Joku saattaisi sanoa ja on sanonutkin: muutatte nyt vaan johonkin! Asutte nyt vaan jossakin ja sillä siisti. Ei kai se voi olla noin vaikeaa?? Miten asumisesta ja kodin etsinnästä voi ylipäätään kirjottaa blogia ja vielä yli puolen vuoden ajan!?!?
Haluan Helsinkiin:
- haluan tiilitalokolmion enkä omaa pihaa
- haluan menoa ja meininkiä
- haluan vilinää ja viikonlopuksi tuosta noin vaan Milanoon
- en halua lisää lapsia ja vanha koirammekin kohta varmaan kuolee
- haluan isän ja veljen viereen kasvattamaan lapsia osaksi isoa sukua
- en halua pitkää työmatkaa
- en halua järkyttävän isoa lainaa
Mutta.
Haluan Turkuun tai Ouluun:
- haluan suloisen puutalon
- haluan pihan ja omenapuun
- haluan talveksi lunta
- haluan toisen koiran ja lisää lapsia
- haluan lyhyen työmatkan
- haluan lisää neliöitä
- haluan järkevän suuruisen lainan
Ajatusten ylös kirjoittaminen on kyllä mieltä avartavaa ja mielen solmuja avaavaa. Välillä ajatteleminen kuitenkin sekoittaa pakkaa niin totaalisesti että ei mitään järkeä...
Aiemmin Helsinki on tuntunut siltä ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta, mutta kesän aikana Turku ja jopa Oulukin ovat alkaneet houkuttaa. Etuovi-juttuja kirjoitellessani ovat asuntojen hirveä hintataso ja välimatkojen pituudet keikuttaneet Helsingin puntteja niin, että vaakani on alkanut kieppua vimmatusti edes takaisin! Vaa`an toisessa päässä oleva järkihintainen puutalo Oulusta tai Turusta ovat alkaneet yllättäen saada mielessäni lisää painoarvoa.
![]() |
| kuva:pinterest |
Asunnon ostamisessa pelottaa ehkä eniten se kun kaikkea ei voi tässäkään asiassa saada. Minkä asioiden kohdalla sitä tekisi kompromisseja varsinkin kun mielihalut vaihtelevat päivittäin? Tällä hetkellä hyvältä tuntuvat ratkaisut voivat viiden vuoden kuluttua tuntua tyhmiltä ratkaisuilta.
Jännittää kuin hääpäivän aattona ja ammattin valmistumisen lähestyessä: haluanko varmasti juuri tämän miehen ja ammatin? Mitä jos 10 vuoden kuluttua mies tai oma ala tuntuvat vääriltä ratkaisuilta? Ammatillista kriisiä on jo ollutkin ja parisuhteessa raivokkaita riitoja selvitellään tämän tästä, mutta kummankin kanssa olen sitoutunut jatkamaan monien hyvien hetkien, suuren luottamuksen ja kohtaavien kemioiden takia. Kävisikö asunnonkin kanssa juuri niin? Asettuisimme johonkin kaupunkiin ja taloon, jonka heikkouksia oppisin rakastamaan. Opettelisin kestämään omia epävarmuuden hetkiä ja ymmärtäen hyväksymään asunnon ja kaupungin huonotkin puolet osaksi ihanan sekamelskaista kaunista kokonaisuutta.
Huoh, apua ja kauniita unia.





