torstai 7. tammikuuta 2016

Miksi kaikki muuttaa omakotitaloon?

Otsikon kysymystä olen miettinyt paljon. Miksi useimmat lapsiperheet haaveilevat omakotitalosta? Onko ideana se, että saa omistaa maapläntin, johon kukaan kutsumaton vieras ei saa tulla? Saa vaikka räjäyttää seinän jos siltä tuntuu? Istutella sellaisia kukkia kuin itse haluaa? Pääsee suoraan omasta ovesta ulkoilmaan? Nauttiiko ihmiset ruohonleikkaamisesta ja lumitöistä? Miksi omakotitaloon muutetaan?

http://www.jukkatalo.fi/mallisto/idylli/i113-10/:
kuva:jukkatalo.fi
Olen miettinyt, että onkohan omakotitaloasuminen joillekin vain opittu kultturellinen asia? Että lapsiperheet nyt vaan asuvat omakotitaloissa ja sillä sipuli. Eletään valmiin kaavan mukaan: yksin ja seurustellessa asutaan kerrostalossa, suhteen vakiinnuttua muutetaan rivitaloon, josta lasten syntymän/koiranpennun myötä muutetaan sitten siihen omakotitaloon. Muunmuassa me olemme noudattaneet tätä kaavaa ihan tuonne omakotitaloon asti ajattelematta sen kummemmin mitä oikeasti haluammekaan.

Lapsuuden kotini jäi elämän (ja kuoleman) takia tyhjäksi ja huomasimme mieheni kanssa, että nyt olisi hyvä tilaisuus testata omakotitaloasumista ilman sitoutumista isoon asuntolainaan. Odotukset olivat korkealla ja mielessä oli, että jos viihtyisimme, voisimme harkita ostavamme talon.

Nautimme tuplaantuneista neliöistä, omasta pihasta, ympäröivästä metsästä ja hyvistä pyöräteistä. Haaveilin kuinka kasvava lapsemme juoksisi pihalla ja leikkisi leikkimökissä niin kuin minä pienenä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin paljastua isossa talossa aikuisena elämisen nurjat puolet: suuren talon siivoaminen, lumityöt, nurmikon leikkaaminen ja jatkuva paikkojen kunnostustarve tuntui turhalta ja ylimääräiseltä hommalta kaiken pakollisen arjen pyörittämisen päälle. Inhosin myös sitä tunnetta, että pihalla olisi jotenkin pitänyt olla kauniita istutuksia, trimmattuja puita ja pensaita, kuinka aidan olisi pitänyt olla suorassa ja vastamaalattu. Tietenkin jokainen saa toteuttaa millaista puutarhanäkemystä vain, mutta minulle naapureiden kauniit pihat loivat jollain lailla paineita, vaikka en sitä silloin ehkä ymmärtänyt tai voinut itselleni myöntää. Oudosti elämä vain ahdisti. Inhosin myös sitä, että jatkuvasti joku paikka repsotti ja porakone sekä kauppalista rautakauppaan olisi saanut olla koko ajan esillä.

Tekstin tarkoituksena ei ole arvostella tai varsinkaan halveksua omakotitalossa asuvia. Arvostan ja ihailen ihmisiä, jotka tekevät omannäköisiä rohkeita ja pohdittuja ratkaisujaan sekä pyrkivät aktiivisesti onnelliseen elämään oli se elämä sitten suuressa omakotitalossa Kainuun perukoilla tai kerrostaloyksiössä suuressa metropolissa.

piha,talo,omakotitalo,valkoinen:
kuva:styleroom
Pohdimme asumisasioita lähes päivittäin ja yhtenä suurimmista puheenaiheista juuri tällä hetkellä ovat eri asumismuotojen plussat ja miinukset. Omakotitaloasumista mietin ehkä eniten, koska omat ajatukset siitä ovat niin ristiriitaiset.

Tavallaan haluaisin asua omakotitalossa, enemmän ehkä en. Elämän ja muuttojenkin myötä olen oppinut itsestäni paljon. Vaikka ehkä haluaisin niin en ole remppareiska, joka nauttisi jatkuvasta puuhastelusta talon parissa. Ystäväperheemme osti jokin aika sitten vanhan rapakuntoisen rintamamiestalon, asuu remontin keskellä ja nauttii elämästä. Käsittämätöntä. Toki jos muuttaisi uuteen omakotitaloon niin paikkoja ei tarvisi koko ajan fiksailla. Tällöin kuvioon astuisivat kuitenkin uuden asuinalueen ongelmat, suurimpana sijainti. Oulussa uusia hienoja omakotitaloja rakennetaan meidän makuun ja pyöräilykuntoon nähden liian kauas keskusta: lähimmät uudet asuinalueet ovat 15 km eli 20 minuutin oma-automatkan päässä keskustasta, julkisista nyt puhumattakaan. En myöskään usko, että osaisimme asettua paikkaan jossa kaikki on vielä keskeneräistä. Rakastan kulttuuria, seinistä huokuvaa historian havinaa sekä kaikenikäisiä naapureita ja nämä arvostamani seikat ovat uusissa asuinalueissa vasta kehittymässä.

Jonkin verran olemme miettineet sitä, että onko lapsilla nyt jotenkin huono ja tylsä lapsuus jos emme asu omakotitalossa. Me kumpikin mieheni kanssa olemme asuneet lapsuutemme omakotitalossa ja lapsuusmuistot niiltä ajoilta ovat jopa ärsyttävän suloisia: pihojen poikki on juostu ja leikitty, metsään on rakennettu majoja ja leikkimökissä on oltu yötä. Ihana lapsuus. Tätä kirjoittaessa tulee jo niin paha mieli jos en tarjoa meidän lapsillemme samaa... Tosin siitäkin tulee paha mieli, jos itse ei viihdy kodissaan. Ja mielestäni tyytyväiset vanhemmat saavat aikaan tyytyväisiä lapsia. Ja eihän meillä ole kokemuksia kerrostalolapsuudesta, joka varmasti voi olla yhtä ihana kuin omakotitalolapsuus, eikö?? Ehkä sillä ei ole edes väliä missä asuu, kunhan lapsella on rakastavat aikuiset ympärillään ja muita kliseitä.

Lue lisää: Miksi kaikki muutta omakotitaloon osa 2.

2 kommenttia:

  1. Avataanpa kommenttiboksi :D Itse olen mietinnässäni tullut siihen tulokseen, että viihdyn kaikenlaisissa ympäristöissä kunhan itse asunto tuntuu kodilta. Vaikka muutama vuosi sitten vannoin etten koskaan osta omakotitaloa (tai tee lapsia) niin kummasti olen viihtynyt uudessa talossamme lastemme kanssa. En siis ainakaan itse ajautunut kultturellisista syistä tähän tilanteeseen, vaan enemmänkin sattumalta löysin itsestäni sen puolen, joka tykkää puuhailla jatkuvasti kaikenlaista kodin ja lasten hyväksi. Musta on ihan huippua tehdä lumitöitä lasten kanssa ja minä tulen olemaan meidän perheen innokkain ruohonleikkaaja :) Luulen, että tähän vaikuttaa paljon oma persoona, kun en ole koskaan ollut kova menijä vaan enemmänkin koti-ihminen, onneksi tajusin sen ajoissa! T. Kelkankääntäjä Kivikkokankaalta :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenttiboksin avaamisesta :) Hyvä kun olette viihtyneet uudessa kodissanne. Persoona vaikuttaa kyllä paljon valintoihin, kunhan osaa vain pysähtyä ja tutustua itseensä. Sitähän ei elämästä koskaan tiedä, voi olla että viiden vuoden päästä asutaankin tyytyväisenä teidän naapurissa! Mutta sitten saat leikata kyllä meidänkin nurmikon 😀

    VastaaPoista