lauantai 23. tammikuuta 2016

Kotikulmilla Ullanlinnassa

Tämän päivän Hesarissa esiteltiin ihania vanhoja valokuvia elämästä Ullanlinnassa. Kotikulmilla-sarjan kuvista huokui historia, elämän leppoisuus ja yhteisöllisyys. Jutussa kerrottiin, että Ullanlinna on yksi vanhimmista, ylellisimmistä ja elävimmistä kaupunginosista Helsingissä ja sitähän se varmasti onkin.


Seuraavalla kerralla, kun menemme Helsinkiin menemme juuri Ullanlinnaan. Olen leikitellyt ajatuksella, että oikeasti asuisimme ihanassa jugendlinnassa Kaivopuiston vieressä! Juoksuttaisin koiraa siinä isossa koirapuistossa, haistelisin meri-ilmaa, antaisin lapselle vauhtia merellisen leikkipuiston kiikussa ja nauttisin elämästä. Ullanlinnassa on kaikki mitä asuinpaikalta tällä hetkellä toivon: kauneutta, historiaa, elämää, puistoja ja meri.

Tosi kiva päästä testaamaan aluetta asuinpaikkana, kun aiemmin olemme vain turistina kahvitelleet Karusellissa ja madelleet Merisatamassa. Onko ihan turha unelmoida asuvansa yhdellä Suomen kalleimmista alueista? Periaattessa meillä olisi varaa alueelle muuttaa, mutta tällöin joutuisi todella puntaroimaan sitä mistä kaikesta on valmis luopumaan asuinpaikan takia.

Lue myös: Kotikulmilla Meilahdessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti