Talokaupoilla: hometalo vai muuten vaan huono?

Sain blogihistoriani ensimmäisen postaustoiveen ja kylläpäs on nyt tärkeä olo. Muchas gracias mi amigo!

Aloin hahmotella juttua omakotitalon etsinnästä - siitä miinakentillä harhailusta - kun tarkoitus olisi löytää terve ja kestävä koti ilman räjäytysvaaraa. Olen listannut alle mielestäni tärkeitä ja huomionarvoisia juttuja mitä kannattaa tehdä tai ottaa huomioon taloa etsiessä ja sitä ostaessa. Lisää kommenttiboksiin omat vinkkisi hometalon -tai muuten vaan huonon talon- tunnistamiseen!

1. Tiedonkeruu

kuva: viisu.fi

- Selvitä mihin olet laittamassa enemmän rahaa kuin mihinkään ikinä: Miten talo rakennetaan? Mistä osasista talo koostuu? Mikä on yläpohja, sokkeli tai kattotuoli? Mitä tarkoittaa painovoimainen ilmanvaihto tai tulovesijärjestelmä?

- Kertaa peruskoulun fysiikka, kemia ja biologia: Mitkä olivatkaan veden eri olomuodot? Mitä tarkoittaa hengittävä materiaali? Miksi muoviin kääritty puu homehtuu? Mikä viihtyy lämpimässä ja kosteassa? Mikä on ruoste ja miten se syntyy?




2. Ensimmäinen asuntonäyttö: fiilistely



- Jos talo tuntuu heti ihanalta, älä lyö rahoja samantien tiskiin vaan mene hyvin nukutun yön jälkeen yksityisnäyttöön.

- Jos talo tuntuu ihan kivalta, mutta moni asia vaivaa anna talolle silti mahdollisuus ja mene hyvin nukutun yön jälkeen yksityisnäyttöön

- Jos talo on ihan kamala eikä tunnu ollenkaan omalta, unohda se ja jatka etsintää. Älä tyydy mihin tahansa.

3. Toinen asuntonäyttö: kyyläys

- Haistele, (maistele), tutki, hutki, revi! Tunge sormesi reikiin ja väleihin ja siirtele huonekaluja. Ole niin röyhkeä kuin uskallat. Kysy kuitenkin aina lupa ennen kuin alat kiskoa villoja varaston seinistä ja anna sitten hälytyskellojen rauhassa soida jos lupaa ei heru. Ole ylitsevuotavan epäluuloinen: onko kellari maalattu homeen ja hirveän hajun peittämiseksi vai vaan ystävällisenä eleenä seuraavia asukkaita varten?

- Vaadi edes jonkinlaiset dokumentit remonteistä: milloin tehty, kuka tehnyt, miksi tehty, millä materiaaleilla tehty? Onko remonteista valokuvia, kuitteja tms?

- Jos tarve vaatii esitä tyhmää ja kysy kaikki mitä mieleen tulee. Vaadi selkeät vastaukset, jotka sinä oikeasti ymmärrät. Tätä supertärkeää vaatimisen ja kysymisen taitoa kannattaa harjoitella kotona katsomalla vaikka laatuleffa Blondin kosto

- Älä usko kaikkea mitä kiinteistövälittäjät sanovat, he eivät ole talonrakentajia vaan valitettavasti vain niiden myyjiä

- Jos mahdollista, pyydä päästä juttelemaan talonomistajan kanssa kasvotusten talon vaiheista ja historiasta

4. Kolmas asuntonäyttö: kuntokartoitus

kuva: jocka.fi

- Vaikka kuinka olisit talonrakentaja ota asuntonäyttöön mukaan toinen silmäpari: kaksi näkee kaksin verroin paremmin ja monta kertaa enemmän. Meillä kuntokartoituksessa oli mukana minä, mieheni ja omaa hirsitaloaan kunnostava rakennuskonservaattoriystävämme.

- Palkkaa mukaan joku sinun tyyppisiä taloja kunnostanut ja rakentanut ammattilainen. Meillä oli mukana "pakollisena" kuntotarkastajana rintamamiestaloja 40 vuotta rakentanut rakennusinsinööri. Kolmen tunnin täydellinen rakenteisiin kajoamaton tarkastus maksoi 50 euroa. Mielestäni on ihan turha maksaa tarkastuksesta paria sataa enempää ellei tarkastaja anna katselmukselleen täydellistä takuuta ja ota vastuuta virheistä.

5. Tarjous ja kaupat



- Jos talo tuntuu omalta ja sijainti on mielestäsi hyvä, laske rahasi vielä kerran ennen tarjouksen tekoa: riittääkö rahat? Jääkö edes vähän remontti/muutto/sisustus/pahan päivän vara-rahaa? Jos ei niin onko taloa pakko ostaa juuri nyt?

- Tarjous on muutakin kuin rahojen tarjoamista myyjälle; esittele myyjälle tai kiinteistövälittäjälle itsesi ja perheesi, luo myyjälle mielikuva teistä uusina asukkaina, lupaa pitää talosta huolta ja kehu kaunista kotia. Älä kuitenkaan alennu valehtelemaan. Lue miten me saimme talomme vaikka tarjous ensin hylättiin: Talotaikoja

Onnea talokaupoille!

Omakotitaloahdistus

Nyt alkoi ahdistaa tämä omakotitalohomma eikä olla vielä edes muutettu... 

Mitä jos talo onkin umpimätä? Miten kestän, kun ikkunasta ei näy yöllä takseja? Miten pärjään, kun en voi enää kävellä keskustaan? Ovatko naapurit kivoja? Miten toteutuu yhteisöllisyys ja jakamistalous omakotitaloalueella? Jaksanko hoitaa isoa taloa? Osaanko? Mitä jos murtovaras iskee? Tai tulipalo? Oppiiko koira tontin rajat? Entä lapset? Entä minä? 

Mitä hittoa me on menty tekemään... tulee niin ikävä tätä keskustaelämää. Taidan kaivautua kaivon kautta hetkeksi Kiinaan...

Miksi omakotitalo?

Olen ollut jo monta vuotta vannoutunut kerrostaloihminen. Blogiteksteissäni olen ylistänyt kerrostaloelämän huolettomuutta, yhteisöllisyyttä, ihania naapureita, upeita maisemia ja keskustan läheisyyttä.

Sitten menimme ja ostimme omakotitalon. Miksi?

Villa Rämälä

Kun kesällä katselin hymyilevää koiraa ja kiljuvia lapsia juoksentelemassa mummoni rintamiestalon pihalla, palanen minusta murtui päästäen kuitenkin kauniin helähdyksen hajotessaan; minun on päästettävä irti itsekkäästä halusta asua huolettomasti keskustan kerrostalossa ja tarjottava rakkaimmilleni parasta mitä voin.

Nyt parhaalta tuntuu

• pieni ja turvallinen Oulu, kaikki tarvittava nyt  ja tulevaisuudessa pyöräilymatkan päässä
• piha, johon lapset ja koira on helppo ja turvallinen päästää yksinäänkin
• piha, jossa riittää yhteistä tekemistä sisällä nököttämisen tai aina johonkin lähtemisen sijaan
• piha, sen omenapuu, marjapensaat sekä kompostoinnin ihme
• piha!!!
• vaikea myöntää, mutta: tuplaantuneet neliöt tuntuvat kivalta, kun lapsilla tilaa riehua sisälläkin

Kahden lapsen äidiksi tultuani olen huomannut, etten jaksa kulkea kaiken maailman kekkereissä ja osallistua jokaiseen viikonlopputapahtumaan niin paljon kuin yhden lapsen äitinä jaksoin. Kerrostalossa asuessa ulos pitää aina lähtemällä lähteä, kun omakotitalossa voi aukasta vain oven ja toivottaa kivoja leikkejä. Omakotitalossa voin myös piiloutua omien sekavien ajatusteni kera hiljaiseen kellariin tekemään jotain tärkeää.

Mitä vääjäämättömämmältä omakotitaloon muuttaminen alkoi näyttää sitä enemmän aloin ajatukseen omasta talosta ja pihasta rakastua. Ja mitä enemmän aloin taivutella itseäni jäämään Ouluun sitä enemmän kaupunki alkoi minua vetää luokseen kuin aurinko kukkiaan konsanaan - ah.

Jännää tämä elämä, kun ehdottoman vannoutuneesta kerrostalokiipijästä kuoriutuukin omakotitalollinen.

Talomania

Järkytyksen jälkeen tulee järkyttävä ilo! Kierrän kehää talomme ympärillä hirveä virne naamalla kuin mikäkin onnistuneelta keikalta palaava dragqueen! Varokaa naapurit: saatan tulla juttelemaan.

Mutta oikeesti: meillä on oma talo! Ihan huisin mahtava fiilis!!! Aion nauttia tästä ihanasta tunteesta nyt täysin rintamamiestalorinnoin ennen kuin pakkaaminen, muutto ja remontit palauttavat minut taas johonkin masennuksen ja manian välimaastoon.

Jiiii-haaa! ❤️❤️❤️

Meilahdenmummo

Olen viikon ajan kirjoittanut blogia vähän jälkijunassa. Ajatukset ovat olleet talossa, Ouluun jäämisessä, Helsinkiin lähtemisessä ja yleisessä maailmantuskassa.

Mutta siis: saimme talon. Saimme sen talon! SAIMME SEN TALON!!! Saimmeko sen talon??? 

Pari päivää viimeisimmän tarjouksemme jälkeen tuli kiinteistövälittäjältä viesti, joka kiepsautti hymyn huulille kuin ensisuudelma: myyjä haluaa myydä talon meille -juuri meille!!!- ja hyväksyy siis tarjouksemme. Siitä lähti kuntotarkastus- ja lainanvarmistusrumba, jotka kummatkin päättyivät raikuviin ablodeihin: talo on vanha, mutta hyvin pidetty ja lainakin myönnettiin. 

Olen elänyt viimeisen viikon epätodellisessa olotilassa kuin teatterin takapenkissä sivustaseuraajana: "nyt ne ostavat tuon ihanan talon Oulusta, mutta hylkäävät samalla koko Helsinkiprojektin. Hulluja, tyhmiä mutta niin heittäytyviä ja järkeviä."

Talo hurmasi ensinäkemältä, suudelma juurrutti meidät paikoilleen ja tässä sitä nyt ollaan: omakotitalonomistajia. Me?? Minä!?!? 

Viime yön nukuin katkonaisesti vielä hyvinkin ristiriitaisissa fiiliksissä, kun tämä kaikki tuli niin äkkiä. Mutta milloinhan rakkaus olisi aikatauluja aiemminkaan kysellyt? Tilaisuuteen on tartuttava jos se tuntuu Siltä Oikealta.

Tänään sitten jo kilisteltiin myyjän kanssa kuohuvaa kahvipöydässä! Olen nyt niin tyytyväinen ja onnellinen. Hei vaan, tässä esittäytyy omakotitalon omistaja, rintamamiestalon nainen ja oululaine ihiminen.  

Minusta ei sitten tullutkaan Meilahdenmutsia. Ehkä alan vanhoilla päivillä mummoksi Meilahteen! Saa nähdä!

Ja nyt saa onnitella! ❤️❤️❤️

Täyskäännös

Löysin Oulun Raksilasta ihanan puutalon:

- neliöitä 140
- ei korjaustarvetta
- keskustaan kilometri
- tontin vuokra 2000€/vuosi
- hinta 200 000€.

Löysin Helsingin Käpylästä ihanan puutalon:

- Neliöitä 110
- korjaustarvetta talossa ja taloyhtiössä
- keskustaan kolme kilometria
- tontinvuokra 5000€/vuodessa
- hinta 400 000€.

Aiemmin ajattelin, että maksoi mitä maksoi muutamme Helsinkiin. Vauvavuosi ja pieni psyykkinen ylikuorma ovat tuoneet tosiasiat tapetille: en jaksa olla hyvä vanhempi, jos teen kahdeksan tunnin työpäiviä. Jos en tee töitä vähintään 40h viikossa, emme saa sellaista asuntolainaa kuin haluaisimme. Toisaalta arvostan kotia ja asumista elämisessä hyvin korkealle enkä varmasti muuta mihin tahansa murjuun.

Onko yhtälö: lyhyt työpäivä+sielukas talo keskustasta+Helsinki siis täysi mahdottomuus?

Olen tullut siihen kamalaan kamalaan lopputulokseen, että yhdestä yhtälön osasesta on perheen ja oman mielenterveyden takia tingittävä.

1. Lyhyt työpäivä on noussut viimevuosien aikana tärkeimmäksi.

En jaksa herätä joka päivä kahdeksaksi töihin ja haluan olla kotona kun lapset tulevat koulusta kotiin. Arvostan suunnattomasti vapaa-aikaa; rakastan niitä tylsyydestä kumpuavia luovuuden hetkiä, venähtäneitä iltalenkkejä ja extemporekyläilyjä.

Tässä elämäntilanteessa en kertakaikkiaan pysty yhtäaikaa tekemään pitkää työpäivää ja nauttimaan elämästä. En kykene edes keskinkertaiseen äitiyteen, vaimouteen, ystävyyteen ja koiruuksiin jos olen täysiä päiviä töissä. Toisaalta jos tekisin paljon töitä saisin Helsingistä unelmieni asunnon. Mutta jos tekisin paljon töitä kerkeäisinkö nauttia asunnostani ja Helsingistä ylipäätään?

2. Haluanko tehdä vähemmän töitä ja asua Helsingissä jossakin vaan?

Silloin asuisimme kasarikolmiossa Herttoniemen perukoilla ja meillä olisi aikaa olla kotona ja harrastaa. Olen aina haaveillut vanhasta kauniista talosta - ja tänä kesänä myös pihasta - enkä pysty luopumaan unelmistani. Lisäksi haluaisin elää ilman omaa autoa ja pyöräillä kaikkialle. Löytyyköhän Helsingistä järkihinnalla ihanaa taloa, josta pääsisi keskustaan pyörällä? Käpylä olisi ihana, mutta omakotitalojen hinnat ovat liian korkeita ja puutalo-osakkeita ei ole ikinä myynnissä.

3. Olen pyöritellyt ahdistuneena vaihtoehtoa, että luopuisimme Helsingistä.

Jos jäisimme Ouluun voisin tehdä lyhyempää työpäivää ja saisimme kauniin kodin keskustan tuntumasta. Asuntolaina olisi järkevän suuruinen ja rahaa jäisi lomailuunkin: voitasiin vaikka joka kuukausi ottaa äkkilähtö täältä kaukaa pohjoisesta etelän hulinaan Helsinkiin!

Ei ole kauaa kun halusin Oulusta ehdottomasti mahdollisimman äkkiä pois. Olen henkisesti ottanut Ouluun jo pitkän aikaa etäisyyttä Helsingin muutosuunnitelmien takia. Etäisyys on tuntunut kivalta, mutta yllättäen kesän aikana minuun on iskenyt ikävä ja kaipuu omaan rakkaaksi tulleeseen kotikaupunkiin.

Olen alkanut arvostaa Oulun kehittyvää kaupunkia ja sen mielenkiintoista historiaa. Olen huomannut, että se että pyörällä pääsee kesät talvet kaikkialle suorempaa reittiä kuin autolla ei ole mikään itsestäänselvyys. Rakastan oululaisia ystäviäni ja sukulaisia. Arvostan tuttua suutaria, vakiokampaajaa ja Marimekon ihanaa myyjää. Olen alkanut arvostaa sitä, että tunnen Oulun kuin oman mieleni: kun luulen tietäväni kaiken, löydän jo jotain uutta!

Mikäli jäämmekin Ouluun tulen itkemään iltoja rakkaiden sukulaisten, ystävien ja huikean Helsingin perään. Olen jo valmiiksi surullinen jos en saakaan kauan kaipaamaani elämää Helsingissä...

Elämä on täynnä suuria valintoja ja luotan kohtaloon ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Olemme tehneet Oulun puutalosta tarjouksen (!!!) ja mikäli se menee läpi jäämme tänne - jos ei niin jatkamme pohdintaa.

Tässä saattaa käydä niin kuin aiemmin maalailin: synnyin, elin ja kuolin Oulussa. Aiemmin se ahdisti, nyt se tuntuisi ihan hyvältä.

Miksi kaikki muuttaa omakotitaloon osa 2.

Miksi varsinkin kaikki perheelliset haluavat omakotitaloon? Tätä olen miettinyt jo aiemmin alkuvuodesta, postaus löytyy täältä. 

Lukiessani tuota tammikuun tekstiä huomaan kuinka paljon olen ihmisenä muuttunut. Bloggaaminen on auttanut ajatusten jäsentämisessä niin etten ajattele omakotitaloasumisesta enää samalla tavalla kuin ennen.

Ennen ajattelin, että meistä ei ole omakotitaloon. Ajattelin, että en jaksa hoitaa taloa ja pihaa lasten, koiran ja koulun lisäksi. Koulu on pian ohi, lapset kasvavat ja kun mielialakin on nousukiidossa on oma piha ja omakotitalo alkaneet yllättäen kiinnostaa.

Ennen ajattelin, että pihan pitää olla priimakunnossa, nurmikon vastaleikattu ja aidan kiiltävän valkoinen. Nyt ajattelen että pihaniitty on kaunis ja kukan siemeniä voi summassa heittää johonkin ja katsoa mitä kasvaa. 

Ennen ajattelin, että avaimetkäteen-rakentaminen ja -remontoiminen olisi minulle se ainoa oikea ratkaisu. Ajattelin, että en sietäisi kodissani mitään keskeneräistä, repsottavaa tai sotkuista. Nyt tuntuu että nimenomaan rakastan kaikkea vähän repsottavaa ja remppakuntoista! Keittiöpsykologini arvion mukaan tämä rakastuminen johtuu siitä, että olen kuluneen vuoden aikana oppinut rakastamaan repsottavaa ja remppakuntoista itseäni.

Kuka tai mikä minuun on asettanut niin suuret vaatimukset elämistä ja olemista varten? Tottakai sitä omakotitalossa väsyy jos kaiken pitää olla koko ajan tiptop! Olenko uudestisyntynyt hipiksi kun kaikki saakin nyt olla miten sattuu, kunhan nyt perustus on luja ja katto ei vuoda?

Viimeviikot olen haaveillut omakotitalosta ja omasta pihasta. Ajatus lähti siitä kun meille meinasi erinäisten sattumusten kautta tulla toinen koira; olisipa helppo päästää koiranpentu tuosta noin vaan ovesta ulos pissille ja lapset perässä. Itse voisin istua terassilla tekemättä yhtikäs mitään... 

Ennen ajattelin, että kerrostalo on laiskalle ja saamattomalle äidille se paras ratkaisu, mutta ehkä se onkin omakotitalo? Käykö tässä niin että suurielkeisesti Helsingin Meilahteen muuttava minä haluaakin Oulusta rintamamiestalon?!?

Mobile home!

Meillä on nyt viikon ajan ollut ihan oma piha! Piha on ollut Ähtärin, Jämsän, Porvoon ja Helsingin leirintäalueilla nurmikkoineen, puineen päivineen.

Vuokrasimme ksälomareissun ajaksi auton perään hirveillä ennakkoluuloilla asuntovaunun. Kilometrien lisääntyessä on lisääntynyt myös ihastus tähän ihan uudenlaiseen matkailuun! Kyllä on helppoa ja hauskaa kun hätäpissalle voi pysähtyä mihin vain, kakkavaipat voi vaihtaa tuosta noin vaan bussipysäkillä uuteen ja välipalaa saa vaikka kioskit olisivatkin jo kiinni. Pienten lasten ja koiran kanssa on mahtavaa kun ei edellisreissun tapaan tarvitse kannella reppuja, rinkkoja, tabletteja ja taaperoita jatkuvasti hotellista hotelliin. 

Tällä reissulla olen huomannut kuinka ikävä minulla onkaan ollut pihaa ja metsää. Laiska minäni nauttii kun lapset ja koiran voi tuosta noin vaan päästää pihalle riehumaan. 

Esikoisen ollessa ihan vauva asuimme omakoti- ja rivitalossa, jotka eivät siihen elämäntilanteeseen tuntuneet sopivan ollenkaan. Muutimme kerrostaloon joka tuntui olevan vastaus kaikkeen ahdistukseen. Nyt kun nuo kaksi kasvaa kasvamistaan ja koiravauvakuume nousee nousemistaan olen huomannut kuinka välillä mietiskelen ihan tosissani omakotitaloa kerrostalon sijaan.

Viimevuoden kesälomareissun teemana oli "muutettaisko Ruotsiin?!?" Sitä edellisen kesäloman teemana oli 10 kaupunkia ja niiden leipomot. Tämän reissun teemaksi on matkan aikana noussut  "muutetaanko sittenkin omakotitaloon?!?" 

Seinäjoen asuntomessut

Taloja taloja taloja. Neljässä tunnissa kiersin 30 taloa. Yhteenkään en rakastunut, mutta mielenkiintoista oli. 

Kierroksellani kiinnitin huomiota asuntojen pohjaratkaisuihin, katto- ja seinämateriaaleihin, eristyksiin ja lämmitysratkaisuihin. Sisustuksesta en tällä kertaa suuremmin välittänyt. 

Suurin osa taloista oli perus Kastellia ja Jukkaa: minun makuuni tylsiä, persoonattomia ja mitäänsanomattomia koteja, jotka on rakennettu vain käytännöllisyys edellä. Ratkaisut olivat mallia iso autokatos, iso roskakatos, kuraeteinen, valtavat pesutilat ja pikkiriikkiset olohuoneet. Mikäs siinä jos sellaiset tuntuvat omalta. Olisi mielenkiintoista keskustella ihmisen kanssa, joka ehdottomasti haluaa tälläisen peruskastellin; mikä siinä tavallisuudessa viehättää?

Muutama poikkeus käytännöllisyysajattelussa kuitenkin löytyi: monissa taloissa ruokailutila oli sijoitettu keittiöstä erittäin epäkäytännöllisesti todella kauas. Kuka jaksaa kantaa voi- ja maitopurkkeja jatkusvasti toiselle puolelle taloa?! Monissa kohteissa oli myös panostettu turhiin neliöihin rakentamalla sekä edustuseteinen ja -olohuone että arkieteinen ja -olohuone. Kuka näitä edustustiloja tarvitsee ja mihin?  

Messualueen perältä perustylsien talojen jälkeen löytyi pieni piiri kauniita perinnetaloja. Varsinkin Passiivikivitalon kosteusturvatalo (nro 26) oli upea ja ilmakiertoinen lattialämmitysratkaisu mielenkiintoinen. Ihana oli myös Tupien Tupa (nro 29), jossa ruokailutila oli sijoitettu valoisaan erkkeriin. Kyllä ne ruotsalaiset ossaa. Kimaran Katariinan (nro 31) hirsiseinät olivat lumoavat.

Perinnetalojen suloiset ruutuikkunat, leveät ikkunalaudat, polveilevat katot ja erkkerit näyttävät niin kauniilta ja kiehtovilta. Näissä uusissa vanhaa tyyliä mukaillen rakennetuissa taloissa tulee kuitenkin jotenkin hassun valheellinen olo kun taloparat yrittävät olla vanhoja vaikka ovat kyllä ihan vastarakennettuja.

Yksi parhaista pohjaratkaisuista löytyi Lumimustikasta (nro 41). Asunto oli ulkoa yksikerroksisten talojen tapaan vähän tylsän näköinen mutta sisältä koti oli toimiva, kaunis ja ihanan hippi kuviollisine kaakeleineen! Vaikka en avokeittiöiden suuri fani olekaan, hurmasi koti minut avaruudellaan, kauneudellaan ja käytännöllisyydellään. Leveä eteinen, vanhempien oma kylpy- ja vaatehuone ja saunasta erillinen kodinhoitohuone iskivät minuun. En ymmärrä miksi kodinhoitohuone sijoitetaan aina saunan yhteyteen? Onko rentouttavaa astua lempeistä löylyistä pyykkejä, työkaluja ja kaikenmaailman kasoja notkuvaan kodinhoitohuoneeseen? No ei ole!!! Mustikassa sauna- ja suihkutilat olivat ihanan perinteisesti piharakennuksessa kaukana kodin sotkuista ja melusta.

Seuraavat kaksi kuvaa ovat hyviä esimerkkejä huonosta pohjasta. Ovatko nämä ihan oikeasti Dekolehden toimittajan mielestä toimivia ratkaisuja? Mitä järkeä on kokoontaitettavassa saunassa? Yksiön ylimääräiset seinät tekevät asunnosta neliöitä tuhlaavan ja pimeän, ei toimivan ja valoisan. 

Moderneista taloista kerran palanut, mutta rohkeasti tuhkasta ylös noussut Honkatalon Riihi oli upea. Kiviset kierreportaat, valtavat ikkunat ja järvinäkymä pysäyttivät. Upea koti, mutta vähän liian kulmikas ja moderni minun makuun. 

Seuraavana kauhujeni talo: valkoinen laatikko täynnä valkoista lattiasta kattoon. Meitä on moneksi. 

Jos rakentaisin itse uuden omakotitalon rakentaisin jotain perinteikkään ja modernin väliltä.  Ultramodernit valkoiset talot ovat kuin taidegallerioita; kauniita, valoisia ja avaria, mutta eivät kodikkaita. Toisaalta taas vain antiikilla sisustetut vanhat talot tuntuvat museoilta. Hyvä esimerkki mieleisestäni talosta oli Villa Roihu (nro 18).

Mutta minkälaista olisi rakentaa omakotitalo? Asuntomessuilla minuun iski eristysähky ja lämmitysdilemma kun on tarjolla oli kaikenmaailman ekovillaa, mineraalivillaa, maalämpöä ja kiertävää takkasysteemiä . Sen lisäksi pitäisi miettiä vielä kattomateriaali, seinät, lattiat, hanat, tapetit, keittiön kaapinrivat ja mitä vielä. Huh. Kuulostaa rankalta puuhalta. Vai voisiko se olla kivaakin? 

Suuri kiitos asuntomessujen järjestäjille ja etenkin perheille, jotka päästivät meidät tuhannet uteliaat tutustumaan koteihinsa. 

Omakotitaloon?

Koiravanhuksemme oli pissannut yöllä sisälle. Kivakiva. Yllättävästi ensimmäinen ajatus länttiä mittaillessani oli, että asuisimmepa rivitalossa jotta voisin yläosattomissa päästää koiran ovenraosta ulos pissalle vaikka keskellä yötä.

Olen piiitkästä aikaa katsellut omakoti- ja rivitaloja: Oulusta Karjasillalta, Pikisaaresta ja Raksilasta sekä Helsingistä Käpylästä, Pakilasta ja Lauttasaaresta. Huoh. Juuri kun pääsin sanomasta, että parveke riittää, minun pihani on kukkaruukussa ja haluan nähdä korkealta kauas.

Onkohan se tämä kesä, joka huijaa haluamaan oman pihan? Onkohan se tämä hirveä, toisiaan kiusaavien sisarusten jokailtainen nukutusrumba, joka on ajanut haavelemaan neliöstä? Ohjaako meidän asunnon valintaa nimenomaan laiskuus ja mukavuudenhalu?

Onneksi on aikaa vielä mietiskellä mitä halutaan ja mihin asetutaan. Ja eihän mikään ratkaisu nyt niin lopullinen ole. Vaikka ei sitä ihan huvikseen parinkymmenentuhannen euron varainriistoveroja montaa kertaa elämässä maksele.

Kommuuni omakotitontille

Kuten kellastuneesta ja ryppyyntyneestä lehdestä näkee, on tämä postaus odottanut vuoroaan parvekkeella leikkien, kaatuneen kastelukannun ja auringonpaahteen armoilla. Kerrankin on nyt aikaa kertoa teille jo iäkkäästä, mutta niin innovatiivisesta ja aikaansa edellä olevasta arkkitehti Olli Lehtovuoresta.

  

Hesarissa oli sunnuntaina 22.5.2016 toimittaja Marja Salmelan kirjoittama juttu, jossa esiteltiin kuinka 1000 neliön tontille on rakennettu kolme omakotitaloa ja yksi mökki! Tontilla asuu itse arkkitehti Lehtovuori ja kaksi nuorta pariskuntaa vuokralla pienemmissä taloissa. Kuinka järkevää! Ja ekologista! Ja yhteisöllistä!

Lehtovuoren ja yleisen järjenkin mukaan aina on porukka, joka haluaa asua maantasolla. Helsingin keskustan tuntumassa kohtuuhintaiset omakotitalot ovat kuitenkin vain harvojen unelmaa. Vai voisiko Lehtovuoren suunnittelemalla rakennustavalla unelma omasta kodista ja pihasta keskellä Helsinkiä toteutua?

Arkkitehti Lehtovuori puhuu tiivistävästä täydennysrakentamisesta, jossa vanhoille omakotitaloalueille rakennettaisiin omakotitalojen suurille pihoille yhdestä kahteen pientä pihataloa jo olemassa olevan suuremman talon viereen. Näin mahdollistettaisiin omakotitaloasuminen lähes kaikille iästä, varallisuudesta tai perheen koosta riippumatta ja edistettäisiin urbaania pientaloasumista. 

Käsittääkseni Länsi-Pakila on ihan järkevän junamatkan päästä Helsingin keskustasta ja jos omakotitaloasuminen alkaisikin meitä yhtäkkiä kiinnostaa voisi Lehtovuoren malli sopia meille. Perinteiseen kommuuniin en muuttaisi, mutta tälläiseen pihayhteisökommuuniin voisin kyllä muuttaa!

Ostaisin omakotitalon, rakennuttaisin pihalleni pikkuisen pihatalon ja vuokraisin sen jollekin kivalle tyypille. Myöhemmin tytöt voisivat isompana asua siinä ehkä keskenään? Ja vanhoilla päivillä myisimme omakotitalon, muuttaisimme miehen kanssa pihataloon ja matkustelisimme maailmaan ääriin ylijääneille rahoilla! 

Lehtovuori on koko pitkän uransa kehitellyt erilaisia yhteisöllisyyttä ja kohtuuhintaisuutta korostavia asumisratkaisuja. Hän on vastikään julkaissut kirjan Asukkaan ehdoilla (Rakennustieto), jossa hän pohtii
voisiko jokainen ihminen löytää itselleen, elämäntilaanteeseen ja varallisuustasoon katsomatta sopivalta tuntuvan kodin ja asuinalueen. Tämä kirja taitaa olla seuraavaksi minun lukulistallani!

Olisko teistä asumaan omakotitalokaksiossa? Voisitteko kuvitella jakavanne oman pihan jonkun muun kanssa? Muutaisitko sinä kommuuniin omakotitontille?

Lue myös: Kommuuniin!

Ihan pihalla

Nyt mieskin haluaa omakotitaloon. Hän haluaisi pestä omalla pihalla autoa ja pyörää. Ehdotin sijaistoiminnoksii keittiön siivousta, mutta ei kuulemma ole sama asia. 

Kevät saa ihmisessä aikaiseksi sellaista jännää hyrinää. Pitäisi päästä jynssäämään, putsaamaan, puunaamaan ja järjestelemään. Olen itsekin haaveillut -viime kevään tavoin- taas pihasta, terassista ja grillauksesta. Voisin haravoida, suunnitella yrttipeltoa ja leikellä piha-aitaa samalla kun lapset leikkisivät sovussa pihamaalla tutkien lumen alta nousevaa elämää. 

Olen aina tykännyt pihahommista ja ulkona olemisesta. Tykkäsin omakotitalossa ja rivitalossa asumisessa ehkä eniten siitä kun oli oma piha. Toki useimmissa kerrostaloissakin on piha. Meillä on itseasiassa melko iso taloyhtiön piha, jossa mahtuu hyvin pelaamaan jalkapalloa, ottamaan aurinkoa, voi kiikkua, tehdä kyykkyjä ja hiekkalinnoja. Talvella on pikkuinen pulkkamäkikin. 

Se mikä erottaa taloyhtiön pihan omasta pihasta on se, että pyörän jynssäystä ei noin vaan voi jättää vesineen, pyörineen, rätteineen keskelle katua. Pihalelut kerätään aina leikkien jälkeen paikoilleen eikä roskapusseja voi jättää oven pieleen odottamaan viitseliäämpää hetkeä. 

Lasten ja koiran kanssa rivi-ja omakotitaloasuminen oli ehkä -ei niinkään helpompaa- mutta huolettomampaa. Kaikkea ei tarvitse maan tasalla asuessa niin suunnitella; päästää vaan konkkaronkan ovesta ulos ja heittelee perään puuttuvat aurinkolasit, talutushihnan ja nenäliinat. Aluksi kerrostaloon muutettuamme ravasimme portaita jatkuvasti ylös alas, kun se ja tuo unohtui. Parin kuukauden asumisen jälkeen meistä kuitenkin hioutui superlähtijöitä, joilla on aikataulut ja tavarat kerralla hallussa. 

Kun oikein asennoituu on pihattomuudesta myös hyötyä.

Kun koiraa ei voi takaovesta päästää iltapissalle kukkapenkin pieleen, tulee sitä lähdettyä usein ihan kunnon kuutamokävelylle tuulettumaan. Takaisin tullessa rapaiset koiran tassut ja omatkin kengät puhdistuvat enimmistä pölyistä rappukäytävään ennen kuin päästään omaan eteiseen. Kun lapsia ei (vielä!) voi laskea yksin ulos sitä mukaa kun ne on tungettu tamineisiin, istuvat ne hikisinä eteisessä valittamassa ja oppivat ehkä nopeammin pukemaan itse?!? Kun ei ole omaa pihaa ei talvella tarvitse itse tehdä lumitöitä. Eikä kesälläkään auringonoton ja pilvieläinten tutkailun lisäksi tarvitse tehdä mitään ellei välttämättä halua. Ja pyörä tulee kerralla pestyä kun ei sitä keskenkään voi jättää.

Kuinka tärkeänä sinä pidät omaa pihaa?

Kivitalo Kaivopuistossa

Olen nyt muutaman päivän haikaillut omakotitalon perään. Kai se on tämä kevät ja valo kun tahtoisi kaiken muun kotityön lisäksi ulos haravoimaan ja sulattamaan lunta. Haaveilen romanttisesti kukkapenkistä, aidan maalauksesta ja hiekkalaatikosta vaikka totuus on, että saan just ja just tämän kerrostalohuushollin pidettyä kasassa.

Onkohan omakotitalohaaveiluni sitten juuri sitä, että liian raskaalta tuntuvien kotitöiden takia haluaisin pihan, johon lapset ja koirat voisi päästää keskenään leikkimään kun itse rojahtaisin sohvalle toipumaan keittiön alituisesta puunauksesta? Viime päivinä olen ollut myös sen verran antisosiaalinen, että oma talo jossain keskellä ei mitään houkuttelisi.

kuva:Pinterest

Nyt haaveilen kauniista espanjalaistyylisestä kaksikerroksisesta kivitalosta metsän laidassa. Suuresta koristellusta puisesta ovesta astuttaisiin sisälle avoimeen isoon eteiseen, jossa vieraat olisi mukava ottaa vastaan ilman jonotuksia ahtaassa käytävässä. Eteisessä voisi olla pari vaatekaappia sesonkivaatteille ja vaatehuone muille ulkovaatteille sekä harrastusvälineille. Missään ei saisi olla liukuovia, inhoan niitä kun ne ovat aina kuitenkin auki eivätkä koskaan oikeasti liu'u. Eteisessä olisi myös erillinen wc ja siinä ehdottomasti jokin äänieristeratkaisu, jotta lorinat ja lirinät eivät kantaidu keittiössä appelsiinimehuaan nautiskelevan kuulijan korviin.

kuva:pinterest

Asunnossa olisi suuri keittiö, johon mahtuisi suuren pöydän ääreen yhtäaikaa perhe ja ystävät. Keittiössä olisi ikkunan edessä sohva, jossa voisi nautiskella kahvia ja katsella viipyilevästi mokkapaloja leipovaa miestään. 

kuva:pinterest

Olohuone olisi keittiön vieressä oma iso huoneensa, ei siis mitään muodikkaita avomalleja sotkuisen keittiön kanssa. Olohuoneessa katto olisi hiukan korkeammalla, jotta upeat isot taideteokset saisivat arvoisensa paikan.

kuva:pinterest

Makuuhuoneita olisi pari alhaalla ja pari ylhäällä, kaikki vähintään 15 neliötä. Meidän makuuhuone olisi tietenkin isoin ja sinne mahtuisi helposti vanhanajan kampauspöytä ja hullun mamman kallonkutistusdivaani. Meidän makuuhuoneen yhteydessä olisi myös oma wc. 

kuva:pinterest

Alakerrassa olisi erillinen kodinhoitotila, jossa olisi kivasti pesukone, kuivausrumpu, kuivauskaappi, mankeli, imuri, siivousaineet ja muut kodinhengettäret taikavälineet. Kaapeissa olisi näteissä rivissä väreittäin asetellut pyyhkeet ja lakanat. Yläkerrassa voisi olla pesukuilu pyykeille! Onko kellään kokemusta moisesta salakäytävästä? 

kuva:pinterest

Alakerran kylpyhuone saisi olla rauhallinen spaosasto, josta pääsisi ulos terassille katselemaan auringonlaskua. Yläkerrassa olisi kylpyhuone supersuihkukaapilla. 

kuva:pinterest

Ulkona olisi iso robotin leikkaama nurmikkoalue, kauniita itsekseen ihanina viihtyviä istutuksia ja kesäkeittiö. Pihalla olisi myös autotalli automaattisesti avautuvalla ovella, pyöräkatos ja varasto. Talo olisi meren äärellä keskellä Kaivopuistoa Espanjan kesäisellä ilmastolla ja Oulun talvisella lumimäärällä. 

Semmosia haaveita tänään. Mistä sinä haaveilet?

Huviajelu omakotilandiassa

Kirpparireissun jälkeen lapset nukahti autoon ja päätin käydä reteästi oikein huviajelulla!

Kiertelin uudella omakotitaloasuinalueella ja pysähdyin silloin tällöin ottamaan taloista kuvia kuin mikäkin murtoa suunnitteleva kynttiläjalkarosvo. Ilma oli tylsän harmaa, mutta niin olivat talotkin. Kaikki asunnot olivat ulkoa päin samannäköisiä, niissä oli hirveän pieniä ikkunoita metsään päin, valtavia ikkunoita naapuriin päin, väritys sitä tylsän harmaata tai jollain lailla tutun sinapinruskeaa.

Ymmärrän, että alueilla pitää olla joku yleiskaava, mutta pitääkö sen olla näin jäätävän hajuton ja mauton? Missä on luovuus, värit ja mielikuvitus? Tykkääkö joku oikeasti noista taloista?

Mikäli kuvasin juuri sinun talosi niin anna minun olla omaa mieltäni ja kerro mihin sinä talossa rakastuit: alueeseen, hintaan, pohjaratkaisuun vai tuohon ulkoasuun?

Asuinalueilla kulkiessa tulee monesti tunne, että arkkitehtitoimisto on piirtänyt rakennussääntöviidakon keskellä kaikelle kansalle sopivan talomallin, jota sitten sovitellaan mahdollisimman monta vierekkäin ilmansuunnista, maisemista ja liikennejärjestelyistä sen kummemmin piittaamatta. Raha ratkaisee: mitä kovemmin ja nopeammin kassa kilisee, sen parempi.

Muutama helmi alueelta kuitenki löytyi: kaksi hiilenmustaksi maalattua puutaloa! Enpä olisi ikinä itse keksinyt, että niin tumma talo voi olla niin hyvännäköinen! Toki valkea lumipeite luo tehokkaan kontrastin ja väri nousee ehkä upeammin esiin kuin kesällä...Mutta vau, vaikuttava.

Huono kuva kauniista kodista.

Kaunis, ihan ok, ruma. Arvaa järjestykseni!

Omalta mukavuusalueelta poistuminen paljastaa ja palauttaa mieleen omat mieltymykset.

Uusilla asuinalueilla huomaan, että pidän useimmiten kauniina symmetrisiä ja jollain lailla tasapainossa olevia taloratkaisuja. Usein lempparitaloikseni valikoituvat 100-vuotta vanhat tai vanhaa tyyliä jäljittelevät puu- ja tiilitalot, mutta kyllä muutama ultramoderni kivitalokin on jäänyt positiivisessa mielessä mieleen. Omakotitalossa tykkäisin, että piha saisi olla iso ja mahdollinen autotalli talon takana nätisti sivustalla piilossa. Pidän eniten asunnoista, jotka kutsuvat luokseen, sellaisista, joista näkee heti missä etuovi on.

Olipas kiinnostava huviajelu!

Maassa maan tasalla

Ullanlinnassa meidän asunto oli kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Tämä ensimmäinen kerros oli maan tasalla, siis ihan tässä samalla tasolla josta puut kasvaa! Kyllä tuntui jännältä. Ensimmäisenä yönä en oikein saanut unta kun oikein pelotti, että joku voi tuosta noin vaan tulla koputtelemaan ikkuinoihin. 

Maan tasalla Kaivopuistossa.

Maan tasalla ikkunoiden avautumissuunta nousee yleensä lyhyehkön näkökantaman takia tärkeään rooliin: on suuri merkitys näkyykö ikkuinoista naapurin keittiö, roskasäiliö vai luonnonsuojelualue. 

Varsinkin nykyään, kun omakotitalotontit ovat älyttömän pieniä on hyvin yleistä istua naapurin kanssa käytännöllisesti katsoen samassa olohuoneessa. Nykyomakotitalot ovat kuin rivitaloja, joissa umpiseinien paikalla naapuriin päin on akvaarioikkunat. Tosin kun itse pitää elämänmenosta ja vaatetuksesta piittaamatta aina verhot auki, sulkevat naapurit omansa jossain vaiheessa. 

Ullanlinnassa meiltä avautunut maisema ei ollu kovin imarteleva näky:oli roskalaatikkoa, kaksimetristä aitaa ja 70-luvun mörskä. Asunto oli silti varmaan puolen millin arvoinen. Vai olisiko? Sisältä se oli ihana, ulkoa myös, sijainti täydellinen, mutta maisema ruma. 

Me ollaan aika paljon kotona ja katselen tosi paljon ulos. Jonkin väitöskirjan mukaan ikkunasta näkyvät kauniit talot ovat merimaiseman hintaisia maisemia. Aina puhutaan sijainnista, neliöistä ja putkirempasta, vaikka ikkunoista avautuva maisema vaikuttaa asumismukavuuteen vähintään yhtä paljon.

The Masentavanäky, kesällä varmaan tosin kivempi.

Ihana näkymä meiltä nyt.

Korkealta näkee kauas. Näköalan ollessa laaja näkökenttään osuu usein myös rumien juttujen lisäksi niitä kauniita asioita, oli kyse sitten mistä tahansa elämässä. 

Nyt on päivänselvää myös se, että meidän perhe ei maantasalle muuta. Eikä maalle.