keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kronohagen

Kruunuhaka on alle neliökilometrin kokoinen alue Helsingin keskustan itäisellä laidalla. Sen rajana on lännessä Unioninkatu, etelässä Kauppatori, pohjoisessa ja idässä vesistöt Pohjoissatama ja Siltavuorensalmi. Alueella asuu pienen kylän verran porukkaa: noin 7000 ihmistä. 

Wikipedian mukaan Kruununhaan nimi tulee nykyisen Rauhankadun seutuvilla aikoinaan sijainneesta kruunun tykistön hevosten laidunmaasta, kruunun haasta. 

Nykyään Kruununhaka on arvokkaiden instituutioiden kaupunginosa; siellä sijaitsevat muun muassa tuomiokirkkoPresidentinlinnaValtioneuvoston linnaraatihuonekaupungintaloSuomen PankkiSäätytalo, Ritarihuone, useat Helsingin yliopiston laitokset ja arvostettu Sibeliuslukio.



Saavuimme Kruununhakaan Oulun jäisten katujen ja kinosten keskeltä. Taksi puikkelehti kapeita katuja illan hämärässä ja tuli fiilis kuin olisi tullut ulkomaille: upeat talot, tunnelmalliset valot, mäkinen maasto ja asfaltti!! 

Asuntomme oli ihanassa vanhassa tiilitalossa, jossa ihana vanha hissi ja ihana lankkulattia ja ihanat ikkunalaudat. 



Krunikan ensivaikutelma kuitenkin petti ja alue on mielestäni nyt parin päivän kokemuksella tylsä ja kolkko. Puita tai edes pensasta sai kaduilla hakemalla hakea. Alueen ainut puisto Liisanpuistikko oli huoltoaseman kyljessä vilkasliikenteisen Pohjoisrannan vieressä. Puisto palveli lähinnä alueen koiraparkoja, jotka eivät muualle saanetkaan pissata; joka portaanpieli oli laputettu koiranpissatuskieltolapuilla. Rakastan koiria enkä tykkää tällaisesta koirarasismista. Istuttaisivat pari puuta sinne tänne niin ei tarvitsisi pissiä länttejä ministeriöiden eteen! Ullanlinnassa koirat olivat tervetulleita kahviloihinkin! 


Kruununhaassa on kuitenkin upeita taloja ja jännä eteläeurooppalainen tunnelma. Talot on rakennettu ehkä normaalia tiiviimmin ja kadut ovat mutkittelevampia kuin muuaalla kantakaupungissa. Kahviloita on siellä täällä, ravintoloita ja kauppoja jokunen. Tarkoitus oli testata ainakin Papucafe ja Hima, mutta uupumus yllätti ja söimme päivät Alepan eineksiä. Suklaapuoti Chjokossa kävin lasten päiväunien aikaan nautiskelemassa liian pienen latten ja herkkumacaronsin. Matkaevääksi ostin kourallisen suussasulavia konvehteja. 



Alue on keskeisestä sijainnista huolimatta jollain lailla syrjässä... Vai voiko niin edes sanoa, jos Senaatintorille kävelee 5 minuutissa?! Alueesta jäi tunne, että se on suunniteltu enemmän työtekoa kuin asumista varten.  Etuovesta löytyy kuitenkin kauniita asuntoja, joissa hintapyynnöt 6-7 tonnin välissä per neliö. Harmikseni en alueeseen kuitenkaan ihastunut.

Mitä mieltä sinä olet Kruunuhaasta? 


2 kommenttia:

  1. Mulla on ilo olla töissä Krunikassa, se on mielestäni kaunis ja tunnelmallinen, mutta en välttämättä muuttaisi sinne. Alueella on tosiaan aivan ihania taloja ja muutama kiva putiikki & kahvila. Mutta kunnon ruokakauppa puuttuu, ellei sitten suht lähellä olevia Stockan herkkua tai Hakaniemen hallia lasketa. Ja miinusta annan myös huonoista bussiyhteyksistä, toki rautatieasemalle kävelee suht nopeasti. Plussaa sitten taas Tervasaaren läheisyydestä ja satamasta. Katajanokallekin voi tehdä mukavia kävelyitä. Että nää on niin näitä, puolensa ja puolensa!

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Mua niin harmittaa kun piti käydä Tervasaaressa mutta ei ehditty ja jaksettu, joskus sitten. Busseja meni kyllä huonosti ja niistäkin mies myöhästyi joka aamu 😀

    VastaaPoista