Näissä fiiliksissä mentiin viime viikko. Muuttaminen on yhtä aikaa rasittavaa ja hauskaa, iloista ja haikeaa.
Hesarissa oli osuvasti pari viikkoa siiten Anna-Stina Nykäsen kirjoittama juttu tutkija Veeran Kinnusen väitöskirjatyöstä, joka käsittelee muuttamista ja sen ihmisissä aiheuttamaa tunnemylläkkää: Tarviiko meidän luopua jostain? Mitä saadaan tilalle? Mitä otetaan mukaan uuteen kotiin ja miksi?
Muuttaessa totaalinen antimaterialistikin pakkaa elämänsä laatikoihin. Pakatessa tavaran arvon tajuaa, kun riisuttu koti ei enää tunnukaan kodilta vaan vain asunnolta. Aina sanotaan, että ihmiset tekevät kodin ja plaaplaaplaa mutta kyllä se vaan on niin että ne omat verhot seinässä ja posliinimuumitalot hyllyssä tekevät kodista kodin.
Muuttaessa rakennetaan kuvaa uudesta elämästä uudessa kodissa ja pohditaan minkälainen olisi meidän ihannetulevaisuus. Toivon, että uudessa kodissa saamme viettää yhtä onnellista ja ihanan tavallista elämää kuin edellisessä kodissa. Tavaroiden suhteen ihannetulevaisuudesta puuttuu lastulevykirjahyllyt ja muoviset leikkuulaudat.
Muuttaessa totaalinen antimaterialistikin pakkaa elämänsä laatikoihin. Pakatessa tavaran arvon tajuaa, kun riisuttu koti ei enää tunnukaan kodilta vaan vain asunnolta. Aina sanotaan, että ihmiset tekevät kodin ja plaaplaaplaa mutta kyllä se vaan on niin että ne omat verhot seinässä ja posliinimuumitalot hyllyssä tekevät kodista kodin.
Muuttaessa rakennetaan kuvaa uudesta elämästä uudessa kodissa ja pohditaan minkälainen olisi meidän ihannetulevaisuus. Toivon, että uudessa kodissa saamme viettää yhtä onnellista ja ihanan tavallista elämää kuin edellisessä kodissa. Tavaroiden suhteen ihannetulevaisuudesta puuttuu lastulevykirjahyllyt ja muoviset leikkuulaudat.
Artikkelissa oli mukana muuttajan huoneentaulu, joka karsimista lukuunottamatta kuvasi melko hyvin meidän muuttoa:
- Alku: Alussa oli kiva suunnitella ja fiilistellä muuttoa: "nuo tavarat tulee siihen uuteen olkkariin ja pitäisikö hankkia makuuhuoneeseen yöpöydät?" Löysin hukassa olleen kattilankannen saunasta (!) ja katselin rauhassa vanhoja valokuvia. Muistelin miten ja miksi muutimme tänne, kuinka esikoinen oppi täällä puhumaan ja kuinka kuopus vuosi sitten kannettiin ovesta sisään juuri tähän kotiin. Ihanaa ja niin haikeaa.
-Karsiminen: Kun takana on 10 muuttoa ja kun asunto on kahdella edelliskerralla aina vaan pienentynyt, tavaroiden karsimisvaihe jäi meillä kokonaan välistä. Jes!
- Kaaosvaihe: Olen aina ajatellut, että meillä on vähän tavaraa. Ei ole. Silti en heitä mitään roskiin. Suurin osa tavaroista päätyi uuteen kotiin. Pieni osa myytiin Torissa tai annettiin kierrätyseen.
- Karnevalistinen vaihe: Ihanat ystävät ja appivanhemmat auttoivat muutossa ja ilmassa oli ilon ja vapauden fiiliksiä. Karnevaalitunnelmaan päästiin kuitenkin lähinnä vain ironisessa mielessä kirosanojen lennellessä loputtomalta tuntuneen muuton edetessä: "en ##### muuta enää ikinä!"
- Asettuminen ja kotiutuminen: Tärkeät oman kodin merkit eli taulut ja rakkaat valokuvat ovat löytäneet paikkansa. Koristenorsut on nostettu ikkunalaudalle. Kotiutuminen on vielä vaiheessa kun vanha koira törmäilee oviin, luuhaa yöt talon ympäri ja miettii mihin onkaan taas joutunut...
Tämä oli nyt kyllä elämäni viimeinen muutto. Koti on täydellisen epätäydellinen, paikka ihana ja muuttaminen kamalaa. Vannon, että kukaan ei kanna täältä enää ikinä mitään mihinkään. Ainut poikkeus on se, kun minut pitää joskus kantaa täältä hautaan. Muualle en lähtisikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti