sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Järkeviä ratkaisuja



Nyt on miehen kolmikymppiset juhlittu!! Ikää alkaa siis olla (ainakin miehellä!). On myös avioliitto, pari lasta, koira ja farkku. Vakituinen työpaikka. Vuosikortti kuntosalille. Yhteinen perhetili.

Järkevintä olisi nyt asettua Ouluun, ostaa omakotitalo ja omenapuu. Mitä järkeä on lähteä yhtään mihinkään nyt kun kaikki on hyvin? Vai onko siinä juuri järkeä, että lähtee? Mikä ylipäätänsä on järkevää?

Olisiko meidän järkevintä jäädä Ouluun, jossa elämä on ihan mallillaan? Vai olisiko järkevää lähteä miehen kotiseudulle Kainuuseen, jossa olisi töitä, halvat asunnot ja innokkaat isovanhemmat? Vai mennäänkö Helsinkiin, jossa on tärkeitä ihmisiä, elämän vilinää ja tuhottoman kallista?

Mielestäni järkevää on tehdä perusteltuja valintoja tunteella.

Yleensä ajattelen ensin, että haluan kuun taivaalta. Sitten mietin, miten sen voisin saada, miksi sen haluan ja olisinko onnellisempi sen saatuani. Jos kuvittelen oman tai perheeni onnellisuuden lisääntyvän pyrin saamaan vaikka sitten sen kuun. Tai edes tähden siitä vierestä. Olen utelias ja kokeilunhalunen ja jos pyrkimykseni epäonnistuvat koen aina oppivani siitä kuitenkin jotain. Tällöin järkevien valintojen tekemisen mahdollisuus lisääntyy jolloin mahdollisuus onnellisempaan ja mielekkäämpään elämään taas lisääntyy.

Nyt kun asiat rullaa, pitää saada kapuloita rattaisiin. Miksi ihmeessä?? Pyristelemmekö perusperhearkea vastaan? Emmekö hyväksy sitä, että olemme aikuisia ja pitäisi elää aikuisten elämää? Miksi tavallinen ja tasainen elämä kuulostaa vielä niin tylsältä? Miksi tämä ei riitä? Riittääkö koskaan mikään? Olemmeko ikuisia muuttajia? Mitä me etsimme?!?

Spiderman, auta meitä.


5 kommenttia:

  1. Kirjoitin jo aamulla kommentin johonkin postauksesi, mutta se hävisi johonkin :). Mutta siis, mukava lukea ajatuksistasi muuttamiseen liittyen! Olen itse miettinyt blogissani asumiseen liittyviä teemoja, koska Turkuun muuttaneena helsinkiläisenä kaipaan usein takaisin sinne ihmisten sekaan ja kavereiden luo! Tein myös graduni asumiseen liittyen, joten mukava lukea siinäkin mielessä ajatuksia asumisesta:).

    Omat entiset lempikulmanl olivat itäinen kantakaupunki (Varsinkin Alppila, kallio ja Itä-Pasila), mutta nyt olen miettinyt muitakin alueita, kuten Roihuvuori, Oulunkylä, Pakila, ja Maunula.
    Mieti myös Käpylää!

    VastaaPoista
  2. Niin joo, ja samanlainen postaus kuin tämä löytyy myös multa, jossa mietin Turusta pois lähtemistä! Ja mulla on muuten sama etunimikin kuin sulla :)!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistasi! Pitääpä tutustua blogiisi. Kiva kun meitä asunto- ja muuttohulluja on muitakin!

    VastaaPoista
  4. Helsinki on kiva, kuten myös blogisi! Hauskaa seurata pähkäilyjänne, meidän perhe kun on käynyt läpi vähän samat vaiheet. Minä muutin tänne Tampereelta kauan sitten. Itse olen tällä hetkellä (yllätyksekseni) kovasti mieltynyt helsinkiläiseen lähiöasumiseen. Mutta kuvailemiasi lapsiystävällisiä keskusta-alueita ja ihania vanhoja kivitaloja leveine ikkunalautoineen täältä löytyy pilvin pimein. Tosi hyvä idea tuo Helsinkiin tutustuminen airbnb:n avulla! Julkiset toimii täällä kuin unelma - täältä periferiastakin eli 10 km:n päästä pääsee junalla kaupungin keskustaan 12 minuutissa. Mutta se on hyvä ottaa huomioon, että ihan joka alueelta ei singahdeta keskustaan alta aikayksikön, jos on pelkästään bussien varassa. Täällä kun on niitä ruuhkia. Onnea kodin etsimiseen, jään seuraamaan vaiheitanne! (kuvailin juuri taannoin omia fiiliksiäni uushelsinkiläisenä blogissani www.ihanaitina.wordpress.com, jos kiinnostaa vilkaista)

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon! Ja kiitos kommentistasi! Missä päin te asutte? Pitääpä tutustua blogiisi!

    VastaaPoista