Ruokakauppanetissä.fi

Pakko mainostaa, kun oli niin hyvä kokemus nettiruokakaupasta! Valikoima hyvä, hintataso luomumaitoa lukuunottamatta lähes sama kuin marketeissa ja palvelu erinomaista.

Tilasin ruuat sunnuntaiaamuna seuraavaksi päiväksi mökillä sohvan nurkassa mukavasti makoillen. Tilaus tapahtui kymmenessä minuutissa erittäin kätevästi. Maanantaina mukava herra saapui oikeaan aikaan neljän painavan kauppakassin kanssa ovellemme ja maksu tapahtui kätevästi kortilla kuin kassalla ikään. Ruuat olivat tuoreita ja pakasteet jäässä. Toimitusmaksu oli 0€.

M-A-H-T-A-V-A-A.

Helppo ja lyhyt ruokakauppareissu: onnellinen äiti.

Ainoaksi ongelmaksi nettishoppailussa muodostui surkea lähilukutaitoni: kotiin kannettiin nuudeleiden sijaan paketti sushiriisiä, koska olin katsonut oikeaa kuvaa ja klikannut väärää ruutua. Pitää vissiin tehdä joku päivä sushia.

Aletaanpas oululaiset nyt ihan urakalla käyttämään nettiruokakauppaa! Säästää aikaa, hermoja ja luontoa tämmöinen ruokien kimppakyyditys!

Onko joku kokeillut miten nettiruokakaupat toimii Helsingissä?

Kommuuni omakotitontille

Kuten kellastuneesta ja ryppyyntyneestä lehdestä näkee, on tämä postaus odottanut vuoroaan parvekkeella leikkien, kaatuneen kastelukannun ja auringonpaahteen armoilla. Kerrankin on nyt aikaa kertoa teille jo iäkkäästä, mutta niin innovatiivisesta ja aikaansa edellä olevasta arkkitehti Olli Lehtovuoresta.

  

Hesarissa oli sunnuntaina 22.5.2016 toimittaja Marja Salmelan kirjoittama juttu, jossa esiteltiin kuinka 1000 neliön tontille on rakennettu kolme omakotitaloa ja yksi mökki! Tontilla asuu itse arkkitehti Lehtovuori ja kaksi nuorta pariskuntaa vuokralla pienemmissä taloissa. Kuinka järkevää! Ja ekologista! Ja yhteisöllistä!

Lehtovuoren ja yleisen järjenkin mukaan aina on porukka, joka haluaa asua maantasolla. Helsingin keskustan tuntumassa kohtuuhintaiset omakotitalot ovat kuitenkin vain harvojen unelmaa. Vai voisiko Lehtovuoren suunnittelemalla rakennustavalla unelma omasta kodista ja pihasta keskellä Helsinkiä toteutua?

Arkkitehti Lehtovuori puhuu tiivistävästä täydennysrakentamisesta, jossa vanhoille omakotitaloalueille rakennettaisiin omakotitalojen suurille pihoille yhdestä kahteen pientä pihataloa jo olemassa olevan suuremman talon viereen. Näin mahdollistettaisiin omakotitaloasuminen lähes kaikille iästä, varallisuudesta tai perheen koosta riippumatta ja edistettäisiin urbaania pientaloasumista. 

Käsittääkseni Länsi-Pakila on ihan järkevän junamatkan päästä Helsingin keskustasta ja jos omakotitaloasuminen alkaisikin meitä yhtäkkiä kiinnostaa voisi Lehtovuoren malli sopia meille. Perinteiseen kommuuniin en muuttaisi, mutta tälläiseen pihayhteisökommuuniin voisin kyllä muuttaa!

Ostaisin omakotitalon, rakennuttaisin pihalleni pikkuisen pihatalon ja vuokraisin sen jollekin kivalle tyypille. Myöhemmin tytöt voisivat isompana asua siinä ehkä keskenään? Ja vanhoilla päivillä myisimme omakotitalon, muuttaisimme miehen kanssa pihataloon ja matkustelisimme maailmaan ääriin ylijääneille rahoilla! 

Lehtovuori on koko pitkän uransa kehitellyt erilaisia yhteisöllisyyttä ja kohtuuhintaisuutta korostavia asumisratkaisuja. Hän on vastikään julkaissut kirjan Asukkaan ehdoilla (Rakennustieto), jossa hän pohtii
voisiko jokainen ihminen löytää itselleen, elämäntilaanteeseen ja varallisuustasoon katsomatta sopivalta tuntuvan kodin ja asuinalueen. Tämä kirja taitaa olla seuraavaksi minun lukulistallani!

Olisko teistä asumaan omakotitalokaksiossa? Voisitteko kuvitella jakavanne oman pihan jonkun muun kanssa? Muutaisitko sinä kommuuniin omakotitontille?

Lue myös: Kommuuniin!

Kommuuniin!

Tämän päivän (to 21.4.2016) Kauppalehdessä oli mielenkiintoinen juttu yhteisöllisestä asumisesta: "Nyt tulevat uuden ajan kommuunit".

Piilaaksossa yksinäiset taiteilijat ja insinöörit asuvat saman katon alla jakaen keittiön, olohuoneen, ilot, surut ja osan makuuhuoneistakin. Heillä on yhteinen infrapunasauna, bänditila ja puutyöverstas. Halvimmillaan kommuunielämä maksaa 890 euroa kuukaudessa sisältäen luomuruuat! Vaikka asuminen on edullista, on asujien mukaan kommuuniasumisessa tärkeintä ja arvokkainta kulttuurinen sekä sosiaalinen hyöty; aina on joku, jota kiinnostaa mitä sinulle kuuluu.

Lehtijutun mukaan markkinavoimat keksi lähiössä yksinään asuvan ydinperheen mallin 50-luvulla vauhdittaakseen kuluttamista: kun jokaisella perheellä on oma talo, tarvitsevat he yleensä myös oman auton, oman pesukoneen ja oman ruohonleikkurin.

Viimeaikoina on laajemmin alettu ymmärtää, että maailma ei kestä näin raskasta kulutusta. On myös itsestäänselvää, että yksin oleminen ja omistaminen vähentää vuorovaikutusta, lisää yksinäisyyttä ja vahvistaa haitallista itsepärjäämisen kulttuuria. Maailmalla ja Suomessakin aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, että jakaminen ja kokeminen ovat tämän vuosituhannen sanat, ei ostaminen ja omistaminen.

kuva:Kauppalehti/Senja Larsen

Kommuunielämä säästää luontoa, rahaa ja yksinäistä ihmismieltä.

Minusta täydelliseen jakamistalouteen ei kuitenkaan olisi. Olen välillä sen verran antisosiaalinen, että en olisi peruskommuunissa kovin hyvää seuraa, mutta olen kehitellyt omaa versiotani jakamistaloudesta. Perustettaisiinko yhteisöllisyyttä korostava kerrostalo? Joku kukkaiskoti?! Kaikilla olisi oma, maalämmöllä lämpiävä, sopivan kokoinen asunto. Yhteistä olisi saunat, pesutupa, kuntosali, bändihuone, piha ja kasvihuone. Alakerrassa olisi kerrostalon oma päiväkoti ja iltapäiväkerho. Lasten/koiran/kodinhoitoapua saisi naapureilta vastavuoroisuuden perusteella. Maidot, munat ja leivät toimitettaisiin yhteistilauksena kaksi kertaa viikossa alaovelle klo 7. Taloyhtiöllä olisi oma, helposti varattavissa oleva auto. Toimisikohan tällainen? 

Lehtijutun kommentissa Senja Larsen pohtii mielenkiintoista asiaa: "oliko ydinperhe lähiössä vain yhden ajan kokeilu?" Onkohan omakotitaloasuminen vain ohimenevä muoti-ilmö? Ovatko kommuunit ja eriasteiset jakamistaloudet tulevaisuutta? Toivottavasti.

Ihan pihalla

Nyt mieskin haluaa omakotitaloon. Hän haluaisi pestä omalla pihalla autoa ja pyörää. Ehdotin sijaistoiminnoksii keittiön siivousta, mutta ei kuulemma ole sama asia. 

Kevät saa ihmisessä aikaiseksi sellaista jännää hyrinää. Pitäisi päästä jynssäämään, putsaamaan, puunaamaan ja järjestelemään. Olen itsekin haaveillut -viime kevään tavoin- taas pihasta, terassista ja grillauksesta. Voisin haravoida, suunnitella yrttipeltoa ja leikellä piha-aitaa samalla kun lapset leikkisivät sovussa pihamaalla tutkien lumen alta nousevaa elämää. 

Olen aina tykännyt pihahommista ja ulkona olemisesta. Tykkäsin omakotitalossa ja rivitalossa asumisessa ehkä eniten siitä kun oli oma piha. Toki useimmissa kerrostaloissakin on piha. Meillä on itseasiassa melko iso taloyhtiön piha, jossa mahtuu hyvin pelaamaan jalkapalloa, ottamaan aurinkoa, voi kiikkua, tehdä kyykkyjä ja hiekkalinnoja. Talvella on pikkuinen pulkkamäkikin. 

Se mikä erottaa taloyhtiön pihan omasta pihasta on se, että pyörän jynssäystä ei noin vaan voi jättää vesineen, pyörineen, rätteineen keskelle katua. Pihalelut kerätään aina leikkien jälkeen paikoilleen eikä roskapusseja voi jättää oven pieleen odottamaan viitseliäämpää hetkeä. 

Lasten ja koiran kanssa rivi-ja omakotitaloasuminen oli ehkä -ei niinkään helpompaa- mutta huolettomampaa. Kaikkea ei tarvitse maan tasalla asuessa niin suunnitella; päästää vaan konkkaronkan ovesta ulos ja heittelee perään puuttuvat aurinkolasit, talutushihnan ja nenäliinat. Aluksi kerrostaloon muutettuamme ravasimme portaita jatkuvasti ylös alas, kun se ja tuo unohtui. Parin kuukauden asumisen jälkeen meistä kuitenkin hioutui superlähtijöitä, joilla on aikataulut ja tavarat kerralla hallussa. 

Kun oikein asennoituu on pihattomuudesta myös hyötyä.

Kun koiraa ei voi takaovesta päästää iltapissalle kukkapenkin pieleen, tulee sitä lähdettyä usein ihan kunnon kuutamokävelylle tuulettumaan. Takaisin tullessa rapaiset koiran tassut ja omatkin kengät puhdistuvat enimmistä pölyistä rappukäytävään ennen kuin päästään omaan eteiseen. Kun lapsia ei (vielä!) voi laskea yksin ulos sitä mukaa kun ne on tungettu tamineisiin, istuvat ne hikisinä eteisessä valittamassa ja oppivat ehkä nopeammin pukemaan itse?!? Kun ei ole omaa pihaa ei talvella tarvitse itse tehdä lumitöitä. Eikä kesälläkään auringonoton ja pilvieläinten tutkailun lisäksi tarvitse tehdä mitään ellei välttämättä halua. Ja pyörä tulee kerralla pestyä kun ei sitä keskenkään voi jättää.

Kuinka tärkeänä sinä pidät omaa pihaa?

Saunassa

Meillä on keskiviikkoisin taloyhtiön saunassa saunavuoro. Kätevästi juuri Pikkukakkosen jälkeen hipsitään kylpytakit päällä saunaan, jossa vastassa on ihanat 70-luvun vihreät räsymatot ja oranssit palloverhot, leveät saunan lauteet ja pehmeät löylyt. Isompi lapsi osaa jo odottaa saunavuoroa, josta onkin muodostunut koko perheen yhteinen jännittävä retki. Saunavuoron takia saunaan tulee lähdettyä porukalla ja se rytmittää viikkoa kivasti. Jotenkin nautin tästä kun kerrostalossa saunaa ja pihaa pitää jakaa; kun ne eivät ole jatkuvasti saatavilla osaan niistä paremmin nauttia.

Meillähän on myös oma sauna, jonka mielelläni räjäyttäisin! Siirtäisin toisen neliön liian kapeaan eteiseemme ja toisen ahtaaseen kylppäriin. Saunamme on liian pieni, löylyt liian kovat ja lauteet täynnä pyykkikoreja, vaippoja ja treenikamoja. Meillä sauna on täysin turha tila ja koko asunnon kalleimmat neliöt käyttöasteeseen nähden. 

Wikipedian mukaan parisataa vuotta sitten ihmisten asettuessa kaupunkeihin yleiset saunat alkoivat olla tarpeellisia. 1950-luvulla alettiin kerrostaloihin rakentaa taloyhtiön omia saunoja ja pian sen jälkeen myös luksukseksi koettuja huoneistokohtaisia saunoja. Parinkymmenen viime vuoden aikana kerrostaloihin on rakennettu pääosin vain huoneistokohtaisia saunoja. Osa näistä on saunomiskäytössä, osa kodinhoitohuoneena ja varastona niin kuin meillä. 

Nykypäivänä trendi on onneksi alkanut muuttua ja kaikkia kolmea eri saunamuotoa rakennetaan nyt ristiin rastiin. Helsingissä on ainakin viisi julkista saunaa ja uusiakin on lähiaikoina tulossa. Oulussakin yleistä saunaa on kokeiltu nyt pari vuotta Tuiran rannassa ihan hyvällä menestyksellä. Yhteiset ja julkiset saunat lämmittävät tällaisen yhteisöllisyyden ja elologisuuden nimiin puhaltavaa elämyssaunojaa. 

Tänään lähdemme kuitenkin saunan sijasta Kanarian lämpöön!