lauantai 6. helmikuuta 2016

Tätä tietä töihin

Yksi tärkeimmistä kriteereistä asuinpaikan valinnassa on työmatka. Se ei saa olla liian pitkä eikä mutkikas. Maksimissaan siis 30 min, ei vaihtoja julkisilla ja varsinkin hyvällä säällä pitäisi töihin päästä myös pyörällä. Onko ihan mahdoton toive Helsingissä??

Kuva Pinterest

Miehelläni oli ennen yli tunnin työmatka, jolloin hän oli monesti aamu kuudesta ilta kuuteen kotoa pois. Viikossa mittariin kertyi 1000 kilometriä. Siis tuhat!!! Ahdistava luku tämmöislle kestovaippa-biojäte-luomu-maailmanparantajalle. Minä hoidin kaikki päiväkotiin viennit ja -haut, koiran ulkoilutukset ja kaupassa käynnit yksin. Töistä tultuaan mies kerkesi nähdä lasta yhden tunnin illalla ennen nukkumaanmenoa.

Nykyään mieheni työmatka on 5 minuuttia, joka on erittäin inhimillinen!! Mennessään hän käyttää koiran ja tullessaan tuo kaapista puuttuvan sokerin. Työmatka taittuu kesät talvet pyörällä, mikä lämmittää minun mieltä ja miehen lihaksia.

Hauskan ja hankalan tästä työmatka-asiasta tekee se, että mihinköhän sitä pääsee töihin kun Helsinkiin lähtee? Miehellä on jo työvirityksiä Pikku-Huopalahden ja Kampin suunnilla. Ensi syksynä minäkin voisin alkaa jo aktiivisemmin kysellä töitä. Sitä ennen fiilistelen Helsinkiä ja tutustun sen joka katuun ja kuppilaan. 

Käykäähän muuten kannattamassa tärkeää aloitetta, jotta saataisiin työmatkapyöräilystä kannattavaa:



3 kommenttia:

  1. Hei! Kiitti kansalaisaloitteen noteeraamisesta :) tuntuis että jos Oulussa on mahdollista pyöräillä töihin ympäri vuoden niin kaipa se on Helsingissäki mahdollista. Kannattaa käydä tsekkaamassa myös Ketjureaktio-facesivu, sieltä löytyy juttuja tästä aloitteesta ja pyöräilyn hyödyistä yleensäkin ü
    Teemu

    VastaaPoista
  2. Ei oo mahdoton toive Hkissä, blogisi nimen mukaisesti onnistuu aika helposti Meilahdessa jos työpaikat on sopivasti sijoittuneet. Miehen työmatka on 30 minsaa bussilla (sis. kävelyt pysäkille) ja 20 minsaa pyörällä, mulla 15 minsaa kävellen ja 5 minsaa pyörällä (aiempi työmatka oli 30 minsaa bussilla ja 25 minsaa fillarilla). Pyörällä pääsee puoleen tuntiin näpsäkästi (ilman että tulee hiki) 6-8km säteelle kotoa ja se kattaa meiltä lähes koko Helsingin niemen ja osan Espootakin. Lisäksi muutaman vuoden säädylliset pyöräkelit on mahdollistaneet 10kk/vuosi pyöräilyn (bussilla vain tammi- ja helmikuu), ei paha.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista Teemu ja Anonyymi! Toi Meilahti on kyllä kätevällä paikalla, joka suuntaan lyhyt matka. Ihana kuulla, että joku pyöräilee siellä töihin. Enemmän kuulee sitä että on ainakin tunnin bussimatka ja sitten vielä junalla pari pysäkkiä...!

    VastaaPoista