Koti nielee rahat Helsingissä

Tämän päivän Hesarissa oli juttu kuinka Helsinkiläinen jää paljosta paitsi, kun koti nielee lähes puolet kuukausittaisista tuloista.

Siinähän se komeilee se meidänkin syy, miksi Helsinki on nyt alkanut tuntua niin ristiriitaiselta paikalta. Haluaisin Helsinkiin, mutta vaikka niin asuntoja rakastankin haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin katsella kauniita tiiliseiniä.

Haluaisin vapaa-ajallani käydä elokuvissa, ravintoloissa ja jätskillä aina kun siltä tuntuu. Haluaisin ostaa laadukkaita, kestäviä kotimaisia vaatteita ja suosia luomutuotantoa. Haluan siivoojan tarkasti siivoamaan huushollin joka toinen viikko ja lapsenvahdin ainakin kerran kuussa.

Jos me muuttaisimme Helsinkiin vapaa-aika rajoittuisi lähinnä viikonloppuihin. Ravintoloihin meillä ei todellakaan olisi joka viikonloppu asiaa ja siivoamaan pääsisi itse.

Toki kaikkea ilmaista ajanvietettäkin löytyy, mutta kyllä tällainen uutinen panee taas miettimään, että onko sinne Helsinkiin sittenkään ihan pakko mennä?

Täyskäännös

Löysin Oulun Raksilasta ihanan puutalon:

- neliöitä 140
- ei korjaustarvetta
- keskustaan kilometri
- tontin vuokra 2000€/vuosi
- hinta 200 000€.

Löysin Helsingin Käpylästä ihanan puutalon:

- Neliöitä 110
- korjaustarvetta talossa ja taloyhtiössä
- keskustaan kolme kilometria
- tontinvuokra 5000€/vuodessa
- hinta 400 000€.

Aiemmin ajattelin, että maksoi mitä maksoi muutamme Helsinkiin. Vauvavuosi ja pieni psyykkinen ylikuorma ovat tuoneet tosiasiat tapetille: en jaksa olla hyvä vanhempi, jos teen kahdeksan tunnin työpäiviä. Jos en tee töitä vähintään 40h viikossa, emme saa sellaista asuntolainaa kuin haluaisimme. Toisaalta arvostan kotia ja asumista elämisessä hyvin korkealle enkä varmasti muuta mihin tahansa murjuun.

Onko yhtälö: lyhyt työpäivä+sielukas talo keskustasta+Helsinki siis täysi mahdottomuus?

Olen tullut siihen kamalaan kamalaan lopputulokseen, että yhdestä yhtälön osasesta on perheen ja oman mielenterveyden takia tingittävä.

1. Lyhyt työpäivä on noussut viimevuosien aikana tärkeimmäksi.

En jaksa herätä joka päivä kahdeksaksi töihin ja haluan olla kotona kun lapset tulevat koulusta kotiin. Arvostan suunnattomasti vapaa-aikaa; rakastan niitä tylsyydestä kumpuavia luovuuden hetkiä, venähtäneitä iltalenkkejä ja extemporekyläilyjä.

Tässä elämäntilanteessa en kertakaikkiaan pysty yhtäaikaa tekemään pitkää työpäivää ja nauttimaan elämästä. En kykene edes keskinkertaiseen äitiyteen, vaimouteen, ystävyyteen ja koiruuksiin jos olen täysiä päiviä töissä. Toisaalta jos tekisin paljon töitä saisin Helsingistä unelmieni asunnon. Mutta jos tekisin paljon töitä kerkeäisinkö nauttia asunnostani ja Helsingistä ylipäätään?

2. Haluanko tehdä vähemmän töitä ja asua Helsingissä jossakin vaan?

Silloin asuisimme kasarikolmiossa Herttoniemen perukoilla ja meillä olisi aikaa olla kotona ja harrastaa. Olen aina haaveillut vanhasta kauniista talosta - ja tänä kesänä myös pihasta - enkä pysty luopumaan unelmistani. Lisäksi haluaisin elää ilman omaa autoa ja pyöräillä kaikkialle. Löytyyköhän Helsingistä järkihinnalla ihanaa taloa, josta pääsisi keskustaan pyörällä? Käpylä olisi ihana, mutta omakotitalojen hinnat ovat liian korkeita ja puutalo-osakkeita ei ole ikinä myynnissä.

3. Olen pyöritellyt ahdistuneena vaihtoehtoa, että luopuisimme Helsingistä.

Jos jäisimme Ouluun voisin tehdä lyhyempää työpäivää ja saisimme kauniin kodin keskustan tuntumasta. Asuntolaina olisi järkevän suuruinen ja rahaa jäisi lomailuunkin: voitasiin vaikka joka kuukausi ottaa äkkilähtö täältä kaukaa pohjoisesta etelän hulinaan Helsinkiin!

Ei ole kauaa kun halusin Oulusta ehdottomasti mahdollisimman äkkiä pois. Olen henkisesti ottanut Ouluun jo pitkän aikaa etäisyyttä Helsingin muutosuunnitelmien takia. Etäisyys on tuntunut kivalta, mutta yllättäen kesän aikana minuun on iskenyt ikävä ja kaipuu omaan rakkaaksi tulleeseen kotikaupunkiin.

Olen alkanut arvostaa Oulun kehittyvää kaupunkia ja sen mielenkiintoista historiaa. Olen huomannut, että se että pyörällä pääsee kesät talvet kaikkialle suorempaa reittiä kuin autolla ei ole mikään itsestäänselvyys. Rakastan oululaisia ystäviäni ja sukulaisia. Arvostan tuttua suutaria, vakiokampaajaa ja Marimekon ihanaa myyjää. Olen alkanut arvostaa sitä, että tunnen Oulun kuin oman mieleni: kun luulen tietäväni kaiken, löydän jo jotain uutta!

Mikäli jäämmekin Ouluun tulen itkemään iltoja rakkaiden sukulaisten, ystävien ja huikean Helsingin perään. Olen jo valmiiksi surullinen jos en saakaan kauan kaipaamaani elämää Helsingissä...

Elämä on täynnä suuria valintoja ja luotan kohtaloon ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Olemme tehneet Oulun puutalosta tarjouksen (!!!) ja mikäli se menee läpi jäämme tänne - jos ei niin jatkamme pohdintaa.

Tässä saattaa käydä niin kuin aiemmin maalailin: synnyin, elin ja kuolin Oulussa. Aiemmin se ahdisti, nyt se tuntuisi ihan hyvältä.

Vankilaan!

Hesarissa oli lauantaina 13.8.2016 juttu siitä kuinka tarkoin valitut 250 henkilöä asuvat keskellä Helsingin kantakaupunkia erittäin väljästi 100 000 neliön tontilla. Samaan aikaan Helsinki tuskailee asuntopulan, nousevien vuokrien ja kalliiden keskusta-asuntojen kanssa; mistä saadaan lisää tilaa rakentaa?

"Miten olisi Sörnäisten vankila?", ehdotetaan lehtijutussa. Siinähän sitä olisi tonttia kerrakseeen. Ja upeita yli sata vuotta vanhoja tiilirakennuksia, jonne voisin muuttaa vaikka heti!

Myös Oulun vankila on yhdellä Oulun hienoimmista paikoista Myllytullissa. Vieressä on Oulun keskuspuisto, joki ja vastavalmistuneet Åströmin rannan kauniit kerrostalot hulppeine kattohuoneistoineen.

Avovangit harjoittelevat siviilielämää ihanissa keltaisissa puu- ja kivitaloissa. 

Upean punatiililinnan sisällä lusitaan oikein kunnolla kaltereiden, muurien ja piikkilangan takana. 

Kaikki kunnioitus tuomiotaan istuville ihmisille, mutta kävisikö heille jos siirrettäisiin punkat vähän kauemmas keskustasta? Esimerkiksi Metsokankaalle? 

Päärakennuksesta saisi upean hotellin tai kerrostalolukaalin. Puutaloista tulisi pienellä remontilla upeita rivi-ja paritaloja.

Mitenköhän noihin ihaniin puutaloihin pääsisi käsiksi luopumatta kuitenkaan tästä kiltteyden ja kunnollisuuden säihkyvästä sädekehästä?

Vaaka heiluu: Helsinkiin vai ei?

Ei hitto tätä ailahtelevaa mieltä. Kävelen olohuoneessa ympyrää kun niin ahdistaa.

Joku saattaisi sanoa ja on sanonutkin: muutatte nyt vaan johonkin! Asutte nyt vaan jossakin ja sillä siisti. Ei kai se voi olla noin vaikeaa?? Miten asumisesta ja kodin etsinnästä voi ylipäätään kirjottaa blogia ja vielä yli puolen vuoden ajan!?!?

Haluan Helsinkiin:

- haluan tiilitalokolmion enkä omaa pihaa
- haluan menoa ja meininkiä
- haluan vilinää ja viikonlopuksi tuosta noin vaan Milanoon
- en halua lisää lapsia ja vanha koirammekin kohta varmaan kuolee
- haluan isän ja veljen viereen kasvattamaan lapsia osaksi isoa sukua
- en halua pitkää työmatkaa
- en halua järkyttävän isoa lainaa

Mutta.

Haluan Turkuun tai Ouluun:

- haluan suloisen puutalon
- haluan pihan ja omenapuun
- haluan talveksi lunta
- haluan toisen koiran ja lisää lapsia
- haluan lyhyen työmatkan
- haluan lisää neliöitä
- haluan järkevän suuruisen lainan

Ajatusten ylös kirjoittaminen on kyllä mieltä avartavaa ja mielen solmuja avaavaa. Välillä ajatteleminen kuitenkin sekoittaa pakkaa niin totaalisesti että ei mitään järkeä...

Aiemmin Helsinki on tuntunut siltä ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta, mutta kesän aikana Turku ja jopa Oulukin ovat alkaneet houkuttaa. Etuovi-juttuja kirjoitellessani ovat asuntojen hirveä hintataso ja välimatkojen pituudet keikuttaneet Helsingin puntteja niin, että vaakani on alkanut kieppua vimmatusti edes takaisin! Vaa`an toisessa päässä oleva järkihintainen puutalo Oulusta tai Turusta ovat alkaneet yllättäen saada mielessäni lisää painoarvoa.

kuva:pinterest

Pitäisikö oikeasti nyt vaan antaa sen asunnon päättää asuinpaikka? Kun kiva koti löytyy, muutamme sinne oli kaupunki sitten Oulu, Helsinki tai Turku. Tiedä häntä. Huomenna varmaan taas eri fiilis.

Asunnon ostamisessa pelottaa ehkä eniten se kun kaikkea ei voi tässäkään asiassa saada. Minkä asioiden kohdalla sitä tekisi kompromisseja varsinkin kun mielihalut vaihtelevat päivittäin? Tällä hetkellä hyvältä tuntuvat ratkaisut voivat viiden vuoden kuluttua tuntua tyhmiltä ratkaisuilta.

Jännittää kuin hääpäivän aattona ja ammattin valmistumisen lähestyessä: haluanko varmasti juuri tämän miehen ja ammatin? Mitä jos 10 vuoden kuluttua mies tai oma ala tuntuvat vääriltä ratkaisuilta? Ammatillista kriisiä on jo ollutkin ja parisuhteessa raivokkaita riitoja selvitellään tämän tästä, mutta kummankin kanssa olen sitoutunut jatkamaan monien hyvien hetkien, suuren luottamuksen ja kohtaavien kemioiden takia. Kävisikö asunnonkin kanssa juuri niin? Asettuisimme johonkin kaupunkiin ja taloon, jonka heikkouksia oppisin rakastamaan. Opettelisin kestämään omia epävarmuuden hetkiä ja ymmärtäen hyväksymään asunnon ja kaupungin huonotkin puolet osaksi ihanan sekamelskaista kaunista kokonaisuutta.

Huoh, apua ja kauniita unia.

Asuinalueena Punavuori

" Tää Ullis olis niinku äiti ja tää Kallio isi. Ja nää ois tosi rakastuneita ja sitten ne sais semmosen punaposkisen tytön, josta tulis vaikka Punavuori. Se tyttö jäis siihen äitin viereen asumaan, mutta ei liian lähelle ja sitten se kirjottelis pitkiä kirjeitä isille, jotka se sitten laittais sellasiin vihreisiin pulloihin, joissa on pitkä kaula ja sulkis ne kunnolla ja laittais pullopostia siihen Töölölahteen, missä on niitä ankkoja."

                                    - Anna, 5 vuotta

Tsekkaa Etuovi.com: Pikkuperheen Punavuori!

Menot ja meiningit

Voi ihana Hesari ja Helsinki!! Missä muussa kaupungissa harrastetaan kirkkokaljoja ja haukkuhartauksia? Missä muualla on yömyöhään auki oleva kestofestari? Myyjäisiä ja vanhanaikaisia kirpputoreja joka viikonloppu?

Meillä yksi painavimmista syistä Helsinkiin muuttamiselle on juuri tapahtumien suuri määrä ja tarjonnan monipuolisuus.  Välillä tuntuu, että Oulussa ei tapahdu mitään ja jos tapahtuu niin se meni jo -  ilman, että olin nähnyt tapahtumasta ainuttakaan mainosta! Toki tähän nyt vaikuttaa se, että meille tulee Hesari eikä Kaleva. 

Mutta oikeasti: mitä tänä viikonloppuna tapahtuu Oulussa? Anyone? Hyvää ja aurinkoista viikonloppua joka tapauksessa!

Kotikulmilla Meilahdessa

Hesarin eilisessä lehdessä (lauantai 16.4.2016) juttusarjassa Kotikulmilla oli tällä kertaa vanhoja kuvia Meilahdesta. Ihania, tunnelmallisia tilannekuvia 50 vuoden takaa!

Varsinkin kuva Tukholmankadun nukkeleikeistä sai hymyn huulille ja vahvisti tunnettani siitä, että myös kerrostalossa voi viettää hyvän ja iloisen lapsuuden.

Meilahti. Siellä on kaikki. Joskus mekin?

Lue myös: Kotikulmilla Ullanlinnassa

Hintojen ero

Hesarin keskiviikkoinen lehti kertoo, että asuntojen hintaero muun Suomen ja pääkaupunkiseudun välillä on kivunnut uuteen ennätykseen. Tilastokeskuksen mukaan vanhojen osakehuoneistojen neliöhinta oli pääkaupunkiseudulla keskimäärin 3 655 euroa ja sen ulkopuolella keskimäärin 1 667 euroa. Pääkaupunkiseudun ja muun Suomen asumisen hintaero on siis lähes 2 000 euroa neliöltä. Ei mitään järkeä. Äly hoi, älä jätä, älä lähde Helsinkiin. 

Kuva:stat.fi

Helsingin hinnat hirvittää ja olenkin tänään pitkästä aikaa katsellut Oulun asuntotarjontaa. Oulun hinnat ei hirvitä. Ouluun jääminen tosin hirvittää. Oulussa 250 000 eurolla saa jo kivan omakotitalon, kun Helsingistä ei saa omakotitaloa ollenkaan. Hirvitys sentään. Ota tässä nyt taas tästä sekoavasta mielestä selvää. 

Miksi hintaero on noin valtava?

In the box

Tämmösen haluaisin!!!

Kurvailisin laatikkopyörällä lapset ja kauppakassit kyydissä pitkin Helsinkiä tuulen tuivertama tukka takana ja ihana elämä edessä! 

Auto myyntiin ja menoksi! Pyörässä saisi olla  kolme pyörää ja moottori tämän mamman apuna. 

Onko laatikkopyörät käytännöllisiä Helsingissä? Onko kokemuksia?

Koti kerrostalokolmiossa

                                                         

                                                         Meidän kotimme on siellä,

                                                                  missä milloinkin

                                                                   toinen odottaa,

                                                            siellä on meidän kotimme,

                                            missä milloinkin heräämme sydämen ääniin.

                                                               - Pentti Saarikoski -

Tämän runon löysin suunnitellessani häitämme viisi vuotta sitten. Runo kolahti heti ja se onkin kehystettynä kulkenut mukanamme asunnosta toiseen. Runo kiteyttää hienosti ajatuksemme rakkaudesta ja kodista. Meille koti on mielentila. 

Mukavaa viikonloppua ja terveiset kotisohvalta!

Maassa maan tasalla

Ullanlinnassa meidän asunto oli kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Tämä ensimmäinen kerros oli maan tasalla, siis ihan tässä samalla tasolla josta puut kasvaa! Kyllä tuntui jännältä. Ensimmäisenä yönä en oikein saanut unta kun oikein pelotti, että joku voi tuosta noin vaan tulla koputtelemaan ikkuinoihin. 

Maan tasalla Kaivopuistossa.

Maan tasalla ikkunoiden avautumissuunta nousee yleensä lyhyehkön näkökantaman takia tärkeään rooliin: on suuri merkitys näkyykö ikkuinoista naapurin keittiö, roskasäiliö vai luonnonsuojelualue. 

Varsinkin nykyään, kun omakotitalotontit ovat älyttömän pieniä on hyvin yleistä istua naapurin kanssa käytännöllisesti katsoen samassa olohuoneessa. Nykyomakotitalot ovat kuin rivitaloja, joissa umpiseinien paikalla naapuriin päin on akvaarioikkunat. Tosin kun itse pitää elämänmenosta ja vaatetuksesta piittaamatta aina verhot auki, sulkevat naapurit omansa jossain vaiheessa. 

Ullanlinnassa meiltä avautunut maisema ei ollu kovin imarteleva näky:oli roskalaatikkoa, kaksimetristä aitaa ja 70-luvun mörskä. Asunto oli silti varmaan puolen millin arvoinen. Vai olisiko? Sisältä se oli ihana, ulkoa myös, sijainti täydellinen, mutta maisema ruma. 

Me ollaan aika paljon kotona ja katselen tosi paljon ulos. Jonkin väitöskirjan mukaan ikkunasta näkyvät kauniit talot ovat merimaiseman hintaisia maisemia. Aina puhutaan sijainnista, neliöistä ja putkirempasta, vaikka ikkunoista avautuva maisema vaikuttaa asumismukavuuteen vähintään yhtä paljon.

The Masentavanäky, kesällä varmaan tosin kivempi.

Ihana näkymä meiltä nyt.

Korkealta näkee kauas. Näköalan ollessa laaja näkökenttään osuu usein myös rumien juttujen lisäksi niitä kauniita asioita, oli kyse sitten mistä tahansa elämässä. 

Nyt on päivänselvää myös se, että meidän perhe ei maantasalle muuta. Eikä maalle.

Amerikan unelma

Jos ja kun lähdemme Helsinkiin muuttuko elämä sittenkään mitenkään? Mitä jos petyn? 

Kuva:pinterest

Ystäväperheemme oli pitkään haaveillut muutosta Helsinkiin ja niin he innoissaan lähtivät uuteen kaupunkiin palatakseen jo parin vuoden päästä takaisin Ouluun. Turha reissuko? Kaikkea muuta! 

Nyt he ovat löytäneet kotikaupungin Oulusta ja viihtyvät mitä parhaiten. Ilman Helsingin reissua he olisivat todennäköisesti koko loppuelämänsä miettineet, että olisi pitänyt lähteä ja miksei käyty. Ihailen suuresti ystäväperheemme ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Juuri noin elämää pitää elää: jahdata unelmiaan vaikka sitten ensin Oulusta Helsinkiin ja takaisin! 

Meidänkin on pakko käydä jossain muuaalla eikä jämähtää Ouluun. En halua mietiskellä 80-vuotiaana että synnyin, asuin ja kohta kuolen Oulussa. Että kerran melkein lähdin, mutta en sitten kuitenkaan viitsinyt. 

Kyllä nyt kerran elämässään voi asua oman maansa pääkaupungissa. Eihän se ole kuin pari muuttolaatikkoa ja muutama poraus seinään tauluja varten. Eikö!?

Lue myös: Takana 10 muuttoa

Tätä tietä töihin

Yksi tärkeimmistä kriteereistä asuinpaikan valinnassa on työmatka. Se ei saa olla liian pitkä eikä mutkikas. Maksimissaan siis 30 min, ei vaihtoja julkisilla ja varsinkin hyvällä säällä pitäisi töihin päästä myös pyörällä. Onko ihan mahdoton toive Helsingissä??

Kuva Pinterest

Miehelläni oli ennen yli tunnin työmatka, jolloin hän oli monesti aamu kuudesta ilta kuuteen kotoa pois. Viikossa mittariin kertyi 1000 kilometriä. Siis tuhat!!! Ahdistava luku tämmöislle kestovaippa-biojäte-luomu-maailmanparantajalle. Minä hoidin kaikki päiväkotiin viennit ja -haut, koiran ulkoilutukset ja kaupassa käynnit yksin. Töistä tultuaan mies kerkesi nähdä lasta yhden tunnin illalla ennen nukkumaanmenoa.

Nykyään mieheni työmatka on 5 minuuttia, joka on erittäin inhimillinen!! Mennessään hän käyttää koiran ja tullessaan tuo kaapista puuttuvan sokerin. Työmatka taittuu kesät talvet pyörällä, mikä lämmittää minun mieltä ja miehen lihaksia.

Hauskan ja hankalan tästä työmatka-asiasta tekee se, että mihinköhän sitä pääsee töihin kun Helsinkiin lähtee? Miehellä on jo työvirityksiä Pikku-Huopalahden ja Kampin suunnilla. Ensi syksynä minäkin voisin alkaa jo aktiivisemmin kysellä töitä. Sitä ennen fiilistelen Helsinkiä ja tutustun sen joka katuun ja kuppilaan. 

Käykäähän muuten kannattamassa tärkeää aloitetta, jotta saataisiin työmatkapyöräilystä kannattavaa:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1764

Kotikulmilla Ullanlinnassa

Tämän päivän Hesarissa esiteltiin ihania vanhoja valokuvia elämästä Ullanlinnassa. Kotikulmilla-sarjan kuvista huokui historia, elämän leppoisuus ja yhteisöllisyys. Jutussa kerrottiin, että Ullanlinna on yksi vanhimmista, ylellisimmistä ja elävimmistä kaupunginosista Helsingissä ja sitähän se varmasti onkin.

kuva:Helsingin sanomat

Seuraavalla kerralla, kun menemme Helsinkiin menemme juuri Ullanlinnaan. Olen leikitellyt ajatuksella, että oikeasti asuisimme ihanassa jugendlinnassa Kaivopuiston vieressä! Juoksuttaisin koiraa siinä isossa koirapuistossa, haistelisin meri-ilmaa, antaisin lapselle vauhtia merellisen leikkipuiston kiikussa ja nauttisin elämästä. Ullanlinnassa on kaikki mitä asuinpaikalta tällä hetkellä toivon: kauneutta, historiaa, elämää, puistoja ja meri.

Tosi kiva päästä testaamaan aluetta asuinpaikkana, kun aiemmin olemme vain turistina kahvitelleet Karusellissa ja madelleet Merisatamassa. Onko ihan turha unelmoida asuvansa yhdellä Suomen kalleimmista alueista? Periaattessa meillä olisi varaa alueelle muuttaa, mutta tällöin joutuisi todella puntaroimaan sitä mistä kaikesta on valmis luopumaan asuinpaikan takia.

Lue myös: Kotikulmilla Meilahdessa

Ei sole poka mikhää

Jos päätämme Helsinki kokeilumme päätteeksi jäädä sille tielle, kasvaa meidän tytöistä helsinkiläisiä. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. 

Enimmäkseen tunnen ihania ja suoraselkäisiä Helsinkiläisiä, mutta stereotyypin mukaanhan oikea helsinkiläinen ei Helsingistä poistu. Ehkä suurin pelkoni onkin, että lapsista kasvaisi ihmisiä, jotka eivät tietäisi ja joita ei kiinnostaisi, että maailmassa on muutakin kuin Stocka ja Hietsu. En halua, että he päätyisivät elämään siinä nyt niin suuresti puhalletussa kuplassa. 

kuva:vastavalo.fi

Itse olen äärimmäisen ylpeä juuristani; vanhempani ovat Lapista ja minä paljasjalkainen Oululainen. Pohjoisen ihmisissä on jotain mystistä luonteenlujuutta ja suorasukaisuutta. Ollaan eikä yritetä. sole poka mikhää. Onhan tämä nyt turhaa yleistämistä, mutta kyllä asuinpaikka ja asuinolot muovaavat ihmistä. Jos on tottunut kulkemaan näillä keleillä sysipimeitä mettäteitä pakkaskengissä monta kilometriä näkemättä ristin sielua niin se on ihan ok. Jos siihen ei ole tottunut niin siitä voi extremeurheiluna jopa maksaa. 

En halua että lapsistani tulee sellaisia helsinkiläisiä, jotka ovat poistuneet kehä ykkösen ulkopuolelle vain lentokentän kautta. Haluan tutustuttaa heidät Ouluun ja Lappiin. Haluaisin, että lappilainen sisu, vieraanvaraisuus ja suorapuheisuus periytyisivät lapsillemme. Vaikka kaupunkikin kasvattaa, on se vanhempien harteilla ymmärtääkö lapsi otsikkoa ja sen syvällisempää sisältöä vai ei.

Ymmärrätkös sinä? 

Lähdenkö sittenkään Helsinkiin?

Tänään lapset ovat olleet ärsyttäviä ja häirinnet elämääni. Onneksi meillä on täällä jo melko hyvä lastenvahtirinki, josta lähes aina joku pääsee jos tarve vaatii. Jos vaan rohkenee soittaa niin leffaan pääsee lähes aina kun haluaa. Olemme nyt myös palkanneet mukavan ja luotettavanoloisen lastenvahdin, joka käy meillä kerran viikossa kolmen tunnin ajan. Ah.

kuva:pinterest

Mites sitten Helsingissä? Kaikilla kavereilla on siellä omiakin lapsia vahdittavana, eivätkä matkustelevat isovanhemmat töiltään kerkeä kuin viikonloppuisin jos silloinkaan. Helsingissä ei ole omaa kummitätiä, varaäitiä, sukulaistätiä ja naapuria, jotka ottaisivat tytsykät mielellään silloin tällöin hoitoon tai tulisivat henkiseksi tueksi, kun yritän saada kauhukakaraa untenmaille miehen ollessa iltavuorossa. Ja kauhea homma etsiä Helsingistä joku luotettava lapsenvahti! Paljonkohan se lysti siellä kustantaa?? Kauanko menee aikaa, että saa kokoon toimivan lastenvahtiringin? Vai saako sitä edes? 

Nyt tuntuu, etten lähde täältä mihinkään, koska en jaksa pärjätä lasten kanssa yksin sekuntiakaan. Tosin Helsingissä en ole enää äitiyslomalla vaan ihanasti töissä ja lapset tarhassa. Ehkä sitä lapsenvahtia ei sitten niin joka viikko (ja päivä!!) kaipaakaan. Vai!?! 

Mutsiksi Meilahteen?

Toisella reissullamme Helsinkiin asuimme Meilahdessa, kauniissa vanhassa talossa ihan Naistenklinikan vieressä.

Blogin nimi lähti ajatusleikkinä tältä reissulta: tässä on minun kotini, tuossa meidän lähipuisto ja tuossa koulu! Hyvä ystävämme "töölön tsirbula" asuu ihan nurkan takana, naapurustossa on kauniita vanhoja taloja ja jatkuva julkinen liikenne vilisisee vieressä. Lyhyen kävelymatkan päässä on Meilahden puisto, puistoarboretum, Sibeliuksen puisto, Seurasaari ja Liikuntakeskus sekä apteekki, alepa ja mcdonalds!! All you'll ever need. Keskustaan pääsee ratikalla 10 minuutissa koko ajan. Myös Helsingistä pois päin mm. Espooseen kulkevat bussit menevät Mannerheimintietä pitkin. Etuovesta löytyy pääasiassa kivoja asuntoja, joissa kaikissa on vaaditut leveät ikkunalaudat. Alueella oli kiitettävästi leikkipuistoja, jotka näyttävät Helsingissä kaikki olevan aidattuja vanhempien iloksi ja lasten turvaksi. Ihana Meilahti! Muutetaanko tänne?!

Meilahdenmutsi??

Päivien kuluessa ja pienten lasten kanssa kulkiessa alue näytti nopeasti myös huonon puolensa: liian paljon liikennettä. Ahdistaa, kun lähes koko ajan pitää kaksivuotiasta pitää kädestä ja kieltää ja käskeä. Olisi kiva, jos kotitalon edessä olisi vähän rauhallisempaa tai leveämpi ja turvallisempi kävelytie. Toki lapsetkin oppivat varomaan ja kulkemaan katuja talojen puolella.

Asuntoja ei myöskään ole suunniteltu autoa, pyöriä tai lastenvaunuja omistaville. Meidän talossa oli hissi, joka lähti jyrkkien kiviportaitten jälkeen hirveän kätevästi vasta toisesta kerroksesta. Vanhat hissit ovat niin romanttisia, mutta siinä ajassa kun tunget vaunut ja ostokset hissiin pidellen toisella kädellä hissin aukeavaa ovea, toisella hissin liukuovea ja kolmannella (?) kaksivuotiasta niin olisit jo kantanut koko potin portaita pitkin kotiin. Mutta kuten äitini sanoisi: mielummin kaunista kuin käytännöllistä.

Meilahden aluetta pitää kyllä ehdottomasti kokeilla uudestaan, mutta olisi kiva päästä lähemmäs Meilahden puistoa ja rauhallisempaan kortteliin.

Lue lisää: Mutsiksi Käpylään?
 

Herttoniemi ja sen metro

Heti alkuun pitää sanoa, että kokemukseni Herttoniemestä jäi todella pinnalliseksi raapaisuksi. Jos joku siellä asuu niin voi valaista minua lisää sen hyvistä ja huonoista puolista. Lähinnä tutustuin Herttoniemen metroon ja S-markettiin... Olimme pitkästä aikaa Helsingissä ja päivät kuluivat ystäviä ja sukulaisia tavaten eikä niinkään asuinalueeseen tutustuen. Tämä osin varmasti siksi, ettei asuinalue herättänyt suuremmin kiinnostusta.

Odotukseni Herttoniemeä kohtaan eivät alun alkaenkaan olleet kovin korkealla: kaukana keskustasta, alue rakennettu pääosin 60-luvun jälkeen, metron ympärille 80-luvun jälkeen.... Perustietolähteitteni eli wikipedian, etuoven ja alueen kotisivujen perusteella Herttoniemen alue vaikutti tylsältä ja rumalta.

Ihmisissä, asunnoissa ja yleensäkin kaikessa luotan usein ensivaikutelmaan. Tosin yritän aina muistuttaa itseäni, että enpä tuohon ihanaan aviomieheenikään ihan ensinäkemältä rakastuntut....

Herttoniemessä asuimme forenomin asunnossa ihan Itäväylän varrella. Syyskuun loppu, kylmää, märkää, tylsä asunto, liian iso tie, liikaa autoja, rumia 80- luvun rakennuksia ja lopputuloksena se, että "ei ikinä Herttoniemeen". Joksus olisi kyllä vielä kiva käydä katsomassa japanilaista puutarhaa alueella, josta Avain räppäsi!!

Tämän reissun suurin anti oli joukkoliikenteen toimivuuden tajuaminen.

Ensimmäisen kerran ymmärsin, että Helsingissä ei mitata kilometrejä vaan aikaa. Oikein lamppu välähti päässä kun tajusin tämän! Helsingissä tärkeämpää on metron tai paljon liikennöidyn tien varressa asuminen eikä välttämättä keskustan tuntumassa asuminen.

Oulussa on vähän eri meininki. Oulussahan puhutaan nimenomaan aina kilometreistä keskustaan, koska kaikki kulkevat joko pyörällä tai omalla autolla. Täällä jos lähtee bussilla 10 km päähän keskustasta niin aikaa matkaan menee tunti. Oulussa joukkoliikenne tarkoittaa lähinnä sitä, että suurella joukolla körötellään kerran tunnissa paikasta A paikkaan B. Siksi sen tajuaminen, että Herttoniemi on kahdeksan kilometrin, mutta vain 10 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta oli aikamoinen oivallus.

Metroon en tosin vielä hirveäasti ihastunut. Nopeastihan sillä pääsee, mutta onko toisaalta niin kiire, että on pakko matkustaa pelottavasti maan alla kylmässä pissan hajussa? Mielummin matkustan kyllä ratikalla tai bussilla vähän hitaammin maisemia katsellen. Metroon tosin mahtuu lastenvaunujen kanssa aina, ratikkaan ja bussiin ei. Ei ole kiva jäädä rannalle ruikuttamaan kaatosateessa. Silloin se metrotunnelikin muuttuu houkuttelevaksi.

Unelmien koti

Minkälaista kotia me sitten etsimme?

Unelmien kotini olisi tällä hetkellä 200 neliöinen, avara ja valoisa huoneisto sata vuotta vanhassa hyvin hoidetussa taloyhtiössä Helsingin keskustassa kauniin puiston ja veden vieressä. Että semmosta. Lotossa pitäisi voittaa ja lottoa en pelaa niin se siitä.

kuva:pinterest

Realistinen ja saavutettavissa oleva unelmien kotini olisi kolmen tai neljän huoneen valoisa ja avara, hyväkuntoinen kerrostaloasunto rauhallisessa pihapiirissä Helsingin keskustan tuntumassa.

Sijainti on prioriteetti nro 1. Asunnon pitäisi olla hyvien kulkuyhteyksien varrella ja lähellä saisi olla puisto. Talon pitää olla kaunis sisältä ja mieluusti myös ulkoa. Paljon ikkunoita, avara ja järkevä pohjaratkaisu. Mieluiten leveät ikkunalaudat ja lankkulattia, toimiva omaperäinen keittiö, riittävän iso kylpyhuone. Taloyhtiön oma piha olisi kiva. Päiväkoti ja koulu kävelymatkan päässä.

Olemme valmiita joustamaan omasta pihasta, neliöistä, hissistä, parvekkeesta, kerroskorkeudesta...mistä vielä? Me arvostamme sitä, että palvelut on lähellä sekä sitä, että kouluun, töihin ja harrastuksiin saa kävellä. Arvostamme asumisen helppoutta, yhteisöllisyyttä ja ekologisuutta.

Kiinnostaisi tietää mitä muut lapsiperheet arvostavat ja miksi?

Lue myös: Kivitalo Kaivopuistossa

Matkalla Helsingin ympäri

Herttoniemi check, Meilahti check, Ruoholahti check! Seuraavaksi Ullanlinna, sitten ehkä Hakaniemi, Etu-Töölö, Kruununhaka, Lauttasaari, Katajanokka?!?

kuva:wikipedia/Oona Räisänen

Kerran kuussa käymme koko perheellä noin 5 päivän reissun eripuolilla Helsinkiä. Perhe-elämää on mahtava testata airbnb:n kautta: tehdä ruokaa ja pestää pyykkiä, käydä lähileikkipuistossa, kävelyllä ja kahvilla. Mies on päivät töissä, illat kotona, minä äitiyslomalla kahden tytön kanssa. Elämä siis siirretään kerran kuussa Helsinkiin, vain koira jää Ouluun.

Miksi sitten Helsinki?

Siellä on perhe; isovanhemmat, lasten serkut ja paljon ystäviä. Siellä on myös hyvää ruokaa, ihania kahviloita, houkuttelevia pikkuputiikkeja. Oulussa on tasan kaksi kivaa ravintolaa ja baaria, yksi kiva kahvila ja kaksi ihanaa pikkuputiikkia. Ne on aika äkkiä kierretty. Tosin siinäkin on omat puolensa, kun viinibaarin tarjoilija muistaa ulkoa lempparipunkkuni!

Helsinki vetää puoleensa ja sitä pitää ainakin testata.

Ideana on, että etsitään nyt parin vuoden sisällä meille sopiva asuinalue Helsingistä ja muutetaan sinne vuokralle. Fiilistellään, kahvitellaan, eletään kaksi vuotta Helsinkiläistä elämää ja  päätetään sitten tullaanko takaisin Ouluun, jäädäänkö Helsinkiin vai tehdäänkö jotain ihan muuta!

Muutto olisi kesällä 2017, koska minä valmistun silloin ja olen vihdoin vapaa lähtemään!!! Kahden vuoden asuminen Helsingissä taas siksi, että siinä ajassa kerkeää varmasti tajuta viihtyykö siellä vai ei. Toinen syy kahteen vuoteen on se, että esikoinen aloittaa todennäköisesti syksyllä 2019 koulun ja haluamme siihen mennessä päättää missä asutaan seuraavat 12 vuotta, jotta lapset saavat käydä koulunsa ilman kaveripiirin jatkuvaa vaihtumista.

Elämme jännittäviä aikoja! Hauska kiertää pitkin Helsinkiä! Tervetuloa mukaan!