Muuttamisen riemu

"Minä pakkaan ja taapero purkaa. Minä siivoan ja kolmivuotias sotkee. Minä selitän ja mies ei kuuntele. Minä yritän tässä muuttaa!!!"

Näissä fiiliksissä mentiin viime viikko. Muuttaminen on yhtä aikaa rasittavaa ja hauskaa, iloista ja haikeaa.

Hesarissa oli osuvasti pari viikkoa siiten Anna-Stina Nykäsen kirjoittama juttu tutkija Veeran Kinnusen väitöskirjatyöstä, joka käsittelee muuttamista ja sen ihmisissä aiheuttamaa tunnemylläkkää: Tarviiko meidän luopua jostain? Mitä saadaan tilalle? Mitä otetaan mukaan uuteen kotiin ja miksi?

Muuttaessa totaalinen antimaterialistikin pakkaa elämänsä laatikoihin. Pakatessa tavaran arvon tajuaa, kun riisuttu koti ei enää tunnukaan kodilta vaan vain asunnolta. Aina sanotaan, että ihmiset tekevät kodin ja plaaplaaplaa mutta kyllä se vaan on niin että ne omat verhot seinässä ja posliinimuumitalot hyllyssä tekevät kodista kodin.

Muuttaessa rakennetaan kuvaa uudesta elämästä uudessa kodissa ja pohditaan minkälainen olisi meidän ihannetulevaisuus. Toivon, että uudessa kodissa saamme viettää yhtä onnellista ja ihanan tavallista elämää kuin edellisessä kodissa. Tavaroiden suhteen ihannetulevaisuudesta puuttuu lastulevykirjahyllyt ja muoviset leikkuulaudat.

Artikkelissa oli mukana muuttajan huoneentaulu, joka karsimista lukuunottamatta kuvasi melko hyvin meidän muuttoa: 

- Alku: Alussa oli kiva suunnitella ja fiilistellä muuttoa: "nuo tavarat tulee siihen uuteen olkkariin ja pitäisikö hankkia makuuhuoneeseen yöpöydät?" Löysin hukassa olleen kattilankannen saunasta (!) ja katselin rauhassa vanhoja valokuvia. Muistelin miten ja miksi muutimme tänne, kuinka esikoinen oppi täällä puhumaan ja kuinka kuopus vuosi sitten kannettiin ovesta sisään juuri tähän kotiin. Ihanaa ja niin haikeaa. 

-Karsiminen: Kun takana on 10 muuttoa ja kun asunto on kahdella edelliskerralla aina vaan pienentynyt, tavaroiden karsimisvaihe jäi meillä kokonaan välistä. Jes!

- Kaaosvaihe: Olen aina ajatellut, että meillä on vähän tavaraa. Ei ole. Silti en heitä mitään roskiin. Suurin osa tavaroista päätyi uuteen kotiin. Pieni osa myytiin Torissa tai annettiin kierrätyseen.

- Karnevalistinen vaihe: Ihanat ystävät ja appivanhemmat auttoivat muutossa ja ilmassa oli ilon ja vapauden fiiliksiä. Karnevaalitunnelmaan päästiin kuitenkin lähinnä vain ironisessa mielessä kirosanojen lennellessä loputtomalta tuntuneen muuton edetessä: "en ##### muuta enää ikinä!"

- Asettuminen ja kotiutuminen: Tärkeät oman kodin merkit eli taulut ja rakkaat valokuvat ovat löytäneet paikkansa. Koristenorsut on nostettu ikkunalaudalle. Kotiutuminen on vielä vaiheessa kun vanha koira törmäilee oviin, luuhaa yöt talon ympäri ja miettii mihin onkaan taas joutunut...

Tämä oli nyt kyllä elämäni viimeinen muutto. Koti on täydellisen epätäydellinen, paikka ihana ja muuttaminen kamalaa. Vannon, että kukaan ei kanna täältä enää ikinä mitään mihinkään. Ainut poikkeus on se, kun minut pitää joskus kantaa täältä hautaan. Muualle en lähtisikään. 

Millaista kotonasi oikeasti on?

Tämän päivän (2.10.2016) sunnuntaiherkkukakkuhesarissa oli taas läjäkaupalla hyviä juttuja asumisesta. Hykerryttävin homma oli kysely, jossa selvitetään, miten suomalaiset kotonaan elävät.

Kuva: Valokuvataiteilijoiden liitto; Arjen kuvia

Minua on aina kiinnostanut toisten kodit: joku arvostaa suurta saunaa, toinen haluaa ehdottomasti autotallin ja kolmas innostuu valtavista ikkunoista. Toisilla on ihan valtavasti tavaraa ja toisilla ei. Joillakin telkkari on paraatipaikalla kun joillakin sitä ei ole ollenkaan! Miksi?

Miten me vietämme aikaa kotona? Mistä nautimme? Mitä inhoamme? Mihin sijoittaisimme 10 ylimääräistä neliötä? Minkälaisia rutiineja meillä on? Vältteletkö vai halailetko naapureitasi?

Käy täyttämässä nopea kysely Hesarin sivuilla ja katsotaan mitä me suomalaiset arvostamme:

KOTIKYSELY

"Kyselyllä selvitetään, miten suomalaiset kotona elävät. Tuloksista on apua, kun tehdään kotiin liittyviä poliittisia päätöksiä, joiden pitäisi lisätä ihmisten hyvinvointia. Saatua tietoa voidaan käyttää myös parempien asuntojen suunnitteluun.

Tutkimusta tekevät sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari ja sosiologi, YTT Jenni Berlin Tampereen yliopistosta, arkkitehti Anne Tervo Aalto-yliopistosta sekä erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta."  - Helsingin sanomat

Koti nielee rahat Helsingissä

Tämän päivän Hesarissa oli juttu kuinka Helsinkiläinen jää paljosta paitsi, kun koti nielee lähes puolet kuukausittaisista tuloista.

Siinähän se komeilee se meidänkin syy, miksi Helsinki on nyt alkanut tuntua niin ristiriitaiselta paikalta. Haluaisin Helsinkiin, mutta vaikka niin asuntoja rakastankin haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin katsella kauniita tiiliseiniä.

Haluaisin vapaa-ajallani käydä elokuvissa, ravintoloissa ja jätskillä aina kun siltä tuntuu. Haluaisin ostaa laadukkaita, kestäviä kotimaisia vaatteita ja suosia luomutuotantoa. Haluan siivoojan tarkasti siivoamaan huushollin joka toinen viikko ja lapsenvahdin ainakin kerran kuussa.

Jos me muuttaisimme Helsinkiin vapaa-aika rajoittuisi lähinnä viikonloppuihin. Ravintoloihin meillä ei todellakaan olisi joka viikonloppu asiaa ja siivoamaan pääsisi itse.

Toki kaikkea ilmaista ajanvietettäkin löytyy, mutta kyllä tällainen uutinen panee taas miettimään, että onko sinne Helsinkiin sittenkään ihan pakko mennä?

Vankilaan!

Hesarissa oli lauantaina 13.8.2016 juttu siitä kuinka tarkoin valitut 250 henkilöä asuvat keskellä Helsingin kantakaupunkia erittäin väljästi 100 000 neliön tontilla. Samaan aikaan Helsinki tuskailee asuntopulan, nousevien vuokrien ja kalliiden keskusta-asuntojen kanssa; mistä saadaan lisää tilaa rakentaa?

"Miten olisi Sörnäisten vankila?", ehdotetaan lehtijutussa. Siinähän sitä olisi tonttia kerrakseeen. Ja upeita yli sata vuotta vanhoja tiilirakennuksia, jonne voisin muuttaa vaikka heti!

Myös Oulun vankila on yhdellä Oulun hienoimmista paikoista Myllytullissa. Vieressä on Oulun keskuspuisto, joki ja vastavalmistuneet Åströmin rannan kauniit kerrostalot hulppeine kattohuoneistoineen.

Avovangit harjoittelevat siviilielämää ihanissa keltaisissa puu- ja kivitaloissa. 

Upean punatiililinnan sisällä lusitaan oikein kunnolla kaltereiden, muurien ja piikkilangan takana. 

Kaikki kunnioitus tuomiotaan istuville ihmisille, mutta kävisikö heille jos siirrettäisiin punkat vähän kauemmas keskustasta? Esimerkiksi Metsokankaalle? 

Päärakennuksesta saisi upean hotellin tai kerrostalolukaalin. Puutaloista tulisi pienellä remontilla upeita rivi-ja paritaloja.

Mitenköhän noihin ihaniin puutaloihin pääsisi käsiksi luopumatta kuitenkaan tästä kiltteyden ja kunnollisuuden säihkyvästä sädekehästä?

Kommuuni omakotitontille

Kuten kellastuneesta ja ryppyyntyneestä lehdestä näkee, on tämä postaus odottanut vuoroaan parvekkeella leikkien, kaatuneen kastelukannun ja auringonpaahteen armoilla. Kerrankin on nyt aikaa kertoa teille jo iäkkäästä, mutta niin innovatiivisesta ja aikaansa edellä olevasta arkkitehti Olli Lehtovuoresta.

  

Hesarissa oli sunnuntaina 22.5.2016 toimittaja Marja Salmelan kirjoittama juttu, jossa esiteltiin kuinka 1000 neliön tontille on rakennettu kolme omakotitaloa ja yksi mökki! Tontilla asuu itse arkkitehti Lehtovuori ja kaksi nuorta pariskuntaa vuokralla pienemmissä taloissa. Kuinka järkevää! Ja ekologista! Ja yhteisöllistä!

Lehtovuoren ja yleisen järjenkin mukaan aina on porukka, joka haluaa asua maantasolla. Helsingin keskustan tuntumassa kohtuuhintaiset omakotitalot ovat kuitenkin vain harvojen unelmaa. Vai voisiko Lehtovuoren suunnittelemalla rakennustavalla unelma omasta kodista ja pihasta keskellä Helsinkiä toteutua?

Arkkitehti Lehtovuori puhuu tiivistävästä täydennysrakentamisesta, jossa vanhoille omakotitaloalueille rakennettaisiin omakotitalojen suurille pihoille yhdestä kahteen pientä pihataloa jo olemassa olevan suuremman talon viereen. Näin mahdollistettaisiin omakotitaloasuminen lähes kaikille iästä, varallisuudesta tai perheen koosta riippumatta ja edistettäisiin urbaania pientaloasumista. 

Käsittääkseni Länsi-Pakila on ihan järkevän junamatkan päästä Helsingin keskustasta ja jos omakotitaloasuminen alkaisikin meitä yhtäkkiä kiinnostaa voisi Lehtovuoren malli sopia meille. Perinteiseen kommuuniin en muuttaisi, mutta tälläiseen pihayhteisökommuuniin voisin kyllä muuttaa!

Ostaisin omakotitalon, rakennuttaisin pihalleni pikkuisen pihatalon ja vuokraisin sen jollekin kivalle tyypille. Myöhemmin tytöt voisivat isompana asua siinä ehkä keskenään? Ja vanhoilla päivillä myisimme omakotitalon, muuttaisimme miehen kanssa pihataloon ja matkustelisimme maailmaan ääriin ylijääneille rahoilla! 

Lehtovuori on koko pitkän uransa kehitellyt erilaisia yhteisöllisyyttä ja kohtuuhintaisuutta korostavia asumisratkaisuja. Hän on vastikään julkaissut kirjan Asukkaan ehdoilla (Rakennustieto), jossa hän pohtii
voisiko jokainen ihminen löytää itselleen, elämäntilaanteeseen ja varallisuustasoon katsomatta sopivalta tuntuvan kodin ja asuinalueen. Tämä kirja taitaa olla seuraavaksi minun lukulistallani!

Olisko teistä asumaan omakotitalokaksiossa? Voisitteko kuvitella jakavanne oman pihan jonkun muun kanssa? Muutaisitko sinä kommuuniin omakotitontille?

Lue myös: Kommuuniin!

Menot ja meiningit

Voi ihana Hesari ja Helsinki!! Missä muussa kaupungissa harrastetaan kirkkokaljoja ja haukkuhartauksia? Missä muualla on yömyöhään auki oleva kestofestari? Myyjäisiä ja vanhanaikaisia kirpputoreja joka viikonloppu?

Meillä yksi painavimmista syistä Helsinkiin muuttamiselle on juuri tapahtumien suuri määrä ja tarjonnan monipuolisuus.  Välillä tuntuu, että Oulussa ei tapahdu mitään ja jos tapahtuu niin se meni jo -  ilman, että olin nähnyt tapahtumasta ainuttakaan mainosta! Toki tähän nyt vaikuttaa se, että meille tulee Hesari eikä Kaleva. 

Mutta oikeasti: mitä tänä viikonloppuna tapahtuu Oulussa? Anyone? Hyvää ja aurinkoista viikonloppua joka tapauksessa!

Avotakka

Minulle on jostain syystä tullut Avotakka nyt neljän kuukauden ajan. Mies, anoppi eikä ystävä myönnä mitään enkä minä valita. Ihanaa on hyvä lehti, kahvi, kukat ja vastaleivottu leipä. Ja hiljaiset lapset television edessä viidestä kuuteen.

Huhtikuun lehdessä oli kaunis koti Punavuoressa, mielenkiintoinen juttu Kaartinkaupunkiin muuttaneesta lapsiperheestä ja ihana nelihenkisen perheen ullakkohuoneisto Manskulla. Maaliskuun Avotakassa oli juttu perheestä, joka muutti Helsingin keskustasta unelmiensa paritaloon Vuosaareen kunnes tajusivat, että haluavatkin takaisin keskustan sykkeeseen! Ihana lukea kohtalotovereista, meistä vastavirtaan pyristelevistä kerrostaloperheistä, joiden mielenliikkeitä niin harva varsinkaan Oulussa ymmärtää. 

Olen Pinterestissä, mutta taidan nyt oikein vanhanaikaisesti ottaa sakset, liiman ja suunnitteluvihon esiin ja unelmoida tulevasta.

Mukavaa alkanutta viikkoa! 

Kommuuniin!

Tämän päivän (to 21.4.2016) Kauppalehdessä oli mielenkiintoinen juttu yhteisöllisestä asumisesta: "Nyt tulevat uuden ajan kommuunit".

Piilaaksossa yksinäiset taiteilijat ja insinöörit asuvat saman katon alla jakaen keittiön, olohuoneen, ilot, surut ja osan makuuhuoneistakin. Heillä on yhteinen infrapunasauna, bänditila ja puutyöverstas. Halvimmillaan kommuunielämä maksaa 890 euroa kuukaudessa sisältäen luomuruuat! Vaikka asuminen on edullista, on asujien mukaan kommuuniasumisessa tärkeintä ja arvokkainta kulttuurinen sekä sosiaalinen hyöty; aina on joku, jota kiinnostaa mitä sinulle kuuluu.

Lehtijutun mukaan markkinavoimat keksi lähiössä yksinään asuvan ydinperheen mallin 50-luvulla vauhdittaakseen kuluttamista: kun jokaisella perheellä on oma talo, tarvitsevat he yleensä myös oman auton, oman pesukoneen ja oman ruohonleikkurin.

Viimeaikoina on laajemmin alettu ymmärtää, että maailma ei kestä näin raskasta kulutusta. On myös itsestäänselvää, että yksin oleminen ja omistaminen vähentää vuorovaikutusta, lisää yksinäisyyttä ja vahvistaa haitallista itsepärjäämisen kulttuuria. Maailmalla ja Suomessakin aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, että jakaminen ja kokeminen ovat tämän vuosituhannen sanat, ei ostaminen ja omistaminen.

kuva:Kauppalehti/Senja Larsen

Kommuunielämä säästää luontoa, rahaa ja yksinäistä ihmismieltä.

Minusta täydelliseen jakamistalouteen ei kuitenkaan olisi. Olen välillä sen verran antisosiaalinen, että en olisi peruskommuunissa kovin hyvää seuraa, mutta olen kehitellyt omaa versiotani jakamistaloudesta. Perustettaisiinko yhteisöllisyyttä korostava kerrostalo? Joku kukkaiskoti?! Kaikilla olisi oma, maalämmöllä lämpiävä, sopivan kokoinen asunto. Yhteistä olisi saunat, pesutupa, kuntosali, bändihuone, piha ja kasvihuone. Alakerrassa olisi kerrostalon oma päiväkoti ja iltapäiväkerho. Lasten/koiran/kodinhoitoapua saisi naapureilta vastavuoroisuuden perusteella. Maidot, munat ja leivät toimitettaisiin yhteistilauksena kaksi kertaa viikossa alaovelle klo 7. Taloyhtiöllä olisi oma, helposti varattavissa oleva auto. Toimisikohan tällainen? 

Lehtijutun kommentissa Senja Larsen pohtii mielenkiintoista asiaa: "oliko ydinperhe lähiössä vain yhden ajan kokeilu?" Onkohan omakotitaloasuminen vain ohimenevä muoti-ilmö? Ovatko kommuunit ja eriasteiset jakamistaloudet tulevaisuutta? Toivottavasti.

Kotikulmilla Meilahdessa

Hesarin eilisessä lehdessä (lauantai 16.4.2016) juttusarjassa Kotikulmilla oli tällä kertaa vanhoja kuvia Meilahdesta. Ihania, tunnelmallisia tilannekuvia 50 vuoden takaa!

Varsinkin kuva Tukholmankadun nukkeleikeistä sai hymyn huulille ja vahvisti tunnettani siitä, että myös kerrostalossa voi viettää hyvän ja iloisen lapsuuden.

Meilahti. Siellä on kaikki. Joskus mekin?

Lue myös: Kotikulmilla Ullanlinnassa

Minä ja pikkusiskoni

Minulla on veli, mutta Suvi Westillä on upea dokumentti saamelaisuudesta, homoseksuaalisuudesta, uskonnosta ja rakkaudesta! Blogini ei tosin käsittele noista aiheista mitään, mutta aloin dokumentin katsottuani miettimään muunmuassa asumista Lapissa.

kuva:Yle.fi

Dokumentissa siskokset palaavat synnyinseuduilleen Saamenmaalle ja voi mitkä maisemat! Katsoin dokumentin pienenpieneltä ruudulta ja siltikin vaikutuin näkemästäni syvästi. Koskemattoman luonnon katselemisesta tuli suunnattoman rauhallinen olo.

Isovanhempani ja vanhempani ovat Lapista ja olen paljon kävellyt metsissä täällä Oulussakin. Onhan se vaan käsittämättömän ihanaa vaellella vaaran päälle, katsella kauas, istahtaa kannon nokkaan ja vain olla. Metsässä ajatukset kulkevat polkujen kanssa kilpaa omia reittejään. Tutkitustikin luonto kuuntelee ja hoitaa.

Kauniita maisemia ruudulta ihastellessani rauhani rikkoi ulkona kiitävä hälytysajoneuvo ja mieleeni tuli kaupunki ja sen vilinä. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan ajattelin, mitä järkeä onkaan kaataa puut, ohjata vedet ja rakentaa pilviä hipovia rakennuksia vieriviereen? Miksi rakentaa rauhatonta rauhan keskelle? Vai onko rauha myös siinä turvallisessa vilinässä ja ystävällisissä ihmisissä? Kuinka kauan me viihtyisimme vaikka nyt siellä Utsjoella? 

Sen verran tunnen itseäni, että vaikka tykkään romanttisesti ajatella perheeni metsään ja maatilalle tiedän, että ennen pitkää ainakin me vanhemmat pitkästyisimme. Todennäköisesti minä kärsisin hiljaisuudesta, yksinäisyydestä, kuppikunnista ja kotitöiden määrästä. Meitä ihmisiä on karkeasti kahdenlaisia: toiset asuvat maalla toisten lomaillessa naapurissa ja toisinpäin.

kuva:Yle.fi

Suosittelen tutustumaan dokumenttiin Minä ja pikkusiskoni sen tärkeän tasavertaisuuden ja kaiken voittavan rakkauden sanoman lisäksi myös sen upeiden maisemakuvien takia.

Lue myös: Ei sole poka mikhää

Muovipussitalo putkella

Sunnuntain hesarissa oli juttu "Pakko laittaa putkea", joka käsitteli nykypäivän asuntojen rakentamisen normiviidakkoa ja energiatehokkuuden lisäämistä. 

Nykyään halutaan rakentaa nollaenergisiä, kliinisiä valkoisia kasvatuslaboratorioita, joissa ihmishiirulaiset vikisemättä pipetovat pillereitä suuhunsa. Seinät on tehty pumpulista ja riskit kaikkeen mahdottomaankin on eliminoitu. Tosiasiassa useat uudet talot ovat liian tiiviitä, huonosti suunniteltuja, huolimattomasti rakennettuja muovipusseja, jotka eivät uusimpien tutkimusten mukaan edes säästä sähkölaskuissa. Paskoja taloja tullut siis rakennettua. 

Jutussa puhuttiin paljon koneellisesta ilmanvaihdosta ja kuinka sen on ajateltu pelastavan maailman kaikki pikkuoravatkin energiatehokkuudellaan. Uusien tutkimusten mukaan koneellisella ilmanvaihdolla on suurien tilaa vievien pömpeleiden ja runsaan sähkönkulutuksen (!!!) lisäksi yllättäen huono vaikutus talojen kuntoon ja ihmisten terveyteen. Tehokkaiden koneellisten ilmanvaihtojärkestelmien epäillään itsessään aiheuttavan sisäilmaongelmia ja talojen homehtumista. Ilmanvaihtolaitteet ovat kalliita, suhteellisen lyhytikäisiä ja monimutkaisia vempeleitä, jotka vaativat käyttäjältään insinöörikoulutuksen. Koneellisesta ilmanvaihdosta rakennukissa on tullut sääntö ja niitä on energiatehokkuuden ja hyvän sisäilman nimissä laitettava joka tönöön. Melkoinen bisnes sille joka tämmöisen keksi. Vanha ja hyvin toiminut painovoimailmastointihan on tylsästi ilmainen, pitkäikäinen, toimiva ja yksinkertainen. On ihan järkyttävän kamalaa kuinka taloudellisen hyödyn tavoittelu ajaa järkevän rakentamisen ja ihmisten terveyden edelle.

Lehdessä esiteltiin eurooppalainen Hitea-hanke, jossa vertailtiin koulujen sisäilmaa ja lasten sairastamista Suomessa, Hollannissa ja Espanjassa. Tuloksista selviää monelle suomalaiselle siivousintoilijalle ja käsidesiaddiktille yllättävä asia: puhtaus ei kannata. Hollantilaisissa ja espanjalaisissa kouluissa bakteereita, homeita ja pienhiukkasia oli jopa 50–100 kertaa enemmän kuin suomalaiskouluissa, mutta silti suomalaislapset kärsivät eniten hengitystieoireista. Toki suomessa on kylmempi ja kuivempi ilma kuin Hollannissa ja Espanjassa, mutta kaikissa tutkituissa suomalaiskouluissa oli myös koneellinen ilmanvaihto ja suodatus toisin kuin Hollannissa ja Espanjassa! Onko teidän työpaikalla koneellinen ilmanvaihto? Ja kotona? Vuotaako nenä jatkuvasti?!? Artikkelin mukaan Helsingin yliopiston mikrobiologian emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen katsoo, että terveysongelmat voivat johtua myös siitä, että olemme tehneet elinympäristöstämme luonnottoman steriilin: ”Ihmisen immuunijärjestelmä tarvitsee mikrobeja, jotta se kehittyy ja pysyy kunnossa. Meidän lapsemme ovat tiloissa, jotka on kemikalisoitu niin, etteivät mikrobit pysy hengissä.” Siis edes mikrobit eivät pysy hengissä meidän rakentamissa tiloissa!!!!!?! Taidankin lisätä hippeilyäni ja jättää tytöt kotikouluun meidän painovoimailmastoituun karvaiseen ja bakteereja vilisevään kotiimme. 

Tiivis muovipussitalo on koneellisen ilmanvaihdon lisäksi yritys saada talosta energiatehokas. Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksen mukaan lisäeristyksen lisääminen lisää kosteusvaurion vaaraa. Ennen kaikki oli paremmin ja sitä rataa ja talot rakennettiin ehdasta tavarasta: kivastä, tiilestä, puusta. Nykyään huipputeknisessä seinässä on miljoona erillistä kerrosta sitä ja tätä synteettistä moskaa, joita ei noin vaan korjata kun korjattavaa jossain vaiheessa ilmenee. Kyllä on energiatehokkuus kaukana jos talo ensin rakennetaan uusiutumattomista kierrätyskelvottomista materiaaleista ja korvataan uudella 50 vuoden päästä.

Olisipa jännitävää olla uuden passiivitalon omistaja. Huhuh. Omakotitaloa hankittaessa pitäisi olla joku omakotitalokoulutus. Toki Hesarin juttu oli melko provokatiivinen ja oma tietämykseni taloteknisistä asioista on minimaalinen, mutta en kyllä haluaisi nyt olla hankkimassa uutta taloa uudella huipputekniikalla, kun rakennusalalla on näin tuulista.

Tarkemmin asiasta eilisen Hesarissa ja tekniikan tohtori Matti Ollilan kirjoituksessa rakennuslehden blogissa 

Kotikulmilla Ullanlinnassa

Tämän päivän Hesarissa esiteltiin ihania vanhoja valokuvia elämästä Ullanlinnassa. Kotikulmilla-sarjan kuvista huokui historia, elämän leppoisuus ja yhteisöllisyys. Jutussa kerrottiin, että Ullanlinna on yksi vanhimmista, ylellisimmistä ja elävimmistä kaupunginosista Helsingissä ja sitähän se varmasti onkin.

kuva:Helsingin sanomat

Seuraavalla kerralla, kun menemme Helsinkiin menemme juuri Ullanlinnaan. Olen leikitellyt ajatuksella, että oikeasti asuisimme ihanassa jugendlinnassa Kaivopuiston vieressä! Juoksuttaisin koiraa siinä isossa koirapuistossa, haistelisin meri-ilmaa, antaisin lapselle vauhtia merellisen leikkipuiston kiikussa ja nauttisin elämästä. Ullanlinnassa on kaikki mitä asuinpaikalta tällä hetkellä toivon: kauneutta, historiaa, elämää, puistoja ja meri.

Tosi kiva päästä testaamaan aluetta asuinpaikkana, kun aiemmin olemme vain turistina kahvitelleet Karusellissa ja madelleet Merisatamassa. Onko ihan turha unelmoida asuvansa yhdellä Suomen kalleimmista alueista? Periaattessa meillä olisi varaa alueelle muuttaa, mutta tällöin joutuisi todella puntaroimaan sitä mistä kaikesta on valmis luopumaan asuinpaikan takia.

Lue myös: Kotikulmilla Meilahdessa