sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kerrostaloasujan persoonallisuus

Omakotitalotekstiini tulleen Kelkankääntäjän kommentin innoittamana aloin pohtia tarkemmin persoonan vaikutusta asumismuotoon ja -alueeseen. 


kuva:kiinteistömeklarit
Wikipedian mukaan persoonallisuuden käsite sisältää "ihmisen koko maailmankuvan, minäkäsityksen, itsetunnon, arvot, luonteen ja temperamentin. Persoonallisuus määrittää sen, miten kukin käyttäytyy, mistä pitää ja mistä ei, miten ilmaisee itseään, ja miten suhtautuu asioihin." Minkälainen minä olen? Miksi minä arvostan kerrostaloelämää?


Koen olevani filosofinen luonne. Tykkään pohdiskella asioita eri näkökulmista ja olen välillä jopa ärsyttävän kiinnostunut siitä, miksi joku ajattelee miten ajattelee. Päätöksissä ja käytökseltäni olen usein spontaani ja impulsiivinen niin hyvässä kuin pahassakin. Saan muista ihmisistä voimaa, mutta rakastan ja tarvitsen myös melko paljon yksinoloa. Olen avoimen utelias uusille kokemuksille ja sopeudun uusiin tilanteisiin nopeasti. Arvostan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Pyrin ekologisiin ja kestäviin ratkaisuihin. Olen välillä äkkipikainen ja harkitsematon sekä liiankin miellyttämisenhaluinen. Tykkään olla kotona, mutta aika nopeasti seinät alkavat kaatua päälle. Jos kahdesta pitäisi valita asuisin loppuelämäni mielummin kommuunissa kuin yksin. Tiivistettynä olen urbaani hippi.


Kerrostaloelämässä rakastan sitä kun rappukäytävässä törmää naapuriin, sanotaan hei ja vaihdetaan kuulumiset. Monesti aamulla hankittu pukemishärdellin tuoma paha mieli paranee juuri naapureiden kommenttien ansiosta:

- ihania lapsia ja noin reippaita!!
- No joo, niimpäs onkin, ajattelen jo iloisemmin. 

Kerrostaloelämässä rakastan myös ikkunoista avautuvia näkymiä: päivällä on hauska katsella töihin kiirehtiviä ihmisiä, puussa roikkuvaa oravaa ja nousevaa aurinkoa. Yöllä herätessä on ihanaa, kun katulamput kajastavat valoa pimeyteen ja usein lohduttavin näky on kun huomaa, että joku muukin on hereillä. Kun yläkerrassa riidellään ajattelen "onneksi muutkin". Kun alakerrassa soitetaan pianoa tanssahtelen ja mietin kuinka kauniisti naapuri osaakaan soittaa. 


kuva:vuokraovi
Rakastan myös sitä kun meitä on tässäkin talossa niin monenlaista menijää: on mummoja ja pappoja, on lapsiperheitä, on nuoria sinkkuja ja viisikymppisiä pareja. Välillä sisäpihan lippu on puolitangossa ja selitän lapselle, että joku on taas lähtenyt taivaaseen. Samalla iloitsen sisälläni siitä kuinka rikasta lapseni elämä on kun kuolema on osa sitä. Elämä kerrostalossa muistuttaa minua joka päivä siitä, että olen vain hetken tämä nuori äiti ja tästä hetkestä haluan nauttia oli se sitten kuinka kamala tahansa. 

Rakastan kerrostaloelämässä ehkä eniten juuri yhteisöllisyyden tunnetta.

Nämä kaikki ihanat kerrostaloelämän puolet ovat tulleet vähän niin kuin kaupan päälle, koska suurin syy kerrostaloon muuttamiselle oli sen sijainti mahdollisimman lähellä keskustaa. Halusimme,että voimme tuosta vaan lähteä ja käveleskellä kauppatorille ostamaan porkkanoita tai mennä Kirkkokadulle ihailemaan jouluvaloja ilman bussipysäkillä pakkasessa seisoskelua. 

Aiemmin kauempana asuessamme emme juuri keskustasssa käyneet. Keskustaan lähteminen tuntui lapsen kanssa työläältä eikä parkkipaikkaa jaksanut etsiä. Ja miksi lähtemällä lähteä keskustaan vain kävelylle kun omassa asuinpiirissäkin voi kävellä? Nuorempana asuin Turussa ja juokulenkeillä juoksin aurajoen vartta Turun linnan ympäri, menin lautalla joen yli ja juoksin kotiin takaisin. Usein mietin koko matkan kuinka onnellinen olen kun voin juosta tällaisissa postikorttimaisemissa. Nautin suunnattomasti ympäristöstä ja sen havainnoinnnista ja nyt olen taas päässyt takaisin siihen postikorttiin! Suurin huvini nykyään on koiran kanssa käydä iltalenkillä ikkunaostoksilla ja palata kotiin rantaa pitkin kauniita vanhoja makasiineja ja maisemia ihaillen. Aiemmin oli citymarket ja mäntyjä, jotka eivät kulttuurinjanoani sammuttaneet.

Ovatko kaikki omakotitaloasujat enemmän koti-ihmisiä kuten Kelkankääntäjä? Kiinnostaisi kuulla minkälaisiin asumisratkaisuihin minkäkin tyyppiset ihmiset ovat päätyneet. Yhdistääkö meitä keskustan kerrostalossa viihtyviä jokin tietty persoonallisuuden piirre?

2 kommenttia:

  1. Vaikeita kysymyksiä ja mahtavia pohdintoja sinulla! :)

    Asumismuoto ja toisaalta etäisyys kaupungin sykkeestä (varsinkin, jos ne on ollut mahdollista itse valita) kertoo varmasti ihmisestä. Itselleni on ollut aina selvää, että suomalaiseen pikkukaupunkiin minusta ei ole. Pidän siitä, että on järkevä määrä palveluita, kulttuuria ja ihmisiä ympärillä. Mutta toisaalta minulle ainakin nyt sopivan kokoisen kaupungin (Oulu) sisällä asun onnellisena 10 km päässä keskustasta metsän laidassa. Minulle on suuri arvo ollut lapsuudesta asti sillä, että pääsen juoksemaan ja liikkumaan luontoon. Nuorena juoksin pellon laitoja, nyt mäntymetsän reunaa. Nähtävästi myös pojassa on paljon samaa, kun kesät rymyää fillarilla pitkin polkuja rapaisena leveä hymy huulilla. Eli ehkä sanoisin, että kulttuurin ja kaupunkikokemusten takia voin startata auton, kunhan pihasta pääsen luontoon minuutissa. Toisaalta tiedän, että kyllä se auton raaputtaminen kaupunkireissua varten kovassa pakkasessa kysyy minulta luonnetta. :D

    Ehkä summaisin niin, että tällä hetkellä arki lähellä luontoa, mutta kuitenkin palvelut helposti saavutettavissa, on toimiva ratkaisu. Toisaalta näen asumismuodon yhtenä liikkuvana osana elämää, eli tulevista asumismuodoista on vaikea sanoa.

    -T

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, hyviä pohdintoja sinullakin :) Se on juurikin noin että nykyään asumismuoto on liikkuvampi osa elämää kuin ennen ja sitä voi vaihtaa esim lasten/harrastusten/töiden/mieltymysten perusteella sillä hetkellä parhaalta tuntuvaan versioon.

    VastaaPoista