Aikamatka tulevaisuuteen

Vuoden päästä voin myydä pinnasängyn ja rattaat, laittaa asunnostamme vuokrailmoituksen ja alkaa tosissaan etsimään meille uutta asuntoa Helsingistä.

Vuoden päästä valmistun koulusta ja alan etsimään töitä Helsingistä.

Vuoden päästä on kevät 2017 ja olemme vapaita tekemään mitä vaan!

Siis vielä vuosi. 

Lasten kanssa ja kotona ollessa tunnit ovat välillä pitkiä päivien jäädessä kuitenkin lyhyiksi. Toivon, että aika menisi nopeasti ja pääsisimme pian muuttamaan. Välillä toivon myös, että aika pysähtyisi eikä nuo meidän vauvat kasvaisi niin nopeasti! Muutenkin olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa Oulusta lähtemisen kanssa: haluan ja en halua lähteä pois, tärkeitä ihmisiä on kummassakin kaupungissa, uusi jännittää ja pelottaa, vanha tuntuu kivalta, mutta kyllästyttää. 

Koskaan ei voi kaikkea saada ja sekös tästä elämästä jännän tekeekin!

Hyvää viikonloppua ja terveiset keväisestä Oulusta!  

Megamarketit vs kivijalkakauppa

Unelmissani kuljen kapeita kauniita katuja mekko hulmuten kivijalkaliikkeestä toiseen: lihat Viskaalilta, leivät Huoviselta ja maidot jostain pienjalostamosta. Torilta ja kauppahallista haetaan vihannekset ja lopuksi nautiskellaan kahvit kaikessa rauhassa tutkaillen ihmisvilinää. Ilma on lämmin, ihmiset iloisia, liikkeet vierivieressä tosiaan, jonot lyhyitä ja kauppojen valikoima sopivan laaja. Myyjät suosittelevat suosikkituotteitaan ja antavat ihanalle kanta-asiakkaalleen kullanarvoisia reseptivinkkejä. Kotiin on lyhyt matka ja kävellessäni suunnittelen viikon uutta ruokalistaa kangaskassit heiluen ja paperikassit jännittävästi rapisten.

Nyt on kuitenkin niin, että viikon kohokohta on se kun mennään ensin lounaalle kauppakeskusken buffettiin ja sitten ruokaostoksille järkyttävän isoon Prismaan. Esikoinen ottaa pienet omat kärryt ja vetää kauppareissun aikana varmaan viiden kilometrin rallit. Mukaan tarttuu samat makaronilaatikot ja bataattikeitot eikä uusista resepteistä ole tietoakaan. Paluumatkalla lapset nukkuu autossa ja minä surffaan parkkipaikalla.

Eilen kävin viikottaisella kauppareissulla ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa rintaliivit marketista. Ihan oli jotenkin syyllinen olo, että sillä tavalla tein ja tähän on tultu! Aloin pohtia sitä mistä tuo fiilis johtuu, että haluaisin tehdä ostokseni vain pienissä kivijalkaliikkeissä? Miksi ihmeessä se edes tuntuu niin romanttiselta, että kierretään pikkuputiikeista toiseen, jos kerta kaiken tarpeellisen voi saada yhdestä kaupasta?!? Oulussa lihakauppa on viiden kilometrin päässä keskustasta itään, leipomo keskustasta kolme kilometriä etelään ja erillistä maito- tai juustokauppaa ei ole. Vaikka suloiset pienet kivijalkakaupat olisivatkin kylki kyljessä pitäisi olla aikaa ja viitseliäisyyttä niissä kiertää. Markettirintaliivit ovat ajaneet asiansa ja nykyään Citymarketeissa on kahvilatkin eli ihan koko huvin voi saada onnistuneesti yhdellä lipukkeella. 

Kivijalkaliikkeissä minua viehättää niiden tunnelma ja hallittavissa oleva koko. Tykkään myös pienistä päiväkodeista, kouluista ja taloyhtiöistä eivätkä kaupat ole siis poikkeus. Pieni paikka tuntuu asiakkaan näkökulmasta toimivammalta kuin iso; minut huomataan kun astun kauppaan, saan palvelua ihmiseltä joka oikeasti tuntee tuotteensa, tavarat on kauniisti esillä ja tunnelma mukava. Ovathan kahvilatkin usein ihanan pieniä ja tunnelmallisia niin miksi ei ruokakaupatkin voisi olla? Ilokseni K-kaupat ovat viimeaikoina panostaneet juuri viihtyvyyteen ja kauniiseen esillepanoon eivätkä suuretkaan cittarit tunnu enää suurilta. Kun kaupassa on samat tutut työntekijät ja alueen ihmisten mieltymykset valmiina hyllyssä, saa minut ainakin sidottua kanta-asiakkaaksi. Taidan olla juuri sitä kohderyhmää, johon "kauppias hoitaa homman"-slogan uppoaa kuin jätski nyt tuossa lapsen suuhun.

Kompromissini tällä hetkellä on siis suosia kotoisia citymarketteja ja hyödyntää suloisia kivijalkaliikkeitä silloin kun satun niiden lähettyvillä olemaan. Käymme kerran viikossa isossa marketissa autolla ruokaostoksilla ja täydennämme maitovarastoja lähistöllä olevista pikkukaupoista iltalenkin yhteydessä. Vaikka en kivijalkaliikkeissä suurimpia ruokaostoksia teekään haluan asua lähempänä keskustan pikkukauppoja kuin isoa markettia. Jostain syystä pelkkä pienten kauppojen läheisyys tuo kummallisesti jonkinlaista turvaa. Kun aiemmin asuimme lähiössä marketin vieressä kapeni elinpiirini hyvin pieneksi: äitiyslomalla ollessani pyöriskelin lähinnä kilometrin säteellä ja se tuntuu minusta kamalan surulliselta. Nyt keskustassa asuessamme on viikottainen kulkusäteeni vähintäänkin triplat edellisestä. 

Kivointa keskustassa asuessa on ruokakauppojen ja muunkin tarjonnan suhteen vaihtoehtojen suuri määrä: kävelymatkan päästä meiltä löytyy pikkuinen Siwa, iso Citymarket, kolkompi Prisma, pari sopivan ihanaa K-markettia ja Salea sekä uusi upea Sokoksen Herkku. Järkyttävän kokoiset ja näköiset megamarketit jyräävät ja tunnenkin lähinnä liiskautuvani niiden alle näkymättömiin. Onneksi ihania, pieniä, ihmiset yksilöinä huomioivia putiikkeja on vielä olemassa meitä arjen luksusta himoavia, huomionhakuisia ja aina oikeassa olevia asiakkaita varten.

Missä sinä tykkäät käydä ruokaostoksilla ja miksi?

Ihan pihalla

Nyt mieskin haluaa omakotitaloon. Hän haluaisi pestä omalla pihalla autoa ja pyörää. Ehdotin sijaistoiminnoksii keittiön siivousta, mutta ei kuulemma ole sama asia. 

Kevät saa ihmisessä aikaiseksi sellaista jännää hyrinää. Pitäisi päästä jynssäämään, putsaamaan, puunaamaan ja järjestelemään. Olen itsekin haaveillut -viime kevään tavoin- taas pihasta, terassista ja grillauksesta. Voisin haravoida, suunnitella yrttipeltoa ja leikellä piha-aitaa samalla kun lapset leikkisivät sovussa pihamaalla tutkien lumen alta nousevaa elämää. 

Olen aina tykännyt pihahommista ja ulkona olemisesta. Tykkäsin omakotitalossa ja rivitalossa asumisessa ehkä eniten siitä kun oli oma piha. Toki useimmissa kerrostaloissakin on piha. Meillä on itseasiassa melko iso taloyhtiön piha, jossa mahtuu hyvin pelaamaan jalkapalloa, ottamaan aurinkoa, voi kiikkua, tehdä kyykkyjä ja hiekkalinnoja. Talvella on pikkuinen pulkkamäkikin. 

Se mikä erottaa taloyhtiön pihan omasta pihasta on se, että pyörän jynssäystä ei noin vaan voi jättää vesineen, pyörineen, rätteineen keskelle katua. Pihalelut kerätään aina leikkien jälkeen paikoilleen eikä roskapusseja voi jättää oven pieleen odottamaan viitseliäämpää hetkeä. 

Lasten ja koiran kanssa rivi-ja omakotitaloasuminen oli ehkä -ei niinkään helpompaa- mutta huolettomampaa. Kaikkea ei tarvitse maan tasalla asuessa niin suunnitella; päästää vaan konkkaronkan ovesta ulos ja heittelee perään puuttuvat aurinkolasit, talutushihnan ja nenäliinat. Aluksi kerrostaloon muutettuamme ravasimme portaita jatkuvasti ylös alas, kun se ja tuo unohtui. Parin kuukauden asumisen jälkeen meistä kuitenkin hioutui superlähtijöitä, joilla on aikataulut ja tavarat kerralla hallussa. 

Kun oikein asennoituu on pihattomuudesta myös hyötyä.

Kun koiraa ei voi takaovesta päästää iltapissalle kukkapenkin pieleen, tulee sitä lähdettyä usein ihan kunnon kuutamokävelylle tuulettumaan. Takaisin tullessa rapaiset koiran tassut ja omatkin kengät puhdistuvat enimmistä pölyistä rappukäytävään ennen kuin päästään omaan eteiseen. Kun lapsia ei (vielä!) voi laskea yksin ulos sitä mukaa kun ne on tungettu tamineisiin, istuvat ne hikisinä eteisessä valittamassa ja oppivat ehkä nopeammin pukemaan itse?!? Kun ei ole omaa pihaa ei talvella tarvitse itse tehdä lumitöitä. Eikä kesälläkään auringonoton ja pilvieläinten tutkailun lisäksi tarvitse tehdä mitään ellei välttämättä halua. Ja pyörä tulee kerralla pestyä kun ei sitä keskenkään voi jättää.

Kuinka tärkeänä sinä pidät omaa pihaa?