Meilahdenmummo

Olen viikon ajan kirjoittanut blogia vähän jälkijunassa. Ajatukset ovat olleet talossa, Ouluun jäämisessä, Helsinkiin lähtemisessä ja yleisessä maailmantuskassa.

Mutta siis: saimme talon. Saimme sen talon! SAIMME SEN TALON!!! Saimmeko sen talon??? 

Pari päivää viimeisimmän tarjouksemme jälkeen tuli kiinteistövälittäjältä viesti, joka kiepsautti hymyn huulille kuin ensisuudelma: myyjä haluaa myydä talon meille -juuri meille!!!- ja hyväksyy siis tarjouksemme. Siitä lähti kuntotarkastus- ja lainanvarmistusrumba, jotka kummatkin päättyivät raikuviin ablodeihin: talo on vanha, mutta hyvin pidetty ja lainakin myönnettiin. 

Olen elänyt viimeisen viikon epätodellisessa olotilassa kuin teatterin takapenkissä sivustaseuraajana: "nyt ne ostavat tuon ihanan talon Oulusta, mutta hylkäävät samalla koko Helsinkiprojektin. Hulluja, tyhmiä mutta niin heittäytyviä ja järkeviä."

Talo hurmasi ensinäkemältä, suudelma juurrutti meidät paikoilleen ja tässä sitä nyt ollaan: omakotitalonomistajia. Me?? Minä!?!? 

Viime yön nukuin katkonaisesti vielä hyvinkin ristiriitaisissa fiiliksissä, kun tämä kaikki tuli niin äkkiä. Mutta milloinhan rakkaus olisi aikatauluja aiemminkaan kysellyt? Tilaisuuteen on tartuttava jos se tuntuu Siltä Oikealta.

Tänään sitten jo kilisteltiin myyjän kanssa kuohuvaa kahvipöydässä! Olen nyt niin tyytyväinen ja onnellinen. Hei vaan, tässä esittäytyy omakotitalon omistaja, rintamamiestalon nainen ja oululaine ihiminen.  

Minusta ei sitten tullutkaan Meilahdenmutsia. Ehkä alan vanhoilla päivillä mummoksi Meilahteen! Saa nähdä!

Ja nyt saa onnitella! ❤️❤️❤️

Koti nielee rahat Helsingissä

Tämän päivän Hesarissa oli juttu kuinka Helsinkiläinen jää paljosta paitsi, kun koti nielee lähes puolet kuukausittaisista tuloista.

Siinähän se komeilee se meidänkin syy, miksi Helsinki on nyt alkanut tuntua niin ristiriitaiselta paikalta. Haluaisin Helsinkiin, mutta vaikka niin asuntoja rakastankin haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin katsella kauniita tiiliseiniä.

Haluaisin vapaa-ajallani käydä elokuvissa, ravintoloissa ja jätskillä aina kun siltä tuntuu. Haluaisin ostaa laadukkaita, kestäviä kotimaisia vaatteita ja suosia luomutuotantoa. Haluan siivoojan tarkasti siivoamaan huushollin joka toinen viikko ja lapsenvahdin ainakin kerran kuussa.

Jos me muuttaisimme Helsinkiin vapaa-aika rajoittuisi lähinnä viikonloppuihin. Ravintoloihin meillä ei todellakaan olisi joka viikonloppu asiaa ja siivoamaan pääsisi itse.

Toki kaikkea ilmaista ajanvietettäkin löytyy, mutta kyllä tällainen uutinen panee taas miettimään, että onko sinne Helsinkiin sittenkään ihan pakko mennä?

Talotaikoja

Ei mennyt uusikaan talotarjous läpi. Nyt tuli kuitenkin vastatarjous, joka ei tosin paljoa lohduta kun kaikki rahat laitettiin jo likoon. Rahat on loppu vaikka kuinka yrittäisin maagisesti vaikuttaa Nokian osakkeiden kurssiin.

Ei siis saatu taloa. Ei voi mitään. Pitää unohtaa se. Kylmästi vaan eteenpäin. Nenä pystyyn, vähän lisää huulipunaa ja menoksi. Tulihan tämä nyt muutenkin ihan liian äkkiä. Ehkä näin on hyvä. 

Laitoin itku silmässä kiinteistövälittäjälle viestiä, että ei pystytä enempää tarjoamaan. Lisäsin loppuun rehellisen pyynnön, mutta myös manipulaatiovälineeksi tarkoitetun lauseen: pidäthän huolen siitä, että talo päätyy asukkaille, jotka osaavat arvostaa sitä ja sen upeaa historiaa. 

Ansa viritetty ja kukat kerätty. Nyt kurkistelen toivomuskaivoon josko sieltä heijastuisi rakkaan taloni kuva vaikka ennuste onkin huono.