrkimykseni epäonnistuvat koen aina oppivani siitä kuitenkin jotain. Tällöin järkevien valintojen tekemisen mahdollisuus lisääntyy jolloin mahdollisuus onnellisempaan ja mielekkäämpään elämään taas lisääntyy.

Nyt kun asiat rullaa, pitää saada kapuloita rattaisiin. Miksi ihmeessä?? Pyristelemmekö perusperhearkea vastaan? Emmekö hyväksy sitä, että olemme aikuisia ja pitäisi elää aikuisten elämää? Miksi tavallinen ja tasainen elämä kuulostaa vielä niin tylsältä? Miksi tämä ei riitä? Riittääkö koskaan mikään? Olemmeko ikuisia muuttajia? Mitä me etsimme?!?

Spiderman, auta meitä.