Miksi kaikki muuttaa omakotitaloon osa 2.

Miksi varsinkin kaikki perheelliset haluavat omakotitaloon? Tätä olen miettinyt jo aiemmin alkuvuodesta, postaus löytyy täältä. 

Lukiessani tuota tammikuun tekstiä huomaan kuinka paljon olen ihmisenä muuttunut. Bloggaaminen on auttanut ajatusten jäsentämisessä niin etten ajattele omakotitaloasumisesta enää samalla tavalla kuin ennen.

Ennen ajattelin, että meistä ei ole omakotitaloon. Ajattelin, että en jaksa hoitaa taloa ja pihaa lasten, koiran ja koulun lisäksi. Koulu on pian ohi, lapset kasvavat ja kun mielialakin on nousukiidossa on oma piha ja omakotitalo alkaneet yllättäen kiinnostaa.

Ennen ajattelin, että pihan pitää olla priimakunnossa, nurmikon vastaleikattu ja aidan kiiltävän valkoinen. Nyt ajattelen että pihaniitty on kaunis ja kukan siemeniä voi summassa heittää johonkin ja katsoa mitä kasvaa. 

Ennen ajattelin, että avaimetkäteen-rakentaminen ja -remontoiminen olisi minulle se ainoa oikea ratkaisu. Ajattelin, että en sietäisi kodissani mitään keskeneräistä, repsottavaa tai sotkuista. Nyt tuntuu että nimenomaan rakastan kaikkea vähän repsottavaa ja remppakuntoista! Keittiöpsykologini arvion mukaan tämä rakastuminen johtuu siitä, että olen kuluneen vuoden aikana oppinut rakastamaan repsottavaa ja remppakuntoista itseäni.

Kuka tai mikä minuun on asettanut niin suuret vaatimukset elämistä ja olemista varten? Tottakai sitä omakotitalossa väsyy jos kaiken pitää olla koko ajan tiptop! Olenko uudestisyntynyt hipiksi kun kaikki saakin nyt olla miten sattuu, kunhan nyt perustus on luja ja katto ei vuoda?

Viimeviikot olen haaveillut omakotitalosta ja omasta pihasta. Ajatus lähti siitä kun meille meinasi erinäisten sattumusten kautta tulla toinen koira; olisipa helppo päästää koiranpentu tuosta noin vaan ovesta ulos pissille ja lapset perässä. Itse voisin istua terassilla tekemättä yhtikäs mitään... 

Ennen ajattelin, että kerrostalo on laiskalle ja saamattomalle äidille se paras ratkaisu, mutta ehkä se onkin omakotitalo? Käykö tässä niin että suurielkeisesti Helsingin Meilahteen muuttava minä haluaakin Oulusta rintamamiestalon?!?

Kiitos Eurojackpot!!

Jos minulle annettaisiin nyt 15 miljoonaa euroa (anyone!?!) niin haluaisin omakotitaloon. Ostaisin jonkun suurlähettilään palatsin, palkkaisin ruohonleikkaajan sekä lumenkolaajan ja haravoisin onnellisena syksyn ensimmäisiä lehtiä omalta pihaltani. 

Kuva: Pinterest

Ostaisin kyllä myös jonkun urbaanin kattohuoneiston Kalliosta. Ja Merikadulta koko kerroksen, jonne sijoittaisin uudet vanhat perintöbiedermeierini. 

Vaikka niin hehkutan autotonta elämää niin ostaisin silti lopuilla rahoilla Teslan.

kuva: Pinterest

Mutta minähän en lottoa. Että se siitä haaveesta... Vai pitäisikö ruveta lottoamaan? Jos voittaisinkin niin mitä kävisi lempiharrastukselleni unelmoinnille? Jos saa kaiken mitä tahtoo, mistä silloin voi unelmoida? Eli ei kiitos 15 miljonaa - yksikin riittää.

Mobile home!

Meillä on nyt viikon ajan ollut ihan oma piha! Piha on ollut Ähtärin, Jämsän, Porvoon ja Helsingin leirintäalueilla nurmikkoineen, puineen päivineen.

Vuokrasimme ksälomareissun ajaksi auton perään hirveillä ennakkoluuloilla asuntovaunun. Kilometrien lisääntyessä on lisääntynyt myös ihastus tähän ihan uudenlaiseen matkailuun! Kyllä on helppoa ja hauskaa kun hätäpissalle voi pysähtyä mihin vain, kakkavaipat voi vaihtaa tuosta noin vaan bussipysäkillä uuteen ja välipalaa saa vaikka kioskit olisivatkin jo kiinni. Pienten lasten ja koiran kanssa on mahtavaa kun ei edellisreissun tapaan tarvitse kannella reppuja, rinkkoja, tabletteja ja taaperoita jatkuvasti hotellista hotelliin. 

Tällä reissulla olen huomannut kuinka ikävä minulla onkaan ollut pihaa ja metsää. Laiska minäni nauttii kun lapset ja koiran voi tuosta noin vaan päästää pihalle riehumaan. 

Esikoisen ollessa ihan vauva asuimme omakoti- ja rivitalossa, jotka eivät siihen elämäntilanteeseen tuntuneet sopivan ollenkaan. Muutimme kerrostaloon joka tuntui olevan vastaus kaikkeen ahdistukseen. Nyt kun nuo kaksi kasvaa kasvamistaan ja koiravauvakuume nousee nousemistaan olen huomannut kuinka välillä mietiskelen ihan tosissani omakotitaloa kerrostalon sijaan.

Viimevuoden kesälomareissun teemana oli "muutettaisko Ruotsiin?!?" Sitä edellisen kesäloman teemana oli 10 kaupunkia ja niiden leipomot. Tämän reissun teemaksi on matkan aikana noussut  "muutetaanko sittenkin omakotitaloon?!?" 

Vankilaan!

Hesarissa oli lauantaina 13.8.2016 juttu siitä kuinka tarkoin valitut 250 henkilöä asuvat keskellä Helsingin kantakaupunkia erittäin väljästi 100 000 neliön tontilla. Samaan aikaan Helsinki tuskailee asuntopulan, nousevien vuokrien ja kalliiden keskusta-asuntojen kanssa; mistä saadaan lisää tilaa rakentaa?

"Miten olisi Sörnäisten vankila?", ehdotetaan lehtijutussa. Siinähän sitä olisi tonttia kerrakseeen. Ja upeita yli sata vuotta vanhoja tiilirakennuksia, jonne voisin muuttaa vaikka heti!

Myös Oulun vankila on yhdellä Oulun hienoimmista paikoista Myllytullissa. Vieressä on Oulun keskuspuisto, joki ja vastavalmistuneet Åströmin rannan kauniit kerrostalot hulppeine kattohuoneistoineen.

Avovangit harjoittelevat siviilielämää ihanissa keltaisissa puu- ja kivitaloissa. 

Upean punatiililinnan sisällä lusitaan oikein kunnolla kaltereiden, muurien ja piikkilangan takana. 

Kaikki kunnioitus tuomiotaan istuville ihmisille, mutta kävisikö heille jos siirrettäisiin punkat vähän kauemmas keskustasta? Esimerkiksi Metsokankaalle? 

Päärakennuksesta saisi upean hotellin tai kerrostalolukaalin. Puutaloista tulisi pienellä remontilla upeita rivi-ja paritaloja.

Mitenköhän noihin ihaniin puutaloihin pääsisi käsiksi luopumatta kuitenkaan tästä kiltteyden ja kunnollisuuden säihkyvästä sädekehästä?

Seinäjoen asuntomessut

Taloja taloja taloja. Neljässä tunnissa kiersin 30 taloa. Yhteenkään en rakastunut, mutta mielenkiintoista oli. 

Kierroksellani kiinnitin huomiota asuntojen pohjaratkaisuihin, katto- ja seinämateriaaleihin, eristyksiin ja lämmitysratkaisuihin. Sisustuksesta en tällä kertaa suuremmin välittänyt. 

Suurin osa taloista oli perus Kastellia ja Jukkaa: minun makuuni tylsiä, persoonattomia ja mitäänsanomattomia koteja, jotka on rakennettu vain käytännöllisyys edellä. Ratkaisut olivat mallia iso autokatos, iso roskakatos, kuraeteinen, valtavat pesutilat ja pikkiriikkiset olohuoneet. Mikäs siinä jos sellaiset tuntuvat omalta. Olisi mielenkiintoista keskustella ihmisen kanssa, joka ehdottomasti haluaa tälläisen peruskastellin; mikä siinä tavallisuudessa viehättää?

Muutama poikkeus käytännöllisyysajattelussa kuitenkin löytyi: monissa taloissa ruokailutila oli sijoitettu keittiöstä erittäin epäkäytännöllisesti todella kauas. Kuka jaksaa kantaa voi- ja maitopurkkeja jatkusvasti toiselle puolelle taloa?! Monissa kohteissa oli myös panostettu turhiin neliöihin rakentamalla sekä edustuseteinen ja -olohuone että arkieteinen ja -olohuone. Kuka näitä edustustiloja tarvitsee ja mihin?  

Messualueen perältä perustylsien talojen jälkeen löytyi pieni piiri kauniita perinnetaloja. Varsinkin Passiivikivitalon kosteusturvatalo (nro 26) oli upea ja ilmakiertoinen lattialämmitysratkaisu mielenkiintoinen. Ihana oli myös Tupien Tupa (nro 29), jossa ruokailutila oli sijoitettu valoisaan erkkeriin. Kyllä ne ruotsalaiset ossaa. Kimaran Katariinan (nro 31) hirsiseinät olivat lumoavat.

Perinnetalojen suloiset ruutuikkunat, leveät ikkunalaudat, polveilevat katot ja erkkerit näyttävät niin kauniilta ja kiehtovilta. Näissä uusissa vanhaa tyyliä mukaillen rakennetuissa taloissa tulee kuitenkin jotenkin hassun valheellinen olo kun taloparat yrittävät olla vanhoja vaikka ovat kyllä ihan vastarakennettuja.

Yksi parhaista pohjaratkaisuista löytyi Lumimustikasta (nro 41). Asunto oli ulkoa yksikerroksisten talojen tapaan vähän tylsän näköinen mutta sisältä koti oli toimiva, kaunis ja ihanan hippi kuviollisine kaakeleineen! Vaikka en avokeittiöiden suuri fani olekaan, hurmasi koti minut avaruudellaan, kauneudellaan ja käytännöllisyydellään. Leveä eteinen, vanhempien oma kylpy- ja vaatehuone ja saunasta erillinen kodinhoitohuone iskivät minuun. En ymmärrä miksi kodinhoitohuone sijoitetaan aina saunan yhteyteen? Onko rentouttavaa astua lempeistä löylyistä pyykkejä, työkaluja ja kaikenmaailman kasoja notkuvaan kodinhoitohuoneeseen? No ei ole!!! Mustikassa sauna- ja suihkutilat olivat ihanan perinteisesti piharakennuksessa kaukana kodin sotkuista ja melusta.

Seuraavat kaksi kuvaa ovat hyviä esimerkkejä huonosta pohjasta. Ovatko nämä ihan oikeasti Dekolehden toimittajan mielestä toimivia ratkaisuja? Mitä järkeä on kokoontaitettavassa saunassa? Yksiön ylimääräiset seinät tekevät asunnosta neliöitä tuhlaavan ja pimeän, ei toimivan ja valoisan. 

Moderneista taloista kerran palanut, mutta rohkeasti tuhkasta ylös noussut Honkatalon Riihi oli upea. Kiviset kierreportaat, valtavat ikkunat ja järvinäkymä pysäyttivät. Upea koti, mutta vähän liian kulmikas ja moderni minun makuun. 

Seuraavana kauhujeni talo: valkoinen laatikko täynnä valkoista lattiasta kattoon. Meitä on moneksi. 

Jos rakentaisin itse uuden omakotitalon rakentaisin jotain perinteikkään ja modernin väliltä.  Ultramodernit valkoiset talot ovat kuin taidegallerioita; kauniita, valoisia ja avaria, mutta eivät kodikkaita. Toisaalta taas vain antiikilla sisustetut vanhat talot tuntuvat museoilta. Hyvä esimerkki mieleisestäni talosta oli Villa Roihu (nro 18).

Mutta minkälaista olisi rakentaa omakotitalo? Asuntomessuilla minuun iski eristysähky ja lämmitysdilemma kun on tarjolla oli kaikenmaailman ekovillaa, mineraalivillaa, maalämpöä ja kiertävää takkasysteemiä . Sen lisäksi pitäisi miettiä vielä kattomateriaali, seinät, lattiat, hanat, tapetit, keittiön kaapinrivat ja mitä vielä. Huh. Kuulostaa rankalta puuhalta. Vai voisiko se olla kivaakin? 

Suuri kiitos asuntomessujen järjestäjille ja etenkin perheille, jotka päästivät meidät tuhannet uteliaat tutustumaan koteihinsa. 

Vaaka heiluu: Helsinkiin vai ei?

Ei hitto tätä ailahtelevaa mieltä. Kävelen olohuoneessa ympyrää kun niin ahdistaa.

Joku saattaisi sanoa ja on sanonutkin: muutatte nyt vaan johonkin! Asutte nyt vaan jossakin ja sillä siisti. Ei kai se voi olla noin vaikeaa?? Miten asumisesta ja kodin etsinnästä voi ylipäätään kirjottaa blogia ja vielä yli puolen vuoden ajan!?!?

Haluan Helsinkiin:

- haluan tiilitalokolmion enkä omaa pihaa
- haluan menoa ja meininkiä
- haluan vilinää ja viikonlopuksi tuosta noin vaan Milanoon
- en halua lisää lapsia ja vanha koirammekin kohta varmaan kuolee
- haluan isän ja veljen viereen kasvattamaan lapsia osaksi isoa sukua
- en halua pitkää työmatkaa
- en halua järkyttävän isoa lainaa

Mutta.

Haluan Turkuun tai Ouluun:

- haluan suloisen puutalon
- haluan pihan ja omenapuun
- haluan talveksi lunta
- haluan toisen koiran ja lisää lapsia
- haluan lyhyen työmatkan
- haluan lisää neliöitä
- haluan järkevän suuruisen lainan

Ajatusten ylös kirjoittaminen on kyllä mieltä avartavaa ja mielen solmuja avaavaa. Välillä ajatteleminen kuitenkin sekoittaa pakkaa niin totaalisesti että ei mitään järkeä...

Aiemmin Helsinki on tuntunut siltä ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta, mutta kesän aikana Turku ja jopa Oulukin ovat alkaneet houkuttaa. Etuovi-juttuja kirjoitellessani ovat asuntojen hirveä hintataso ja välimatkojen pituudet keikuttaneet Helsingin puntteja niin, että vaakani on alkanut kieppua vimmatusti edes takaisin! Vaa`an toisessa päässä oleva järkihintainen puutalo Oulusta tai Turusta ovat alkaneet yllättäen saada mielessäni lisää painoarvoa.

kuva:pinterest

Pitäisikö oikeasti nyt vaan antaa sen asunnon päättää asuinpaikka? Kun kiva koti löytyy, muutamme sinne oli kaupunki sitten Oulu, Helsinki tai Turku. Tiedä häntä. Huomenna varmaan taas eri fiilis.

Asunnon ostamisessa pelottaa ehkä eniten se kun kaikkea ei voi tässäkään asiassa saada. Minkä asioiden kohdalla sitä tekisi kompromisseja varsinkin kun mielihalut vaihtelevat päivittäin? Tällä hetkellä hyvältä tuntuvat ratkaisut voivat viiden vuoden kuluttua tuntua tyhmiltä ratkaisuilta.

Jännittää kuin hääpäivän aattona ja ammattin valmistumisen lähestyessä: haluanko varmasti juuri tämän miehen ja ammatin? Mitä jos 10 vuoden kuluttua mies tai oma ala tuntuvat vääriltä ratkaisuilta? Ammatillista kriisiä on jo ollutkin ja parisuhteessa raivokkaita riitoja selvitellään tämän tästä, mutta kummankin kanssa olen sitoutunut jatkamaan monien hyvien hetkien, suuren luottamuksen ja kohtaavien kemioiden takia. Kävisikö asunnonkin kanssa juuri niin? Asettuisimme johonkin kaupunkiin ja taloon, jonka heikkouksia oppisin rakastamaan. Opettelisin kestämään omia epävarmuuden hetkiä ja ymmärtäen hyväksymään asunnon ja kaupungin huonotkin puolet osaksi ihanan sekamelskaista kaunista kokonaisuutta.

Huoh, apua ja kauniita unia.

Kesäkaupunki!

Oulu on kesällä niin kaunis. Rannat, puistot ja metsät ovat upeimmillaan kesällä. Kesällä täällä on tori, Qstock, Potnapekka ja Nallikari. Kesällä auki on Virran patio, Tuiran kesäsauna ja tenniskentät. Oulu on oikea kesäkaupunki!

Mutta mikähän kaupunki ei olisi kesällä kiva? Sanokaa yksikin kaupunki joka ei kuumana kesäpäivänä olisi kaunis?!?

Helsinki on talvella upea. Turku on virallinen joulukaupunki. Jos joku paikka on marraskuun loskassakin kaunis ja ihana niin olet löytänyt paikkasi!

 

Ajattelin tämän olevan viimeinen Oulun kesä, mutta olen omaksi yllätykseksenikin päättänyt jatkaa mammalomailua ja siirtää näin ollen valmistumistani ja Oulusta poismuuttoa vajaalla vuodella. Sori Helsingin ystävät, me ei tullakaan vielä. 

Kaunista loppukesää sinne missä oletkin!